keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Salaliittoa pukkaa

Petos, tämähän on näyttelyhäkki!
Ashes to Ashes, osa kaksi. Tuhkaa ripotellaan tässsäkin viestissä.

Minua vastaan on selvästi vireillä jonkinlainen salaliitto. Tämän takana ei kuitenkaan ole CIA tai Bilderberg-seura, vaan tutut ihmiset. Niin, jotain puhetta oli mahdollisesta neidon tapaamisesta. Jouduin sitten Lahden kaupunkiin, jossa ekan päivän sainkin mellastaa vapaasti ihmisen sukulaisen asunnossa. Tilaa oli kunnon juoksuille ja lepakkoloikille. Lisäksi seinillä oli kaikkea kivaa, jota oli mukava räpsiä tassuilla. Illan tosi pilasi se kun ihmiset katselivat jotain Ziggy-hyypiöstä kertovaa ylipitkää ohjelmaa. Tämän hemmon rämpytyksistä olen saanut tarpeekseni. Ohjelman loputtua virkistyin uudestaan: ikkunoista näki kaikkea mielenkiintoista, ja totta kai kollin pitää päästä talon isännän sänkyyn, vaikka ovi olikin laitettu kiini. Oli jäynää herätellä ihmisiä uniltaan.

Seuraava päivä toi mukanaan järkytyksen. Juoduinkin näyttelyyn. Olivatko ne siamilaistytöt, joiden viereen jouduin muka jotain tyttöystäväehdokkaita? Pidetäänkö minua alaikäisiin sekaantujana? Olivat meinaan pentukissoja. Hypertörkeää. Olen kuitenkin luonteeltani yhden naisen kolli, ja vaimoni asuu Nääsvillessä. Tein asian selväksi kähisemällä näille pennuille. Rauhoituin kuitenkin myöhemmin ihmisen sylissä enkä enää kertonut mielipidettäni näille. Tuomarin mielipide minusta oli alkuun hyvinkin kehuva, mutta sitten tuli yksi iso mutta: lihasmassaa on liian vähän. Erittäin lihaksikas ja iso Pulle-kolli veikin ansaitusti voiton minusta. Noottia laihuudesta tuli jo marraskuussa ja nyt kun olen laihtunut lisää sitä tuli enemmän. Tässä on hyvä puolensa. Ihminen näet sanoi ettei enää tarvi ikinä mennä näyttelyyn, jos massani ei kasva takasin entisiin mittoihin. Jipii!

Ihminen oli alunperin aikonut jättää keikan välin, koska en ollut kovin edustavassa kunnossa. Lähti koska matkaliput oli ostettu ja sukulaisvierailusta sovittu. Maanantaina ihminen päätti kohdata karun totuuden silmästä silmään. Minut laitettiin vaakaan, lukema oli tämän kokoiselle kollille aika hirveä 3,4 kg. Normaalisti olen painanut 3,8 kg ja silloinkin olen ollut elegantti ja hyvin hoikka. Kooltani olen kuitenkin keskikokoinen. Ihminen nimittelee minua runopojaksi. Olen kiltti ja mukava, vähän ujo kolli, jossa lihakset eivät pahemmin viihdy. Runopojat ovat kuulemma naisten suosiossa. Tiedä häntä.

Sitten vielä ahdistava huhu, jonka kuulin sattumalta. Vaimolleni Bealle saattaa useamman ihmisen juonittelujen seurauksena ilmaantua kilpakosija Italiasta. Tämä on huutava vääryys. Kaipaan nyt positiivisia uutisia ja tapahtumia. Ehkä seuraavaan päivitykseen mennessä.

torstai 21. tammikuuta 2016

Ashes to Ashes



Tässä viestissä ripotellaan tuhkaa oikein kunnolla, ja itsesäälistä ei tule loppua. Ihminen antoi siihen luvan, kun on itse ollut mollivoittoisella tuulella jonkun lapsuuden/nuoruuden/aikuisuuden aikaisen  idolinsa lähdön takia. Yksi päivä oli kämppä sekaisin kun taukki luuli jonkun sosialisoineen yhden universumin parhaista LP-levyistä ikinä. Se sitten löytyi sieltä mistä pitikin, muiden levyjen joukosta.Vähän puuduttaa kuunnella näitä saman tyypin lallatuksia. Kyllä kollin sulojodlaus sen aina voittaa, sanon minä.

