Nykyisin olen kova poika karkaamaan ulko-ovesta. Palvelija joutuu aina kotin tullessaan laittamaan ison kauppakassin tai muun esteen alas oven tukkeeksi, jotta en ryntäisi rappukäytävään. Kaikki alkoi nouhoojasedän käynnistä joitakin viikkoja sitten. Kuulin alakerran mummon äänen ja näin avonaisen oven, silloin minua vietiin, ja kovaa. Nouhooja totesi jotain livahtaneen ohi salamavauhtia, ja naapurin mummo sanoi jonkin ruskean vilahtaneen ovesta. Ihminen ei pitänyt siitä kun sai jahdata minua naapurin asunnossa tuollaiset 10 minuuttia. Minusta taas nämä hippaleikit ovat ehdotonta ykköshuvia. Aina onnistuessani karkaamaan rappukäytävään, maukuilen ja menen raapimaan alakerran mummon ovea. Siellä kun oli enemmän tilaa temmeltää ja jänniä piilopaikkoja. Olen muutenkin mummojen suuri ystävä.
Uusi versio tästä oli kun livahdin maalla toisen mummon perässä ulos. Ihminen oli todella kypsää kalkkunaa kun sai jahdata minua ympärinsä puolisen tuntia hämärän jo laskeutuessa. Oli ihan mukavaa kävellä rinnakkain, mutta heti jos koitettiin tarttua kiinni, otin spurtin eteenpäin. Vilpittömänä aikeenani oli vain tarjota kyytiä ihmisen selluliiteille.
Tähtäimessä naapurin mummon ovi |