Hävitty taisto

Jatkuva punnituslaatikkoon joutuminen on syvältä

Käytiin eilen eläinlääkärillä. Minun kahdeksan päivää kestänyt hyvinsyöntiputkeni näet loppui pari viikkoa sitten ja aloin taas laihtua. Juuri kun jotkut kehuivat pyöristyneitä muotojani. Emäntä tuli siihen tulokseen, ettei enää jaksa katsella laihtunutta olemustani, ja on aika ryhtyä radikaalimpiin toimenpiteisiin lisämassan saamiseksi. Lisäksi käytökseen oli tullut lisää kollimaista yleistä levottomuutta.

Reissun varsinaisena tarkoituksena oli hankkia implantti ennen kaikkea ruokahalun parantamiseksi. Lääkäri totetesi heti minut nähtyään, että ottaisi mielellään myös verikokeet, koska en ole enää hieman laiha, vaan erittäin laihassa kunnossa. Jouduin taas vaakaan, joka näytti pari grammaa vajaa 3,5 kg. Saisin painaa kevyesti neljäkin kiloa.

Onneksi lääkärinä oli taas mukava Karoliina-täti, jollla ollaan käyty ennenkin. Pienestä protestoinnistani välittämättä implantti saatiin sutjakasti paikoilleen. Minulta tunnusteltiin kilpirauhanen ja munuaiset, jotka tuntuivat normaaleilta. Laihuudesta on se hyöty, että kaikki nahan alla oleva tuntuu todella selvästi. Päädyttiin siihen, että jos en kahden kuukauden kuluttua ole saanut selvästi lisää massaa, joudun palaamaan lääkäriin tarkempia tutkimuksia varten. Tällä kertaa verikoe siis jätettiin. Suutahdin kevyesti siitä hirveän isosta neulasta, joka tungettiin takajalkani eteen. Tosin lääkärikin nauroi, että nyt äsken närkästynyt kissa on taas pyrkimässä rapsuteltavaksi, ja taidan olla erityisen anteeksiantavainen tapaus.

Mulla on kotighetossa uusi lempparipaikka. Olen nykyään mielelläni avatun sisäikkunan ja ulkoikkunan välissä tiirailemassa pihan tapahtumia. Meidän yli satavuotiaassa talossamme on kivat vanhat turvonneet ikkunanpuitteet, niin että ikkunan voi vetää voiman kanssa kevyesti raolleen ilman että eläimet pääsevät laajentamaan koloa. Tästä kolosta huutelen pari kertaa viikossa muutamat MOUUU-kollijoikut lähiseudun mahdollisille tytöille.

Pihamyyrät (puutarhaliike siis) pilasivat sen vähänkin nurmikon mitä pihassa oli, en pidä en

Metsästystaidot hakusessa

Äitienpäiväviikonloppu oli kelien puolesta täydellinen. Sain olla runsaasti ulkona. Olen alkanut ulkona vähän huudella mennessäni mahdollisille lähistön tytöille, ennen en ole sellaista harrastanut.Ihmisen mielestä lisääntynyt kolleilu näkyy yleisenä säheltämisenä ulkona muutenkin. Saatan lähteä jahtaamaan perhosta, mutta kesken juoksua keksinkin ihan jotain muuta. En mukamas keskity ollenkaan. Yhtenä aamuna ryntäsin viiden minuutin sisällä kolmen eri rusakon perään! Ihmisen veli nauroi nähdessään nurkissa pyörivän jättirusakon, että siinä käy kuulemma runopojalle hassusti, jos tuon takatassujen monotukseen joutuu. Sitten minua vietiinkin pellolle tutustumaan aitoihin myyränkoloihin. Peli ei ole kuulemma menetetty, koska haistelin innokkaasti näitä reikiä maassa. Pitää vielä kuulemma oppia kissalle soveltuvat saaliseläimet. Pääsin auttelemaan myös ihmisten halonhakkuu-urakassa.

