tiistai 15. joulukuuta 2015

Patterilepakko

Viime ajat on kylmiä pidellyt, vaikka jotkut väittävät ettei ole. Olen siirtynyt osin pois ihmisen päältä patteriroikuntaan. Nukun tai lepään patterin päällä, niin että kaikki tassut yleensä roikkuvat lepakkomaisesti jossain ilmassa. Siitä ei nyt ole kuvaa, tässä kuitenkin kevytversio eiliseltä.



Jälkikasvu on taas viikossa kasvanut huimasti. Tynkäkorvat ovat jäämässä historiaan. Kaikki alla olevat kuvat: Reino Sarka.


Hei, me halutaan ulos täältä häkkityrmästä ja vähän äkkiä! Nämä paksukaiset ovat selvästi tulleet minuun: lepakkotyrmässä olo ei kiinnosta. Elävä kuva pesästä on em. syystä ollut vähäistä. Eiliseltä on kuitenkin kuvaa. Vielä ei onnistu kuuluisa Batman-loikka katon kautta vapauteen, mutta odottakaa vaan.



Tämä pentu on taas ilmeeltään ihmisen mukaan isänsä kaksoisolento pienenä. Kysessä ilmeisesti pentu numero 3, poika.



Jotain muutakin näemmä peritty minulta: kissan paras unipaikka on ihmisten peti






torstai 10. joulukuuta 2015

Kakarat söpöttävät

Näemmä jälkikasvu on oppinut vähän enemmän kävelemään ja päässyt tutustumaan suureen maailmaan. Kaikki kuvat: Pirkko Vanhamäki.

Houston, onko meillä ongelma?                           


tiistai 8. joulukuuta 2015

Laatikko pahainen

Ihminen ei ole jouluihminen. Makailisi kuulemma marras-joulukuun jossain  Päiväntasaajalla, jos itse voisi valita. Toisilla blogikissoilla näkyy olevan hienot joulukalenterit ja kaikki muut härpäkkeet. Vähän pääsin innostumaan, kun kämpille lupailtiin saapuvaksi iso laatikko, jota pääsisin purkamaan. Sitten se tulikin, ja erittäin innokkaana osallistuin aukaisutoimiin. Mutta mitä sieltä tulikaan: pölynimuri, ehdottoman mautonta ja typerää! Joulukrääsää on kuulemma turha toivoa, tulisi edes katkarapuja.


maanantai 30. marraskuuta 2015

Virallisesti luuviulu

Ihmiseltä on kirjoittelu jäänyt viime aikoina vähille. Illat ja vähän päivälläkin on tuijotettu tietyssä pentupesässä olevaa kameraa typerähkö hymy huulilla. Minäkin olen päässyt vilkaisemaan paksukaisia kännykän näytöltä.

Edellispäivänä ja eilen jouduin taas syvältä olevaan näyttelyyn. Ihminen perusteli tätä sillä, että lapsosten papereihin olisi hyvä saada myös isukille joku titteli. Lauantaina ihmisellä oli ilmassa tuomarien haukuntaa. Pena sai osakseen tökeröä ja tarpeetonta kritiikkiä, jota on jo kommentoitu Penan blogiin. Samoin kävi häkkinaapurina la olleelle viehkolle Tyyne-metsäkissaneidolle. Lauantaina tuloksena OH2 ja sunnuntaina kehuttiin, sai sertin ja valmistui championiksi.

Ihmisestä paikalla oli taas kauniita kissoja. Blogeista tutut Pena, Dante ja Viktor bongattiin ekana, ihminen kävi vartavasten katsomassa Viktorin trimmattuja korvakarvoja, jotka olivat ilm. jo vähän kasvaneet. Eräälle blogin salalukijalle tiedoksi, että bengalimies oli paikalla eilen.

Launtaina meillä oli ihmisen mielestä vähän epävarma tuomari. Hänellä kesti arvostelu kissaa kohti aika pitkään. Minua ensin kehuttiin, mutta sitten löytyi täysin epänormaali häntä. Tuomari vaan hoki, ettei häntä ole normaali ja koska olen nuori kolli, asia on siksi tärkeä. Kysyttäessä ei saatu vastausta, mitä hännässä oli vikana. Siinä häntääni sitten veteli neljä henkilöä, ja otti pattiin. Tuomari haki toisen tuomarin paikalle, mutta tämä totesi hännän täysin normaaliksi. Tuomari tosin jatkoi ongelman parissa. Hän totesi hännän olevan nyt erilaisen, mutta tuntuneen alussa ihan toiselta. Hänen mukaansa tämä saattoi johtua kissan jännittämisestä. Ihminen totesi happamasti, ettei ole ennen tiennyt kissan hännän muuttuvan toisenlaiseksi 10 min sisällä.

