sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Pitäkää kotkottajanne!


Alusta hellän puskemisen kohteena, reunat vähän kärsineet imeskelystä ja poljennasta


Noin viikko sitten ihminen tuli kotin messuilta mukanaan tuliaisia. Se kertoi nähneensä pääkaupungissa pikkulapsivyöryn, papukaijoja, haisunäätiä, chinchilloja, hauvoja, kissoja ja yhden pantterin. Tuota jälkimmäistä ei nyt usko kukaan. Suomessa on villieläinten pito kielletty.

Tuliaisiin siis. Ekana pitää mainita huippuhankinta Kivikissin makuualusta. Se on punottua ja huovutettua(?)  100% villaa. Eikä maksanut kuin 15 euroa.Ihastuin tähän petiin heti. Ihanalta tuoksuvaa villaa oli pakko päästä heti puskemaan ja polkemaan. Pakko tunnustaa, että tulihan sitä vähän myös mussutettua ja kuolastettua. Mutta ruokapuoli? Jotain surkeaa pussiruokaa ja viimeisenä loukkauksena taas kanaa. Mushilta sanoivat kuivattujen kanankaulojen olevan todellista kissojen superherkkua. Koskahan palvelija ja muut uskovat, ettei tätä tipuruokaa saa tänne enää kantaa? Keksin yhdelle kyllä kayttöä. Sillä oli hyvät lento- ja liito-ominaisuudet, joten paiskoin kaulaa tassulla ympäri kämppää.

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Teurastamo 3

Tässä varoitan lintuja riehumasta
Jossain päin maailmaa ihmiset ristiinnaulituttavat itsensä pääsiäisenä. Minun kevytversioni tästä juhlinnasta on hiirien kurinpalautus. Vajaa viikko sitten tuli tapettua ensimmäinen hiireni ikinä. Ihmiset luulivat päässeensä keittiön roskiskaappia vaivanneesta roskisrotasta eroon.

Kaivoin pääsiäisenä samasta kaapista ulos kaksi hiirtä. Ihminen ei pitänyt siitä kun juoksin ekan pääsiäisuhrin kanssa sen huoneeseen. Niin, hiirohan piti pudottaa suusta lattialle ja sitten vasta aloittaa jahti. Palvelijan mielestä hiiri tulisi tappaa heti. Minä taas haluan tarjota laiskalle sohvaperunalle aktivoivia jahtihetkiä.

Tämä hiirikään ei ollut tyhmä tapaus. Äkkiä se katosi täysin. Mistään ei löytynyt, vaikka sängystä poistettiin peitot ja kaikki ylimääräinen tavara kannettiin huoneesta ulos, myös patterien taustat tarkistettiin. Ihminen arveli hiiren päässeen pakoon jossain vaiheessa ovesta. Palvelija ehti viettää pari mukavaa tuntia nojatuolissa kirjaa lukien. Sitten se alkoi ihmetellä miksi ryömin vaivalla nojatuolin alle, jonne hädintuskin mahduin. Ettei vaan hiiri olisi piiloutunut tuolin puurakenteisiin. Tuoli selälleen, ja sieltähän se lähti kipittämään. Seurasi jahti ympäri huonetta. Ihminen joutui hakemaan mattopiiskan avuksi kun hiiri piti saada pois patterin ja seinän välistä. Oli mennyt patterin puoliväliin sellaiseen kohtaan, johon kollin tassut eivät yllä. Lopulta kun hiiri kouristeli viimeisillään, ihminen mottasi sitä mattopiiskalla päähän. Nyt on kuulemma huono omatunto, koska tämä oli eka tappamansa nisäkäs. Minä taas olen sitä mieltä, että hiiri oli jo kuollut ja palvelija näki vain jälkikouristukset.

