maanantai 25. syyskuuta 2017

Laitetaan löyhkäämään


Syksy on hiipinyt tänne pohjolaan, ikävä kyllä. Onneksi sain viikonloppuna nauttia loistavista ulkoiluilmoista parin päivän ajan.

Lauantai meni pitkälle reviiriä merkatessa. Ihminen on huomannut sellaisen seikan, että jos ei vähään aikaan käydä mailla, ovat minun nurkkani täynnä uuden naapuruston kissoja. Tiluksillani on sopivasti villiintynyt puutarha ja muita kivoja piiloja. Noissa uusissa omakotitaloissa taas on pieni piha ja sekin laatoitettu ja "vihersisustettu" tuijilla. Ei kovin eläimille sopiva ratkaisu. Ei minulla ole mitään pihalla käyviä tyttöjä vastaan, mutta kollit saavat kyllä pysyä mahdollisimman kaukana! Tämän ongelman ratkaisemiseksi merkkailin innokkaasti ympäri reviiriä. Yleensä minulla on ollut vain muutama merkkauspaikka. Nyt niitä tuli rutkasti lisää. Totuttuun tapaan valitsen kohteiksi havupuita. Ihmisen mukaan tuotosteni löyhkä on sellainen, että vierailijat pysyvät taatusti vähän kauempana, erityisesti auringon paistaessa nousevat maasta pökerryttävän hirveät aromit. Aika hyvin sain alueen jo lauantaina miinoitettua hajupommeilla. Sunnuntaina ei ollut enää erityisempää intoa merkkailla seisoaltaan. Tyydyin pissaamaan ihan normaalisti istuallaan.

Jos eivät hajut tepsi karkoitukseen, harkitsen sieniä avuksi. Pysykää kaukana.






sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Tanskalaiset Tienenissä


Tämä ei ole todellista, kissanäyttelyssä!

Ihminen on kirjoitusvuorossa, koska oma tekstini sisältäisi liikaa sähäkkää sadattelua.

Lauantaiaamulla käännettiin auton nokka kohti Tieneniä. Matka Brysselistä noin 50 kilometrin päähän sujui hetkessä, koska moottoritie oli puolityhjä. Parkkipaikalla iski tunne siitä, että nyt ovat amatöörit kyllä tulleet ihan väärään paikkaan, ja täysin varustautumatta. Paikoituksessa oli asuntovaunuja, pakettiautoja, tila-autoja ja henkilöautoja takakärryllä varustettuna. Ihmiset purkivat autoistaan tavaroitaan ja kissojaan suuriin metallisiin matkatavarakärryihin.

Eläinlääkärin tarkastus oli urheiluhallin käytävällä kolmessa erillisessä huoneessa, niin että kissat saivat olla rauhassa huoneessa tarkastettavana, kun toiset odottivat käytävässä. Oikein toimiva ratkaisu. Sisäänkirjautuessa sanottiin minun maksaneen liikaa 30 euroa. Joku sähläys on tapahtunut ilmottautuessa näyttelyyn.  Tarkoitus oli ilmottautua sekä lauantaille että sunnuntaille, mutta jättää toinen päivä väliin , jos saataisiin puuttuva serti. Asia ei ollut ongelma , voitaisiin kuulemma tulla hyvin sunnuntainakin ja rahat maksetaan takaisin, jos en tule. Näyttelymaksu oli hieman halvempi kuin Suomessa 30€ päivä, kahdesta 55€.

Paikallisten suosima tavarankuljetusratkaisu
Viggo ei ole koskaan ollut näyttelyissä viihtyvää tai poseeraavaa tyyppiä. Tarkoitus oli jättää näytelmät championin titteliin, sen takia että pennut saisivat papereihinsa isälle jonkun tittelin. Sitten tuli Somakissin erikoisnäyttely, jossa piti voittaa look-a-like luokka pojan kanssa, mutta toisin kävi. Turun näyttelyyn mentiin hyvän studiokuvan perässä. Se kuvaussessio taas päätyi kollin karkaamiseen ja muutamaan ok-laatuiseen kuvaan. IC-tittelistä puuttui sitten enää yksi serti. Kun oli lomaa elokuussa ja muutenkin tarkoitus mennä Brysseliin päädyttiin menemään Tienenin näyttelyyn.


