Pilttien piirittämänä

Olen palvelijan mukaan alkanut urputtaa taas liikaa kuljetuskassissa.

Vielä jokin aika sitten matkat bussilla saattoivat mennä niin, että olin koko matkan ajan ihan hiljaa. Tässä voisin todeta, että koko bussilla  matkaaminen on todella tasotonta touhua.

 Jos pitää siirtyä paikasta toiseen, niin se pitäisi tehdä henkilöautolla, eikä millä tahansa 15-vuotta vanhalla rakkineella, vaan kunnon kaaralla. Sen auton konepellin nokasta pitää löytyä hopeanvärinen loikkaava jaguaari. Auton pitää olla siis Jagge. Hätätapauksessa leijonankin kuva kävisi.

Eilen koettelin ihmisen hermoja urputtamalla koko palumatkan kopassa vaimeita Määy-protesteja. Ääneni on onneksi melko vaatimaton, eikä bussissa koneen äänen yli kuulu kuin parin penkin päähän, jos sinnekään. Torilta samaan bussiin änkesi sitten kuuden hengen ryhmä reippaita pilttejä kahden aikuisen valvojan kanssa. Ihmispennut olivat iältään arviolta 2-6 vuoden välissä. Lapsoset asettuivat istumaan sivulleni ja taakse. Kunnossa olivat myös heidän korvansa, koska keksivät heti, että nyt on kyydissä jotain mielenkiintoista. "Hei kassi liikkuu, onko siellä kissa, kattokaa kopassa liikkuu".

Kunnes yksi keksi: "Hei, tuolla on oikeesti lammas."  Ihmistä alkoi hymyilyttää. Sitten pennut alkoivat matkia ääntäni "mää, mää , lammas",  ja olisivat kovasti halunneet tulla katsomaan mitä kopassa oikein on. Valvoja kielsi liikkumasta minnekään. Lapsoset eivät paikoiltaan nähneet kassini etuosaa. Annoin lampaaksi pilkkaamisen anteeksi kun pennut näkivät minut bussista poistuessamme. Silloin kuului "ihana, söpö pikkukisu, äiti me halutaan samanlainen".

Näytänkö muka lampaalta?

Sukulaisia

Mahtikolli, isäni Walo

Ihminen alkoi höpistä jostain sukulaistapaamisesta jokin aika sitten. Inha yllätys oli, kun huomasin päätyneeni kissanäyttelyyn Siuntioon! Mulle melkein on luvattu, ettei enää tarvitse niihin mennä.

Enkä edes ollut edustuskunnossa: päässä muutama kalju kohta. Yhden vedin puun oksaan kiipeillessä ja toinen tuli ilmeisesti yöllisen ruokakaappimurtautumisen seurauksena vajaa 2 päivää ennen näyttelyä. Sitten on vielä se pienehkö mahapussi.

Paikalle mentiin selityksen mukaan siksi, että siellä oli mahdollisuus tavata monta sukulaista yhtä aikaa.  Lisäksi tarkoitus oli kisata poikani Wigin kanssa Somakissin erikoisnäyttelyn Look-a-like luokassa.

Kuvat tässä ovat nopeita räpsyjä, joiden laatu ei päätä huimaa. Ihminen ihastui isääni Waloon niin paljon, että uhkasi vaihtaa minut siihen kattiin.
Walo ei ole käynyt näyttelyssä  yli kahteen vuoteen, mutta otti erittäin rennosti koko näyttelyn ajan. Vaikka tämä edelleen leikkaamaton kolli asuu perheen ainoana kissana, ei Walo stressannut ollenkaan muita kissoja. Ihminen totesi katkerana, että joku näyttelyhermogeeni on hypännyt yhden sukupolven ohi pojilleni Wigille ja Armandolle, jotka ottivat myös erittäin rennosti.  Walolla on erittäin kiltti ja rauhallinen luonne, lisäksi tämä kaunis kolli ei merkkaile. Waloa kiinnostaisi tavata lisää kissadaameja, yhden emäntä kävikin katsastamassa kollin. Paikalla oli myös suloinen tätini Wenla, jota ujostutti näyttelykokemuksen puutteessa niin paljon, että kuvaa oli vaikea saada.

Poikani Armando ja Wigi vasemmalla

Omat näyttelyhermoni eivät olleet parhaassa terässä. Viimeksi olin näyttelyssä tammikuussa Lahdessa. Kähisin ja murisin muille kissoille, jos tulivat liian lähelle. Lisäksi koitin lähteä pariin otteeseen litomaan Sturdi-häkistä.

Serti tuli, vaikka sitä ei edes lähdetty hakemaan. Look-a-like luokkaa ei voitettu, vaikka kovasti tuomari kehuikin minun periyttäneen samaa näköä pojalle. Wigi valmistui championiksi, Armando sai erittäin hyvät arvostelut. Walo ja Halma olivat paneelissa. Sukulaisista nuorin, siskontyttö Halma, kehräsi kaikille ihmisille, jotka koskivat, leikki häkissä uupumatta koko päivän, heittäytyi paneelissa tuomarin käteen selälleen ja päivän päätteeksi vielä karkasi häkistä.  Melkoinen elosalama siis.