Sometimes It Snows in April

Riistapoikaa väsyttää, kuva: Tero

Palaan viime kuun loppuun, jolloin meille satoi lunta tupaan konkreettisesti ja kuvitteellisesti. Huonot uutiset ensin. Huhtikuun 20. päivä toisesta pentueestani kaksi pentua siirtyi paremmille hiirestysmaille. Samba-neito alkoi vuotaa verta illalla. Koska Lahdessa ei ollut päivystävää eläinlääkäriä, joutuivat ihmiset ajamaan Hämeenlinnaan asti. Kaksi pentua syntyi kuolleina istukan irtoamisen takia. Kahta muutakin piti elvyttää alkuun. Ensin alkuun emon  oli kipujen takia vähän vaikea tajuta mitä pennuille pitäsi tehdä, mutta sittemmin Sambasta on kehittynyt todellinen leijonaemo, joka haluaa kätkeä pennut kameraltakin. Pentupesässä ryömii nyt yksi riista poika ja sininen tyttö.

Sometimes it snows in April
Sometimes I feel so bad, so bad
Sometimes I wish life was never ending,
And all good things, they say, never last

- Minneapolisin Prinssi

Näytän tässä normaalipainoiselta

Ihminen sanoi, että siitä tietää olevansa keski-ikäistä raatoluokkaa, kun levyhyllyssä alkaa olla enemmän edesmenneiden artistien tuotoksia kuin elävien.Tämänkin hyypiön musiikkiin liittyy kuulemma liikaa hyviä muistoja. Minä autoin aktiivisesti sitten koko levykasan järjestelyssä. Välillä pyydettiin jopa menemään pois levyjä pahoinpitelemästä. Hetkinen,  paria levynkulmaa tuli purtua, ei muuta.

Emäntä väitti myös huhtikuun lopun lumesta olleen todellista haittaa, tai oikeastaan raekuurosta. Mailla näet yllättäen hyppäsin suoraan lattialta ihmisen päähän. Juu, hieno vähän yli 170 cm aito lepakkoloikka. Ihminen siinä sitten vähän huusi ja reuhtoi minut irti, koska käytin loikkaan tehokkaasti kynsiäni. Tämän jälkeen olin sitten aika pois tolaltani. Ihminen ihmetteli kovin miksi normaalisti niin rauhallinen ja kiltti kissa tekee jotain tällaista, mitä ei ole koskaan ennen tapahtunut? Loikan jälkeen sydämeni kuulemma hakkasi hurjasti ja jouduin keittiöön rauhoittumaan. Syy oli se, että hetkeä aiemmin olin joutunut todella inhaan raekuuroon. Niskaan satoi jotain terävää ja satuttavaa. Emäntä oli saunan pesää sytyttämässä, ja minä saunan takana flexiin sidottuna. Ihminen havahtui siihen kun ulkoa alkoi kuulua melkoista kissan mouruhuutoa. Hihnani oli sen verran lyhyt, etten päässyt saunan ovesta sisään. Sitten juostiin kovaa vauhtia talolle. Heti sisällä sitten hyppäsin päähän. Seuraavana päivänä siten emäntä meni Turokin näyttelyyn toinen puoli naamaa turvoksissa ja kynsien jäljillä varustettuna takatassujeni jäljiltä. Tämän jälkeen jouduin kynsienleikkuseen. Kynnet olivat olleet normaalia pidempinä, jotta olisi helpompi kiivetä oikeiden puiden runkoja pitkin.

 Siskostani Maesta tuli äiti 23.4. Yöllä syntyi Vaasassa neljä potraa sinistä pentua. Kaikki meni synnytyksessä  ja sen jälkeen oikein hyvin. Olen nyt siis enomies.

Huhtikuun lopulla raekuuroviikonlopun jälkeen tapahtui jotain kummaa. Aloin äkkiä syödä valtavat määrät ruokaa. Ihmiset miettivät tajuanko puhetta. Kuulin puhetta sekä leikkauksesta että jostain implantista ratkaisuna kroppaongelmiin ja syömättömyyteen. Saatoin syödä 150 g raakaa lihaa päivässä ja päälle reippaasti raksuja. Emäntä toivoo trendin jatkuvan.