Nuori abytyttö, Valandil´s Make My Day
Paikalliset häkit ovat suomalaisia korkeampia. Seurasimme valmista numerointia. Meidät oli sijoitettu erilleen muista abyistä. Naapurimme olivat muita pidemmän matkan takaa tulleita mm. Lontoosta ja Ukrainasta.Näyttelyssä esiintyi aika paljon joustoa. Omat sturdit olivat kiellettyjä, mutta naapureillamme oli sturdihäkit. Eläinlääkärintarkastuskin venähti yli tunnilla ohi virallisesti määrätyn ajan. Arvostelujen piti loppua 14 aikaan, mutta meidänkin arvostelumme oli vasta tämän jälkeen ja perässä vielä tulossa muita kissoja. Paneelit olivat  ohi vasta 19 jälkeen. Kukaan ei halunnut/voinut poistua ennen tätä, koska arvostelusetelit jaettiin vasta paneelin jälkeen.Harvoin tulee vietettyä kissanäyttelyssä 12 tuntia.

Poseraajakolli Saksasta Roland Emmanuelle



Viggo oli aluksi näyttelyhäkissä aika levollisesti. Tosin naamasta näki, että homma ei miellytä. Parin tunnin jälkeen mieluisin paikka oli sylissä, josta oli kiva rähähdellä kun naapurihäkeissä uskallettiin vaihtaa kylkeä. Aamulla tulivat ensimmäiset abyihmiset häkillemme, Valandil-kasvattaja Hollannista. Olivat kuulemma etsineet jonkin aikaa paikalla olevia tanskalaisia. Sitten tulivat seuraavat katselijat katsastamaan tanskalaiset. Tulimme siihen lopputulokseen, että abyväki oli keskenään katsonut luettelosta paikalla olevan jotain eksoottisempaa pohjoismaista. Flaameilla on tapana vähän niputtaa maat yhteen, ei sen niin väliä Tanska vai Norja. Aika monta kertaa saimme korjata olevamme Suomesta. 

Tuomari Stephe Bruin tarkastelee  Fay-Lynn van de Aalstreep -neitoa

Arvostelu ei mennyt kollin osalta ihan putkeen. Koitimme parhaamme mukaan seurata tilannetta tuomarin taululta, mutta yhdessä vaiheessa hän päättikin yllättäen arvostella abyjen jälkeen listalla olevat Devon rexit jossain alkupuolella. Tuomarin assistentti tuli meille sitten häkille ilmoittamaan, että puolisen tuntia vielä. Menimme paikalle, mutta sitten alkoikin pitkä ruokatauko. Kolli ei ollut ollenkaan mielissään kun sai herätyksen joskus kahden jälkeen ehdittyään juuri nukahtaa. Rähinä toisille kissoille arvostelurivissä oli  näin taattu.

 Kun tuomari kysyi mitä kieltä haluan käytettävän kuului ympäriltämme useasta suusta "Danish, they are Danish". Abyihmiset olivat aika tiiviinä joukkona tarkastelemassa toisten tuomarointia. Ilmoitin tuomarille, että en sitten halua tätä kissaa jatkoon kähisemään muille. Tuomarin pöydällä oltiin aluksi tuttuun tapaan lysyssä häntä koipien välissä. Sitten vähän rentouduttiin. Tässä vaiheessa tein itse ratkaisevan virheen. Vetäydyin taaksepäin, ja pian sen jälkeen Viggoa vietiin. Karkumatka päättyi kuitenkin alkuunsa erään Felis Belgican-toimihenkilön loistavaan maataklaukseen, ja kolli päätyi takaisin pöydälle. Ihan koulutusmielessä päätin sitten vielä pistää kollin värin parhaseen. Tuomaroinnista en kuullut juuri mitään vain "excellent ticking". Tuomari puhui enemmän puolalaiselle tuomarioppilaalle. Saimme sertin, kilpailua ei ollut. Arvosteluseteli oli puoliksi ranskaa ja puoliksi englantia. Selvittämisen meni kyllä aikaa. Ranskaksi siinä lukee jotain erinomaisesta paneelikissasta. Tämä huvitti meitä aika paljon, kun kuviteltiin kollia rähisemässä vielä paneelissa. Onneksi rähinöinti meni osittain tanskalaisten piikkiin. 