Sama meno toistui seuraavana päivänä. Uutta uhria jahdattiin sitten olohuoneessa. Tämä hiiri osasi kiivetä hienosti seinää pitkin . Jossain vaiheessa se oli piilossa seinällä oven takana, jossa roikkui paikoillaan yli metrin korkeudessa ainakin 5 minuuttia. Kaksi viimestä uhriani olivat muuten peltohiiriä. Pulskassa kunnossa nämäkin. Mistähän johtuu moinen hiiri-invaasio kaapissa? Mahtoivatko tulla kylmän  ilman ajamina sisään. Kahtena viimeisenä pääsiäispäivänä kaapissa olikin sitten hyvin hiljaista. Virallinen hiirten likvidointilukuni on nyt kolme.

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Ihmisavusteinen hiirijahti

Tekstin lopussa seuraa vähän kalseampaa luettavaa, joten herkät voivat jättää tekstin tähän, tai paremminkin kuvan. Maalla on minua ja ihmisiä jo pidempään haitannut keittiön roskakaapissa päivisinkin riehuva roskisrotta. Talttahampaalla ei ole mitään väliä sillä onko keittiössä ihmisiä tai meteliä. Kaapissa on riehuttu ja jymistelty täysin estoitta. Reteenä ilmoitan, ettei muuten riehu enää.

Kun kaapin ovi avattiin, syöksyin vauhdilla kaapin perälle ja loikkasin ulos hiiri suussa. Sitten tulee ihmisten mielestä iso mutta. Hiiri oli vielä elossa ja minua pyyydettiin tappamaan se, kysyn vaan miten kun halusin pitää retkua suussa. Minut suljettiin pienempään huoneeseen, jotta saisin hiiren tapettua helpommin siellä. Tämä hiiri oli kuitenkin varsin ovela otus ja minulla oli vaikeuksia pysyä sen perässä, eivätkä ihmisetkään sitä heti löytäneet. Hiiro piiloutui mm. jäykän maton alle, niin että en päässyt siihen käsiksi ollenkaan. Se meni myös lattian muovimaton alle, kiipeli seinää ylös vesiputkien takana ja kissantassun ulottumattomissa. Yhtenä kikkana oli kipittää lattialastan päällä patterin takana, niin ettei kukaan nähnyt. Ihminen joutui hikoillen siirtelemään huonekaluja ja kaikkea huoneen kamaa eri paikkoihin, jotta tuholainen löytyisi. Vällillä palvelija lähti laittamaan ruokaa kun ei enää "kestänyt" jahtia. Hiiri löytyi kerran myös ihmisen tossusta ja sanomalehden sisältä. Lopulta sain hiiren kuitenkin tapettua. Palvelijat ehtivät jo tuskastua tassulla mäiskimiseen ja kynsimiseen. Ihmiset olivat tyytäväisiä etten jättänyt verijälkiä hiireen enkä huoneeseen. Muuten on metsästyksessä kuulemma rutkasti parannettavaa.

Tämä oli ensimmäinen todistettu "suurriistan" kaatoni, uhrina kuulemma aito metsähiiri. Kuvaa oli vaikea saada, joten tässä huono kännyräpsy. Kuvakulman takia hiiri näyttää pieneltä, mutta oli oikeasti iso ja pullea. Mulle ei edes tarjottu tätä ruuaksi, vaan se vietiin metsään ketuille.




torstai 6. huhtikuuta 2017

Puupantterin taidot ruosteessa

Koleat kelit ovat vaatineet veronsa. Kun en välitä kylmässä, märässä ja tuulessa ulkoilusta, on puukiipeilyharrastukseni jäänyt vähän hunningolle. Taitoni ovat päässeet ruostumaan.
Onneksi nyt kevät on ottanut voiton inhasta talvesta.

Viime aikoina ei olla nähty lentävää lähtöäni viiden metrin korkeuteen. Olen pysytellyt lähinnä omenapuiden oksistoissa. Puuhun päästyäni olen keskittynyt siellä lähinnä riistan tähystykseen. 

 Hyppäsin tässä joitakin päiviä sitten mäntyyn, jonka ympärille on kietoutunut piikkinen köynnös. Palvelija tosin ehti hätiin ja tempaisi kovaa flexistä, etten pääsisi runtelemaan tassujani sen enempää. Näkyviä haavoja ei onneksi tullut.