Abysom ihmisten puheita kuunnellessa useampi huokaili, ettei miksei päästy Fabion tuomaroitavaksi, jota pitivät yleisesti hyvänä tuomarina. Hän oli tämän meidän (riistojen ja sinisten abyjen) tuomarimme vieressä tekemässä neloskategorian tuomaritutkintoaan.

Sunnuntaina saatiin kanssa hyvät arvostelut. Pikkuisen noottia tuli laihuudesta. Pääni, kaulani ja erityisesti kolliposkeni ovat hyvin kehittyneet, mutta loppu kroppa ei ole ihan pysynyt perässä. En päässyt tuomarin parhaan valintaan liiallisen hoikkuuden takia. Ihminen riemuisti, että nyt se on virallista: olet luuviulu. Tästä on minulle länkytetty jo pari kuukautta. Sertit kuitenkin tuli molempina päivinä, ja pikkupunkeroiden rekisterikirjaan saadaan nyt myös isälle titteli.

Niin, ihanilla Nääsvillen pikkupalleroilla ovat nyt silmät auenneet ja kovasti koitetaan kävellä, vaikka jalat sutivatkin. Käykää katsomassa elävää kuvaa ja muutenkin: www.bambuser.com, etsintäikkunaan beamau ja klikkaus.





keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Ryömintää pentupesässä

Vuorokauden vanhoja pikkurottia tai -lepakoita, Kuvat: Reino Sarka




Tämä päivitys käsittelee nyt suloisia pikkupalleroita, joiden isä on eräs vähemmän pallero kolli.

Minun romanssini lopputuloksena syntyi viime lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 4 riistanväristä pentua. Pennut syntyivät kaikki kahden tunnin sisään. Kolme poikaa ja yksi tyttö. Minä sain vilkuilla tapahtumaa ihmisen kännykästä, siis silloin kun yhteys ei pysähtynyt tai katkeillut. Nykytekniikka on ihmisestä joskus oivallista. Pennut voivat hyvin, mitä nyt numero 3 yrittää sinnikkäästi syödä nisästä, josta tulee maitoa vähän huonosti. Tälle pallerolle on annettu vähän lisämaitoa. Bea on erinomainen emo. Elävää kuvaa pesästä voi koittaa katsella iltaisin www.bambuser.com. Kirjoita etsintäikkunaan beamau ja klikkaa tagia. Ihminen testasi juuri, ja toimii toistaiseksi hyvin.


torstai 29. lokakuuta 2015

Talttahammas ojennukseen


Kuva: Reino Sarka


Enkö muka ole julman saalistajan näköinen? Viikonloppuna kun tulimme postilaatikolta puutarhasta lähti laiskasti loikkimaan pupu ja minä sen perään. Menin niin pitkälle kuin flexihihna  antoi myöten. Mutta mitä teki kyseinen ristihammas? Törkeää: pysähtyi kääntyi ja alkoi rauhassa katsella minua ja ihmistä. Sain sitten lisää hihnaa kun flexi laskettiin kädestä. Lähdin uudestaan perään ja jahtasin jänön talon nurkan taakse. Jotain rajaa näiden karvakasojen silmille hyppimiseen.

torstai 22. lokakuuta 2015

Toinen vastaushaaste

Tämä Roopen ja Ilmon haaste oli jäänyt huomaamatta. Haasteita ei nyt keksitä, kun seuraamani blogit on jo haastettu.

Minä ja siskoni Mae, kuva: Pirkko Vanhamäki


1. Mitä temppuja kissasi osaa?
Eipä ole opetettu tälle temppuja. Pentuna aloitettiin agilityä ja siinä oli tosi nopea oppimaan.
 