Pojasta polvi paranee

Tässä minä nuorena otan rennosti näyttelyssä, oikeasti kuvassa poikani Viki

Ihminen kävi eilen katsastamassa Turokin näyttelyn raviradalla. Minut jätettiin suosiolla kotiin. Kropasta puuttuu kuulemma edelleen vähintään 400 grammaa toivotttua massaa.Olen kyllä lihonnut parisen sataa grammaa, mutta ei kuulemma riitä alkuunkaan. Noin vuosi sitten oltiin tässä samassa näyttelypaikassa ihmisen kanssa. Silloin oli kovasti ahdasta tiloissa, ja emäntä päätti ettei tähän paikkaan enää kissan kanssa tulla. Nyt oli kuitenkin käyttöön saatu lisätilaa, varsinkin alakerrassa oli hyvät tilat, ja tunnelma ihan toinen.

Paikalta bongattiin monta blogikissaa. Punkku otti mahtavasti lintuvalaistussa häkissään erittäin rauhallisesti. Katalogista keksittiin, että paikalla ovat myös Cinnan kaksi pentua, joita sitten etsittiin numeron perusteella. Myöhemmin vasta tajuttiin, että pentuja ennen löydettiin itse Cinna ja Neiti Cassinen. Pennut olivat vielä ihanan pentumaisia. Coco ja Lilja nähtiin myös. Poikani Vikin häkkinaapurina oli Nala.

Paikalla oli myös emäntäni suuri ihastus ihanainen Dante-poika, jonka sinistä väriä ja ihanan vihreitä silmiä ei voi vastustaa.  Danten naapurina oli oma sisko, joka oli todella paljon veljeään sirompi ja pienempi: pää oli ehkä puolet pienempi kuin veljellään. Mutta jollain ihmeen tavalla sisko ei näyttänyt  rääpäleeltä ja omasi myös selvät lihakset. Danten lihakset olivat erittäin hyvin kehittyneet.

Päähuomio emännällä kuitenkin kohdistui kissaan nimeltä Silkkihienon Wigilia Rickey, kotoisammin Viki. Viki oli ekassa näyttelyssään ja otti todella rennosti. Käytös oli todella esimerkillistä. Samaa ei voi sanoa äidistään ja minusta kuulemma.  Molemmat olivat häntä tiiviisti takajalkojen välissä ensimmäisissä näytelmissään. Viki sai tuomarilta kovasti kehuja. Vartaloa kehuttiin elegantin hoikaksi, mutta samalla lihaksikkaaksi.

Kameraa ei ollut mukana, joten muista  kissoista ei ole nyt kuvia.

Pojan ilmeessä on paljon minulta perittyä

Peto-Paavo

Tule alas sieltä lälläri

Viikonloppuna ilmestyi maille pitkästä aikaa kissaseuraa. Osat olivat hieman vaihtuneet viime kerrasta. Tällä kertaa Paavo murisi ja meni minua pakoon. Itse käyttäydyin erittäin siivosti: naukuilin vähän ja kurisin. Jos kyse olisikin Peto-Paavon turkkiin pukeutuneesta kissaneidosta?

Meikäläinen seurasi vierasta kuin hai laivaa. Paavo pakeni sohvan taakse tai sängyn alle. Kun sain Paavon ahdistettua nurkkaan lähestyin edestä päin, silloin Paavo läppäsi tassulla eteensä. Silloin katsoin viisaksi perääntyä hetkiseksi, mutta kiersin taas vastahakoisen vieraan luo edestä tai sivulta. Välillä käytin toista taktiikkaa poistumalla huoneesta ja naukumalla kutsuvasti. Näin sainkin Paavon pari kertaa perääni. Kovaa yritystä oli siis ilmassa. Välillä juostiin peräkkäin, Paavo edellä ja minä perässä. En kuitenkaan ahdistellut liikaa ja jätin jahdin suosiolla kun toinen kähisi liikaa.

Pysy kaukana hirviö

Peto-Paavo on kissana melkoinen lällykkä ihmisille, joten Peto-etuliite on minusta lähinnä vitsi. Nimittäisin Paavoa myös mammanpojaksi: ihan sillä perusteella, että on koko ikänsä asunut äitinsä kanssa. Oma äitini Noppa vetäisi minua nykyään varmasti turpaan, ja kunnolla. Paavon äiti oli tällä kertaa jätetty kotiin.