Nykyään jotkut mieshemmot kovasti pitävät ääntä siitä, miten heitä syrjitään. Se ei kuulkaa ole yhtään mitään. Oletteko koskaan miettineet miten paljon meitä lihaa syöviä heteroseksuaalisia, miespuolisia ja autolla töihin meneviä kollikissoja sorsitaan? Lisäksi osa on meistä vielä valkoisiakin.Olemme taatusti maailman syrjityin ryhmä.

Minulta on viety omien lasten tapaamisoikeus, enkä pääse heitä hoitamaan. Ei kuulkaa riitä, että silloin tällöin kuvia näytellään. Eilen läppäilin kiinnostuneena tassulla tietokoneen ruutua kun esillä oli kuvia minun lemmenlomastani. Käsittämätöntä etten pääse osallistumaan perheeni elämään.
You´d better not mess with Major Tom (cat)
Lisäksi ruokahuolto on onnetonta. Saan valkata päivittäin vain 4 eri eläinkaupan  kuivamuonan välillä. Lihoista on ollut tarjolla viime viikolla niinkin surkeaa valikoimaa kuin lampaan lapaa, naudan vähärasvaista paistijauhelihaa, sikanautaa  ja possunsuikaleita sekä raakana että paistettuna. Eikö emäntä huomaa minun hoikistuneen entisestään.Vaadin katkarapua pöytään joka ikinen päivä.

Karmea kokemus oli taas pesuun joutuminen. Tein sen ihmiselle erittäin haastavaksi, koska tällä kertaa ei ollut avustajaa paikalla. Ihminen on jostain syystä ihastunut teepuun tuoksuiseen Fresfain-eläinshampoon käyttöön. Piti kuulemma erikseen tilata jostain. Minua vain kovasti epäilyttää, kun pesujen jälkeen on seurannut ikävyyksiä: yleensä lähtö näyttelyyn. Pesun jälkeen sain tosin pitkästä aikaa taas syödä lohduksi vähän mereneläviä



Tällä kertaa ihminen tosin lässyttää, että saatan päästä tapaamaan viehkoa kissaneitiä, mikäli käyttäydyn kauniisti.




torstai 7. tammikuuta 2016

Lomapäivitys

Meillä on lomailtu oikein urakalla. Olen päässyt nauttimaan harvinaisen paljon yhteispäikkäreistä ihmisen päiväpeiton alla. Jouluna keksin kytätä öisin lomapaikan roskakaapin edessä hiiriä. Yhtään en saanut kiinni, mutta joka yö istuin häntä tarmokkaasti heiluen rapisevan roskakaapin edessä. Eivät tainneet uskaltaa tulla kaapista ulos.

Ihminen kävi Tampereella katsomassa lapsukaisia joulukuun lopulla. Kuviakin yritti ottaa, mutta onnistuminen oli pahasti hakusessa. Sen verran kovia olivat menemään nämä pikkuiset, että kuvat sai unohtaa. Vain törpöt yrittävät kuvata pentuja kännykällä. Ihminen ei tajua miten Marraskuun muruset ovat saaneet näistä vauhtihemmoista niin hienoja kuvia! Kaikki kuvat alla ovat Pirkko Vanhamäen ottamia samalta reissulta.

Vieterihiiri on hittilelu, mitä nyt välillä juututtiin vieterin sisään






Toisaalta parempi keskittyä jalkaa jyrsiviin palleroihin, joiden hennot kalanhampaat oikeastaan kutittivat. Äiti Bea oli vähän suojelevalla tuulella ja vieraat saivat osakseen pari kähähdystä.Ihminen ystävineen oli suunnitellut katsovansa samalla päivän reissulla muutaman Nääsvillen nähtävyyden, mutta ehtivät vain Kissakahvilaan. Sen verran ihania olivat nämä sylissä mönkivät pikkuiset, joista yksi sammui välillä syliin, ettei millään malttanut lähteä ajoissa.  Kissakahvilakin oli hieno paikka kunnon tarjoiluineen.

Termiitit olivat joululomalla äitinsä ja ihmistensä kanssa liikenteessä ja hurmasivat ihmisiä sekä länsi- että etelärannikolla. Kaikki ovat löytäneet jo oman kodin, yksi lähtee Sveitsiin asti. Pentujen viralliset nimet ovat Silkkihienon Wendetta Rouge, Wadi Rum, Wesper Renault ja Wigilia Rickey.

Seuraava päivitys saattaa olla nykyään niin muodissa oleva uhrautumisblogi, koska minä Viggo ensimmäinen, Juutinmaan kuningas (lähes ainakin) , olen joutunut sivuosaan omassa blogissani. Koitan leppyä, joten saa nähdä.