2. Onko kissasi käynyt koskaan näyttelyssä?
On käyty muutama kerta. Tämä lähinnä mahdollisten tulevien pentujen takia.
 
3. Mikä on kissastasi mieluisin oleskelupaikka?
Joku lämmin, ehkä ihmisen syli tai jossain ihmisen päällä.
 
4. Montako ja mitä eläimiä olet omistanut elämäsi aikana?
Pari koiraa ja kissaa.
 
5. Mikä on kissastasi paras ihmisten ruoka?
Loimulohi ihmisen leivän välistä tai katkaravut
 
6. Herättävätkö kissasi aamulla? Monelta? 
Ikävä kyllä. Kolmen neljän aikaan pahimmillaan.
 
7. Lemppari lelu juuri nyt
Oranssi kissanminttuporkkana
 
8. Mikä näistä on paras: Pahvilaatikko, paperipussi, ihmisten laukut
Ihmisten laukut.
 
9. Tykkäätkö vieraista vai oletko ns. yhden ihmisen kissa?
Molemmat ovat kivoja
 
10. Jos saisit nyt valita jonkun uuden rotukissan (sellaisesta rodusta, jota et vielä omista) itsellesi, niin minkä rotuisen ottaisit?
Bengali, ocicat tai perinteinen eurooppalainen
 
11. Mikä on ihanin asia kissan omistamisessa?
Tyytyväisen eläimen katselu

tiistai 20. lokakuuta 2015

Haastevastaus

Pentutunnelmia
Penan paikalta tuli kysymyshaaste. Tässä vastauksia. Ei millään keksitä lisää seuraamiani kissablogeja, joita ei jo olisi haastettu. Vastaajana ihminen. Kolleilta ei näemmä kysytä.

Jos kissasi ei olisi kissa, mikä se olisi?  
Ehkä hevonen, susi tai leijona. Näitä seurailee innokkaimmin töllön luonto-ohjelmista. 


Missä kissasi nukkuu?
Tietysti ihmisten vieressä sängyssä. Päikkärit yhdessä ihmisten kanssa peiton alla kuuluvat myös rutiiniin. 


Onko kissan vessa olohuoneessa kamala ajatus vai sisustuselementti? 
Ei kumpaakaan. Meille vain mahtuu paremmin kylppäriin. 

Mikä on ihanin kissaesine, jonka omistat? 
Näitä ei ole paljoa, ehkä kaksi pientä puista kissapatsasta. 

Leikitkö kissasi/kissojesi kanssa päivittäin?
Kova on ainakin yritys, kollia ei aina niin hirveästi kiinnosta.

Mikä on kissaltasi ehdottomasti kielletty ja noudattaako kissasi sääntöä?
Sisälle merkkailu, toistaiseksi noudattaa. Myös ihmisten nenun päästä pureminen hellyyskohtauksen aikana ei ole kovin sallittua, uskoo kun sanoo napakasti ei, aina pitää kuitenkin yrittää.

Onko sinulla kissakoruja tai muuta kissa-asustetta, joita käytät päivittäin? Ei ole.

Mikä on maksimimäärä kissoja, joiden kanssa suostuisit asumaan? Ehkä viisi.

Aina avoin raksubaari vai säännölliset ruoka-ajat?
Pakko pitää jatkuvaa raksubaaria, että söisi edes jotain. 

Oletko tehnyt suunnitelmia sen varalle, että jonain päivänä et pystykkään vaikka sairauden vuoksi pitämään kissastasi huolta? Ei olla, ehkä pitäisi.

Ovatko ystäväsi myös kissoihin päin kallellaan?Useimmat ovat.


maanantai 12. lokakuuta 2015

Syyshaikeus


Hämähäkiltä näyttävä kissa
Nyt on sitten tullut tosi kylmä, eikä ulkoilukaan ole yhtä kivaa kuin ennen. Mihin ovat kaikki saalisrastaani kadonneet, entä sammakot? Auttelin ihmisiä vähän lehtien haravoinnissa, eikä hyvältä tunnu tämä touhu. Ihmisten mukaan vain sähelsin. Keleistä johtuen joudun nyt pitämään myös leopardi-lepakkopukua. Se on niin jäykkä, että minun pitää vähän tuuletella kainalokarvoja l. kävellä etutassut jäykästi harallaan. Ihmisistä oli hauskan näköistä.

Ihmisten mielestä minulla on mahdollisesti rakkaushuolia. En pääse Beaa tapaamaan. Lisäksi ruokahaluni on vähentynyt liikaa. En ole ennenkään ollut mikään syömäsankari, ja melko vaatimattomasta 3,8 kilon painosta on tultu ihan liikaa alaspäin. Minua ei nyt uskalleta laittaa vaakaan ollenkaan. Laihtuminen saattaa johtua kollien normaalista hormonitoiminnasta.