Ihmiset sitten ajatettelivat, että jos viedään Paavo kanssani ulos, niin saattaa pelokkaana rohkaistua hakemaan turvaa minusta. Paavo kun ei ole kauheasti ulkoillut. Näin sitten kävikin, ja pääsin ulkona paljon paremmin haistelemaan maassa nököttävän Paavon kuonoa. Minun oli tarkoitus näyttää Paavolle miten reippaasti kissat ulkoilevat ja kävelevät, vaikka narun päässä ovatkin. Saatan vetää hihnassa parikin sataa metriä kunnon kävelyä ja ravia samaan tahtiin ja suuntaan ihmisten kanssa, kun sille päälle satun. Paavo ottikin silloin tällöin aina muutaman askeleen, mutta oli vielä vähän pelokas tulemaan kunnolla perässäni.

Mä lähden nyt kävelemään, seuraa perässä

Illalla Paavo sitten lähti takaisin äitinsä luo. Minulle jäi naukumisvaihe päälle ja mesosin koko yön. Koko ajan en naukunut, sillä osa yötä meni rytinän ja vinkumisen säestämänä. Ihminen ei ollut ilahtunut siitä, että toin hiirijahtini makuuhuoneeseen. Hiiri huusi kauhuissaan ja minä rymistelin lepakkoloikkia perässä. Viimeinkin sain roskisdyykkarihiiren lähempään käsittelyyn! Emäntä katsoi kahteen otteeseen kelloa silloin kun pahiten rytisi ja vinkui. Ekan kerran kello oli kolme ja seuraavaksi viisi aamulla. Nyt sitten pelkäävät, että jostain seinänkolosta löytyy mädäntyneeltä haiseva hiirenkalmo. Aamulla kun ei kuollutta hiirtä löytynyt mistään. Sunnuntaikin meni normaalia levottomammissa ja touhukkaissa merkeissä. Ihmiset eivät pitäneet päälle jääneestä kolliääntelystä. Tähän asti en olekaan mouruillut keväällä yhtään. Onneksi bussissa takaisin kotiin mennessä ääneni oli normaali vieno valitus, joka juuri kuuluu seuraavalle penkkiriville. Edessä istunut täti kääntyi aikansa kuunneltuaan ympäri ja totesi " ai siellähän on kissa, luulin erikoiseksi kännykän soittoääneksi." Patentti-idea: kollimouruntaa soittoääneksi? Kotona illalla sitten nukutti ja kunnolla. Ihminen veti takatassuista, mutta en suostunut heräämään tai liikahtamaan.

Jäljestystä ja jälkeläisiä

Päästäinen oli ja meni. Minä pääsin maalle vähän nuuskimaan ulkoilmaa

Jäljestämässä hirviöjänistä

ja syömään mummon katkarapuja. Nyt ramaisee kunnolla, koska maalla olen jatkuvasti valppaana. Yöt menivät osittain hiirikaapin oven rämpytyksessä. Jos sulotuoksuista roskakaappia ei jätetä auki, alan availla sitä.  Tuloksena on ihmisten mielestä hirveä meteli keskellä yötä. Silloin yleensä avaavat oven suosiolla. Aamulla sitten saavat korjailla keittiön  lattialta kananmunan- ja banaaninkuoria sekä nostaa kaapista kumollaan olevan roska-astian. Vielä en ole saanut siimahäntää kiinni.

Päivisin oli kylmää ja tuuli. Tästä syystä ulkoilut jäivät aiottua lyhyemmiksi. Nuuskin innolla tiettyjä jälkiä. Ihmiset ovat kertoneet epäilyttävän maatiaiskissan rantautumisesta lomapaikkani pihapiiriin. Ei muuten onnistu ilman lupaa!

Kauhea havainto:  ihan merkkaustuijani vierestä pihalta löytyi ensimmäinen hirviöpupun peräpään vähemmän sulotuoksuinen  kasa. Hetkinen: enkö muka ole tarpeeksi hajustanut tuijaa oman reviirini merkiksi kunnon Parfum de Kollilla? Selvä loukkaus. Ihminen oli tylsä ja väitti kasan olevan peräisin hirvestä. Minä löysin pieneltä alueelta monta samannäköistä kasaa. Todella mahtavan kokoinen rusakko papanat ovat ainakin 3 cm pitkiä. 