Tanska-teemaan oli yksi poikkeus. Logistiikkapäälliköllemme, joka vastasi hienosti kuljetusten ja ruokahuollon sujuvuudesta, tultiin alussa sanomaan, että hän tuntee Pirkon (Viggon kasvattaja) ja teillä on hieno kissa. Kysessä oli ranskalainen de Moeris kasvattaja, jolta tuotiin Suomeen hieno Pate Pantteri-kolli vähän yli vuosi sitten.

Kaiken kaikkiaan näyttely oli erilainen ja hauska kokemus. Jouduin ensi kertaa tekemisiin sihteeristön kanssa. Tiloissa oli neljä miestä, joilla riitti huumoria, itseironiaa ja kevyttä flirttiä. Pääseremoniamestari tunnusti minulle "we have sabotaged ourselves". En ollut siis ainoa, joka sääti näyttelypaikalla. 

Kissoja oli paikalla luettelon mukaan 410. Näistä 87 oli Maine Cooneja. Suomen näyttelyihin verrattuna outoa oli ettei edustamassa ollut yhtään Somalia eikä Cornish Rexiä. Abyjä oli 12, 2 sinistä, 2 punaista ja loput riistoja. Eniten osallistujia oli Hollannista, Saksasta ja Ranskasta, belgialaiset olivat vähemmistönä. Viggo oli 3-vuotiaana vanhin aby. Pojasta tuli sitten International Champion.

Lopuksi vielä arvostelusetelipähkinä, tämä kappale on varmaan ollut vaikein tulkita, lähes kaikki kuitenkin selvisi kun aikansa tavattiin.

Kuvat: R.S



maanantai 4. syyskuuta 2017

Palvelu ei pelaa

Olen nyt palannut Euroopan valloituskierrokselta kotimaan nurkkiin.
Kuva: A Karpov
Ihan en ole tyytyväinen palvelun tasoon. Täällä on liian pieni kämppä ja surkeat ghettonäkymät. Minusta oli mukava valvoa Rysälän kattojen yllä ja horisontissa tapahtuvaa liikennettä. Erityisesti taivaalla lentävät rautaiset lepakot, joita lentokoneeksi kutsutaan, olivat mielenkiintoista kytättävää. Sinne jäi myös ihana turkispeitteinen lepo- ja nukkumatuolini.

Ihminen ei ollut kovin tyytyväinen sinivalkoisten siipien palveluihin. Palatessa kotimaan kentällä alkoi heti tylytys siitä, että oli mukamas liikaa käsimatkatavaraa koneeseen vietäväksi. Ei muuten tasan ollut. Ymmärrättekö, että minua nimiteltiin käsimatkatavaraksi!

Tullessa Suomeen jäätiin lentokentälle, koska lentomme oli peruttu. Siitä olisi myös ollut mukava saada ilmoitus. Onneksi päästiin seuraavalla koneella. Toivottavasti ei ihan heti jouduta tämän yhtiön kyytiin. Jos niin käy, ihminen lupasi laittaa päälleen Turkish Airlines -protestipaidan: Ottakaas pojat mallia asiakaspalvelusta.


Minä en päässyt mukaan yhtenä päivänä Vallonian maaseutukierrokselle. Olisin kuulemma ehkä päässyt, jos olisivat tienneet lähtiessään minne päätyivät. Ihmiset lähtivät seuraamaan sattumalta näkemäänsä kylttiä Montaiglen rauniolinnasta. Linnanraunoit ovat todellisessa maaseudun rauhassa, kahden pienen joen risteyskohdassa, ylhäällä kukkulalla. Linna oli jo 300-luvulla roomalaisten linnoitus, kukoistus oli keskiajalla. Paikka oli todella hieno ja sopii erinomaisesti rappioromantiikan ja historian ystäville. Rauniot omistaa yksityinen perhe, jonka tukena raunioiden säilyttämisessä on säätiö. Raunioiden lähellä on pieni museo, jossa on kaivauksissa löytyneitä esineitä ja esitellään linnan historiaa. Linnan alueella on runsaasti sisiliskoja ja muureissa pesii paljon pikkulintuja. Paikalla näitä ihmettelemässä oli koira.


Montaiglen rauhaa




Turkistuoli on kuin tehty polkemiseen, kuva: RS


Seuraavassa päivityksessä sitten tietoa ainoasta ikävästä päivästä ulkomaan reissullani.