Sitten ihmiset vielä kehtasivat nimittää allaolevaa kulkupeliä uudeksi Bat-mobiilikseni. Tämänkö kanssa pitäisi lähteä uudelle kosioreissulle? Ei käy.

torstai 8. lokakuuta 2015

Lepakkovauvoja odotettavissa

Bea ja minä, kuva: Reino Sarka


Tampereen visiitilläni oli sitten seurauksia. Unelmien neitoni Bean massussa näkyi tänään aamulla pikkuisia lepakkomöykkyjä. Mielestäni ikävää, koska en nyt pääse tapaamaan noitamaisen lumoavaa Beaa. Lepakkovauvoja Silkkihienon kissalaan on odotettavissa marraskuun puolessavälissä. Tassut, räpylät  ja peukalot pystyyn, että kaikki menee hyvin.

tiistai 22. syyskuuta 2015

Kinttu paketissa


Side on yhtä syvältä kuin ulkoilupuvutkin

Eilen jouduin eläinlääkäriin verikokeeseen. Tampereen viikon takaisen riiureissun huonoin kokemus oli eläinlääkäri. Ihmisen törttöilyjen takia matka Nääsvilleen kesti kolmisen tuntia, ja olin aika ärtynyt vastaanotolle tultaessa. Tarkoitus oli ottaa Felv ja Fiv-testit, tarkistuttaa polvet ja pallukat hännän alla sekä uusia rokotukset. Ensin minut yritettiin laittaa verikokeeseen. Jouduin jollekin harjoittelijalle, joka törkki neulalla  ensin toista jalkaani ja sitten toista kun ei löytänyt verisuonta. Minä hermostuin tästä: murisin ja sähisin sekä rimpuilin. Paikalle hälytettiin toisesta huoneesta eläinlääkäri, joka katsoi ettei koetta nyt saa otettua kun olin niin hermostunut. Lääkäri antoi sitten rokotukset, teki polvitestin ja tarkasti killuttimet. Vasen polveni on hieman löysä, 1 tasoinen , oikea täysin normaali. Sitten lääkäri ehdotti,  että minut jätetään rauhoittumaan klinikalle, jotta voidaan yrittää verikoetta uudestaan. Ihminen esitti tässä vaiheessa epäilynsä, että tuskin rauhoitun häkissä vieraassa ympäristössä, hajuissa ja mikä pahinta näkö/kuuloyhtyeys myös toisiin häkissä oleviin kissoihin. No eihän siitä mitään tullut. Olin ihmisille tosi närkästynyt kun tulivat parin tunnin kuluttua hakemaan. Rauhoitun aika nopeasti jo autossa. Bea-neito pelasti sitten tilanteen. Ihmiset eivät halunneet turvautua rauhoittaviin treffien takia.

Uusinta Univetin klinikalla meni huomattavasti paremmin. Olin hyvin rauhallinen jo vastaanottotiloissa. Ihminen oli tilannut klinikan "rauhallisimman ja kissoihin erikoistuneen" -lääkärin. Tällä kertaa ei ollut kiirettä ja koko homma meni oikein leppoisasti. Sain rauhassa käppäillä ympäri huonetta ja lääkäri sekä hoitaja paijasivat minua vähän. Ihmiselle näytettiin akupiste, josta kehotettiin rapsuttamaan aika lujaa. Suoni löytyi heti, tuli kunnolla verta ja olin koko ajan oikein rauhallinen. Vähän urahdin kun jalkaan kiinnitettiin lilaa laastaria. Ei kai ton näköistä? Ihmisestä laastari oli söpö, minä yritin tarmokkaasti ravistella sitä tassusta irti. Ihminen oli tyytyväinen kun en ollutkaan saanut piikkikammoa. Testitulokset olivat negatiiviset, ei leukoosia eikä immuunikatoa. Veriryhmä on A. Mukaan lähti myös meille sopiva alla oleva tarra.


tiistai 15. syyskuuta 2015

Nääsvillen lumoava neito

Tampereen neito Bea, kuva Reino Sarka





Tässä kirjoituksessa pääosaa en nyt esitä minä, vaan ihana abyneito Bea. Meille oli kasvattajani buukannut tapaamisen viime perjantaina. Nääsvillen ihmiset toivat minut kotiin eilen illalla. Mitä matkasta sanoisi. Lyhyesti: niin upea reissu, että vieläkin olen ihan reporankana. Tampereella oli niin kivaa, että yritin lähteä eilen Miian, Reinon ja Pirkon perään. Aikani ihmettelin ulko-ovella mihin katosivat. Kaikki tämän jutun kuvat ovat Reinon ottamia.