Haiseva kasa merkkauspaikallani

Jo sulaneet ja kutistuneet jäljet ihan ikkunan lähellä

Löysin heti ekana päivänä tunnistamattoman eläimen jäljet. Olivat normaaleja ketunjälkiä selvästi suuremmat. Pituus arviolta 8-10 cm. Ikävä kyllä ei saatu enää eilen kunnon kuvaa kun olivat sulaneet ja kutistuneet lähes olemattomiin.  Ihminen epäilee ilvestä tai sitten tylsästi irrallaan ollutta koiraa. jotenkin polkuanturoiden jäljet olivat selvästi leveämmällä kuin ketuilla/supeilla/koirilla. Minä olen varma: kyseessä on reviirille tunkeutunut tunnistamaton kissaeläin.

Morsioni Samba-neito odottaa nyt sitten jälkikasvua syntyväksi huhtikuun lopulla Nettesin-kissalaan Lahdessa. Kuvassa näkyi normaalia suurempi määrä pikkulepakoita. Siskoni Mae saa myös pennut vähän oman pesueeni jälkeen Vaasassa.

Hiihto- ja toimintalomani

Voi tylsyyttä... Olen taas kotiutunut kotighettooni, missä keittiön ikkunasta saa ihailla vastapäisen talon tiiliseinää. Vietin viikon Lahdessa samaan aikaan kun joillakin oli täällä päin Suomea hiihtoloma.

Ensin ihmisen mielestä positiivisia uutisia. Painoni lisääntyi loman aikana täsmälleen 100 grammaa. Viimeinen punnituslukema oli vielä aivan liian alhainen 3 488 g, mutta suunta on lupaavasti ylöspäin. Kiitos Minnalle, Terolle ja lapsille hyvästä hoidosta.

Ihminen oli ihmeissään kun olin lomalla syönyt tosi hyvin. Tein kiltisti kaikkea muutakin, mitä ei normaalisti kotona näe. Suostuin esimerkiksi käyttämään kristallihiekkaa. Matkalla Lahteen huusin vienosti kopasta alkumatkan, mutta loppureissun olin ihan hiljaa. Paluumatka olikin sitten normaalia urputusta omalle ihmiselle. Käyttäydyin muuten kuin herrasmies, mutta ainakin kerran ärjähtelin kissaneidon pois ruokakupilta ja vedin naamaani hänenkin ruokansa.

Mitä sitten tein Lahdessa? Juoduin vähän hoitelemaan toisten kollien hommia, jotka olivat tällä kertaa estyneitä toimimaan. Perillä minua odotti kaunis sininen Samba-neito, jolle alkuun vähän murisin. Tosin vajaan tunnin päästä olimme jo lemmentouhuissa. Kissaneito oli vähän ujompaa sorttia ja halusi hoidella nämä touhut sängyn alla. Mikäs siinä, sopi minulle. Touhuaminen oli varsin tiivistahtista. Kun neidolta loppui juoksu, loppui myös minulta kiinnostus, ja loput neljä päivää riekuttiin ympäri kämppää juosten ja painien.

Alkuun vähän arvellutti perheen 2 tiibetinspanielia, mutta lopuksi haistelin niitäkin nokasta. Hyppäsin myös raapimapuusta suoraan näiden keskelle, ja tein kähisemällä tilaa itselleni. Jossain vaiheessa joukkoon liittyi myös kolmas spanieli 5 kk ikäinen Romeo, joka oli eniten innoissaan kissojen jahtauksesta. Tosin ihminen yllätti minut ärsyttämästä tätä hauvaa. Juoksin suoraan päin ja hyppelin edessä, niin että saatiin taas jahti aikaiseksi. Tunnetusti olen myös lapsirakas, ja tämän perheen lapset olisivatkin halunneet pitää minut itsellään. Sen verran tuli taas kehrättyä ja puskettua. Yöt sain viettää mukavasti perheen pojan sängyssä yhdessä morsion kanssa.

Kaunis ja tyrmäävän viehkeä Samba-neito, kuva: Tero