Jouduin ensin Tampereella eläinlääkäriin, josta ei sen enempää kuin ettei ihan nappiin mennyt kyseinen reissu. Joudun vielä kotona uusintakäynnille. Aluksi pelkäsin vähän Beaa ja  murisin sekä sähisin. Neito oli ensin häkissä. Kun pääsi sieltä ulos alkoi varsinainen keimailu ja minun rauhoitteluni. Bea räpsytteli silmiään ja kieriskeli lattialla. Ihmiseni lähdettyä takaisin kotiinsa jäimme kasvattajani kokeneen silmälläpidon alaiseksi. Siitä lähtien aloimme sitten kurista toisillemme. Jossain välissä innostuin kovasti neidon kissanminttulelusta ja se piti ottaa minulta pois. Alla olen lelun kimpussa ja neito ei ole tyytyväinen.


Tästä sitten asiat kuitenkin etenivät aika nopeasti. Pääsin Bean niskaan ja jotain tuli harrasteltuakin. Lemmenharjoitusten tahti oli kuulemma kahden ensimmäisen päivän ajan aika tiivis. Emme malttaneet paljoa syödä emmekä halunneet olla ollenkaan erossa toisistamme. Välillä vedettiin juoksurallia ympäri kämppää.


Bean kotona on hieno Catmax-kiipeilypuu. Tahdon samanlaisen. Ja sitten tälläinen lasitettu parvekekin on kiva juttu. Kotighetossani näitä ei ole näkynyt.


Sunnuntaina alkoi jo olla pientä väsymystä ilmassa. Aloin jo lauantaina olla enemmän perso ihmisseuralle. Tapani mukaan muutin Miian ja Reinon sänkyyn koisimaan seuraksi ja kehräilin peiton alla ihmisten vieressä. Tässä kohtaa unelmien neitoni sitten muuttui hieman mustasukkaiseksi. Talon sohvassa oli myös mukava koisia ihmisten vieressä.


Alla olevassa kuvassa minua vietellään vaikka väsymys jo painaa silmissä ja tassuissa.


K-16




Kaiken kaikkiaan käyttäydyin todella hienosti mihinkään en merkkaillut, eikä sen puoleen merkkaillut morsiokaan. Jos ei ekalla kerralla tärppää otamme kuulemma uusiksi. Jee, takaisin Miian ja Reinon hyvän hoitoon. Minä odotan uutta tapaamista tyrmäävän Bean kanssa, ihmiset kuulemma toivovat jotain palleroita.











torstai 3. syyskuuta 2015

Bengalimies ja kauniita kissoja

Ihminen raahasi minut sitten ystävänsä kanssa Hyvinkään näyttelyyn. Minusta paikalla oli kypsää ja aiemmasta näyttelystä tuttu murina sai jatkoa eilisessä tapahtumassa, tosin hyvin vähäisessä määrin. Sen verran pitää toisia kissoja kommentoida. Tuomareille en tällä kertaa murissut. Jouduin ensin Pia Nymanin käsittelyyn ja sitten Carin Sahlbergin.

Ihmisillä taisi olla hauskempaa. Paikalla oli todella paljon kauniita kisuja. Emännän mielestä kissanäyttelyissä tapaa mukavia, persoonallisia ja joskus vähän hassujakin ihmisiä. Kummankin ihmisen mieliin jäi tältä reissulta erityisesti puhelias bengalimies. Selvyyden vuoksi ei maasta nimeltä  Bangladesh, vaan tällä sedällä oli mukanaan kaunis bengalikissa. Miksihän kissaihmisten väitetään usein olevan hassahtaneita täti-ihmisiä?

Näyttelyssä tuli vastaan myös blogikissoja: Ruusu, Coco ja Lilja nyt ainakin.  Coco otti erityisen rennosti. Lisäksi ihminen ihastui joskus häkkinaapurina olleeseen Rufuksen upean lihaksikkaaseen vartaloon. Minulle on tilattu samanlainen. Kotimatkalla ihmiset tosin jaksoivat vielä nauraa Rufuksen valmistujaiskuvalle (champion). Oli kuulemma pönötyksen huipentuma. Niin ja se Amajan iso komea punainen kolli jäi erityisesti jonkun mieleen.

Minä en päässyt kuvaan ollenkaan. Patalaiskalla ihmisellä ei ollut kameraa edes mukana. Sain kyllä hyvät arvostelut. Mitä nyt päätuomarilta tuli vähän ihmettelyä turkin rasvaisuudesta verrattuna kilpailevin kolleihin. Tuomarin mukaan jotkut kissat on paras pestä pari päivää ennen näyttelyä eikä viikkoa, niin kuin törppö ihminen teki minulle. Paikalla oli vain 3 riistaa abya. Värin parhaassa ei ollut paljoa mahiksia kokeneita superkissoja vastaan. Se vielä oli eroa edellisiin näyttelyihin, että yleensä olen pyrkinyt häkistä ihmisten syliin, nyt en halunnut ekaa kertaa häkistä pois.


maanantai 24. elokuuta 2015

Uitettu isopäärotta


Eilen jouduin lämpimään kylpyyn. Taistelin täysin voimin  vastaan ja tarrasin hirmuisin kynsin vatiin kun ihmiskädet eivät päästäneet pakoon. Karsea kokemus. Pesu ei olisi onnistunut yhdeltä ihmiseltä. Tämä on kuulemma jotain vierailua varten, jossa joudun taas näkemään toisia kissoja. Yäk!



maanantai 17. elokuuta 2015

Rusakkokissa



Kesän iloihin maalla kuului metsästyksen harjoittelu. Ihmisen mielestä asiassa on vielä rutkasti opeteltavaa.

Olen useampaan otteeseen lähtenyt rusakon perään pellolla, kun jänö on paennut ruohon joukosta. Pari kertaa niin läheltä, ettei kuulemma ole voinut olla näkemättä eläimen kokoa. Se on tylsimysten mukaan aivan liian iso saalis pienelle kollille. Ikävä kyllä flexihihna on vain 8 metriä pitkä, ja pyrähdykseni ovat päättyneet lyhyeen. Tähän pitäisi ehdottomasti saada parannus.

Eilen tuli heitettyä sammakko kuunliljapenkistä suoraan ruohikolle, jonne hyppäsin sitä mäiskimään. Ihminen tuli väliin, koska sammakot ovat joidenkin mielestä hyötyeläimiä, eikä niitä saa vahingoittaa. 

Taisin lauantaina syyllistyä ensimmäiseen "suurriistan" tappooni. Ihminen noukki viinimarjoja puskassa ja minut oli sidottu viereen flexillä. Kun loikin ruoholla emäntä tuli katsomaan mitä ihmettä sähellän, koska mitään ei näkynyt. No olihan siellä lentokyvytön räkättirastaan poikanen. Arvoitus oli miksi ei näyttänyt pystyvän lentämään, kun ei ollut enää mikään ihan täysi untuvikko. Eläinpolo piipitti ja roikotti siipeään, ja taas minut raahattiin pois. Lintu vetäytyi vähän kaemmas heinikkoon, jonne se todennäköisesti kuoli. Rastailla ei kuulemma niin ole väliä, koska niitä on aivan liian iso lauma reviirilläni ja tyhjentävät kaikki marjapuskat.

Alla kuvissa tähystelen puolivetelästi mahdollista suurriistaa alueella. Mielestäni melkein kuin aidot puuleijonat Afrikan savannilla.





tiistai 11. elokuuta 2015

Käsityöintoa




Ilme ja asento kertovat kaiken, joko taas näitä?

 Olen joutunut lapsen käsityöharrastuksen kohteeksi. Nyt kun viimein on tullut kunnon kesäkelejä, saan talvitakin. Oliko se pakko pistää niskaan? Ihmisen mielestä verme oli suht hyvin tehty 9-vuotiaalta ja ilman mittoja. Peto-Paavo toimi elävänä sovitusnukkena, vaikka painoikin pari viikkoa sitten 4,3 kg. Ikää 10 kk. Itse olen vanhempi ja kevyempi.










Ainoa hyvä puoli tässä oli Batman-merkin sijoittaminen selkään. Ulkoilu ei ihan maittanut normaalisti: kantoapua tarvittiin ajottain. Alla kuvat ulkoilusta leopardi-lepakkopuvussa. Onneksi naapurin koiria ei näkynyt.







Homma oli siis meganoloa. Huomatkaa häntäni onneton asento tiiviisti takajalkojen välissä. Tässä puvussa jäivät puuhun kiipeämiset ja merkkaillut kokonaan tekemättä. Leopardikuvio taitaa sopia paremmin tytöille. Puku oli paksua kangasta eikä ollenkaan niin joustava kuin edellinen.

maanantai 3. elokuuta 2015

Nolouden huipentuma


Ensiksi ilmoitan olevani kovasti närkästynyt ihmisen laiskuudesta. Tällä on pelkkää lomaa, mutta ei muka ehdi päivittelemään kuulumisiani. Patalaiska ihminen. Kaikkea pientä mukavaa on tapahtunut: metsästämistä ja merkkailua harjoitellaan. Tässä kuitenkin päivitys eilisen tapahtumista.

Paavon ihminen toi mukanaan kerrassan mauttoman erittäin epämiehekkään kapistuksen. Kesän kylmyyden takia se vielä puettiin niskaani. Pahinta oli julkinen näyttäytyminen kyseisessä vermeessä.

Rapsuttakaa edes mahaa
Pellolla
Kovat kollit eivät moisia käytä? Pahinta oli, että tämä vielä tuoksui Peto-Paavolle. Naapurin Tessa-dobermanniakin vilkuiltiin pelottomasti tämä päällä. Aluksi kude aiheutti pietä halvausta, mutta lopuksi käveltiin kuitenkin tämä päällä. Tyttöjen mielestä suloinen, mutta pahinta asiassa on, että minulle on valmisteilla samanlainen. Kauhistuksen kanahäkki. Kuvat sekundaa kännylaatua.


Niin siitä merkkailusta. Emäntä osti kaupasta sellaisen "tuhoaa merkkailun hajut ja estää kissaa merkkaamasta uudestaan" -putellin. Tällä minua sitten uhkailtiin suihkaisemalla sitä ilmaan, että "jos hajustat vielä huonetta täältä pesee" -tyyliin. Inhosin tuota karmeaa hajua ja pulloa juoksin pakoon. Minä en siis ole merkkailut sisälle lainkaan. Se yksi kerta oli puhdas protesti reviirini loukkausta kohtaan. Ulkoa olen kymmenisen kertaa suihkuttanut suorilla jaloin seisten kunnon kaaren, noin 40 senttiä pitkä komea suihku suoraan kuuseen ja pallotuijan. Tai no, muutaman kerran nostin toista takatassua koiramaiseen tyyliin. Lisäksi huomautan kyseessä olleen aina samat kaksi puuta. Mielestäni siis tuo pullolla uhkailu on täysin aiheetonta. Varsinkin kun nyt viikon ajan en  ole merkannut edes noita puita. Olen liruttanut ulos normaalisti takapää maassa

Huomio poskiin












tiistai 14. heinäkuuta 2015

Haisuhemmo

Taas tuli puuhasteltua viikko sitten mailla. Sain uuden lempinimen, joka löytyy otsikosta. Kielsin käyttämästä moista, koska ehdottomasti en ole syyllistynyt mihinkään mistä minua syytetään. Olen täysin viaton pieni ja hentoinen kolli. Hemmo nimitys poistuu kuulemma vasta jos käyttäydyn vastedes kunnolla.

Ihmisten mukaan peurastudiosta tuli aikamoinen kissanpissanhaju. Kysessä on huone, jossa tapaan katsella puutarhassa liikkuvaa peuraa, ja jossa Peto-Paavon ihmiset yöpyvät. Sängyn peittoja olikin myllätty ja lemu melkoinen. Jättikokoisesta höyhenpeitteestä löytyi kaksi isoa keltaista läikkää. Lisääksi yksi koristetyyny oli hajustettu. Syyttävät minun yrittäneen peittää toisten kissojen tuoksuja muka pissimällä. Emäntä oli erittäin kypsää kalkkunaa kun kaupunkiin menon sijasta saikin ryhtyä pyykkäämään.Sain toistaiseksi porttikiellon tuohon huoneeseen.



keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Viggo 1 vee

Onnittelukukat etuajassa juhannuksena



Eilen oli ihka ensimmäinen syntymäpäiväni. Olen nyt siis liki aikuinen kolli. Päivän kunniaksi sain syödä koko päivän katkarapuja. Aamulla haistoin äyriäisten olevan sulamassa kissalta murtovarmassa kaapissa. No, minä kuitenkin sain oven auki. Palvelija lähti katsomaan mitä keittiössä tapahtuu kun sieltä kuului niin kovaa ääntä. Ehti juuri viedä puolijäätyneet katkikset nokkani alta. Olin juuri saanut jotenkin lautasen kiskottua kaapin takaosasta etuosaan ja aloittamassa ruokailua. Normaalisti en ole rouka-ahmatti, katkaravut ovat kuitenkin poikkeus sääntöön. Kuvaamisen kohteena olosta en liiemmin illalla välittänyt. Kirjurin mukaan ei saatu aikaan kunnon synttäriposeerausta.

Toisit nyt vaan katkiksia, synttärikuva on turha








maanantai 22. kesäkuuta 2015

Juhannuskähinät

Juhannukseni ei mennyt ihan toivotulla tavalla.  Kelit olivat taas kerran huonot. Tämä oli ensimmäinen juhannukseni ja luulin sitä hienommaksi. Lomaresidenssiini ilmaantui lisäksi kutsumattomia vieraita. Kirjuri lisää etteivät kissat kutsu ketään, vain ihmiset. Täydellinen kissa ei kaipaa lähelleen toisia kisuja. Tässä alla vieraat loukkaavat ruokintapaikkani rauhaa.

Kiki ja Paavo





Peto-Paavo on niin ahne, että kävi kolmeen otteeseen syömässä minun tonnikalaruokani. Lisäksi molemmat vetelivät fisuraksujani. Kähinää siis riitti kahden päivän ajan. Paavon kanssa ollaan jo vanhoja murinatuttuja. Minä en ole yhtään leppynyt, vaan pidän yllä räyhäysperinnettä. Ihmiset väittävät sen olevan pelkoa. Välillä minut pistettiin lepakkotyrmään l. pieneen huoneeseen lukkojen taakse, koska aiheutin kuulemma rähinää eikä kissojen voinut antaa olla vapaana ilman ihmisiä. Noh, jo äitini Noppa tietää, että toiset kissat ovat pomottamista varten.

Tässä väijyn Paavoa ja molemmat murisevat


Mammakissa Kiki ei kuitenkaan ottanut räyhäämistäni kovinkaan vakavasti. Katseli vain tyyliin "noi kollit on jo nähty" ja antoi nuorempien lähinnä kähistä keskenään. Kevyesti piti välillä sähähtää. Tulin Kikin kanssa paremmin juttuun: rouva sai jopa pari kertaa haistella minua ja koskea ilman sähinöitäni. Ihminen oli tyytyväinen, kun en osoittanut mitään merkkailemisen merkkejä. Minun pitäsi olla toimiva kolli, mitähän se tarkoittaa? Ainakin puolustan sinnikkäästi omaa reviiriäni.

Kähiskööt kakarat keskenään



Pääsin viimein sunnuntaina kunnolla ulkoilemaan. Lystiä oli. Jo perjantaina olin jahdannut melkein menestyksellä lintuja. Tiainen ärsytti minua tsirpittämällä aivan lähellä pienen vaahteran rungossa. Minäpä tein kaikkien aikojen nopeimman lepakkoloikan pari metriä eteen ja ylös. Lähellä oli ettei tullut törpölle kylmää kyytiä. Päädyin täsmälleen samaan paikkaan, missä lintu oli istunut. Noloa oli ettei pikkuvaahtera kestänyt painoani, vaan päädyin puun kanssa maan kamaralle. Hyvä taipuvuus puulla kuitenkin, ja todellakin iskin täsmälleen siihen rungon kohtaan mistä lintu pakeni hädissään.


Sunnuntaina sitten löysin ihka oikean sammakon. Sammakko loikki ja minä juoksin perässä mäiskien varovasti tassulla. Ihminen katsoi päältä etten tapa sakua. Vähän tuntui etten ihan tiennyt mitä tällä pitää tehdä. Leikkikalu vai saalis? Kadotin hyppyjalan sitten viinimarjapuskaan. Kuvassa sammakko on ruskea läntti korvani yläpuolella. Kuva on huono kun ei saalistuksen lomassa löytynyt kuvausassaria paikalle.


Kovaa oli meno. Ihminen valitti kun piti kiivetä kaikki jyrkät kalliot ja mennä puskiin. Pääsin pitkän flexin ansiosta tekemään monta kunnon lintuspurttia. Lystiä kun törpöt huutavat varoitushuutojaan.

Täällä on harvinaisia vesiliskoja