Ihminen näki myös ekaa kertaa Haikon, Peto-Paavon isän.


Paikalle oli ilmoitettu peräti 51 abya ja 41 somppua, melkoinen määrä upeita kissoja. Erikoisnäyttely oli ihmisestä päivän parasta antia.
Kuvassa alhaalla: elohopeatyttö Halma

Katoilevia tavaroita

Ihmisellä on ongelma.Kämpästä on salaperäisesti kadonnut erilaisia tavaroita. Tiskialtaan viimeinen toimiva tulppa on ollut kadoksissa nyt kolmisen viikkoa, eikä sitä ole kiivaasta etsinnästä huolimatta löytynyt. Sukat tuppaavat häviämään erityisen usein. Niitä tosin sitten löytyy mm. eteisestä ja sängystä. Olen jostain syystä taas saanut asiasta syyt niskoilleni. Törpön mukaan kukaan muu kuin minä ei kuljettaisi kylpyhuoneen altaan tulppaa eteisen välioven taakse. Olisi tyytyväinen kun löytyi.

Painavampaa asiaa: viimeinen vaakalukema näytti 4 250 grammaa. Alan olla äijämitoissa.

Kuutamourakointia

Olen viaton

Ihmisen keittiön kulmakaapista on öiseen aikaan alkanut kuulua ihmeellisiä ääniä. Jotain jymähtelee, sitten kolisee ja rapisee. Koska minä en ole ollut normaaliin tapaan sängyssä öisen töminän aikaan, olen joutunut syytösten kohteeksi. Yhtenä aamuna keskelle keittiön lattiaa oli vieritetty viinipullo ja kissankuivaruokapussia oli revitty. Ruokaa ei ollut ihme kyllä juurikaan kadonnut.

Näkeehän sokea Reettakin tuon pussin revintäjäljistä, että asialla on  ollut opossumi.

Oolannin koira

Puhutko mulle, mustarastas?

Kesä on jatkunut mukavasti lintujen jahtauksen merkeissä. Yhden sain melkein kiinni. Kesän haittapuoliin lukeutuu kolmen punkin poisto saman viikon aikana.Olivat asettuneet loisiksi päähäni ja kaulanseudulle.

Yhtenä iltana meille tuli erikoinen vieras. Patrik Ahvenanmaalta tuli vaimoineen kylään. Sylissä vaimolla oli koira, jonka tassu oli paketissa. Nemo-hauva joutui mantereelle jalan ristisiteen leikkaukseen, koska kotisaarella ei moisia tehdä. Minä menin otusta katsomaan aika reippaasti. Vähän pörhistelin häntää ja kerran sähisin, kun kehtasi haukkua minun reviirilläni. Ensin kiersin ihmisten sylit ja sen jälkeen yritin hypätä koiran viereen. Moinen räkyttäjä ei minua paljoa pelottanut. Kiinnostava se sen sijaan oli, ja kiertelin tiiviisti hauvan ympärillä. Saimme myös uuden kutsun vierailla Ahvenanmaalla.

Viimeisimmässä punnituksessa vaaka näytti 4 070 grammaa. Nyt loppui kuulemma lihotus.

Pyykkinarulepakko

Viimeinen viikko on mennyt mailla. Eilen palattiin kahdeksi

Huovutettua avaimenperää  kolli ei voi vastustaa

päiväksi kaupunkiin, mutta sitten taas häivytään. Ihminen sai kesäkuun alussa Lahdesta pentujeni ihmisiltä hienon pentumukin. Minä pidän toisesta lahjasta vähän liikaa. Olivian tekemä kissa-avaimenperä on erityisen kiva lelu. Minulta on julmasti kielletty sen kanssa häärääminen, koska siitä tulee emännän avaimenperä. Pennut ovat kovasti kasvaneet ja aiheuttavat melkoista ryminää juostessaan ympäri taloa.

Nyt on vähän yli kaksi kuukautta implantin otosta. Olen viimein saanut vähän lisää massaa: tavoitepainoon on enää kymmenisen grammaa. Painoin eilen 3 988 grammaa. Nyt on luovuttu penturuuasta, kun ei enää tarvitse lihoa nopeasti. Ihmisellä on suunnitelmissa myös vähentää reippaasti raksujen määrää. Nappuloita on ollut pakko antaa, koska jossain vaihessa söin vain niitä, kun ei katkiksiakaan tippunut.

Implantti on vähän rauhoittanut yleistä säätämistä, mutta sitten toisaalta olen alkanut tehdä kuulemma kaikkea typerää, mitä ei ole ennen nähty. Ensin olen ihan rauhassa, ja sitten äkkiä loikkaan tai säntään jonnekin. Yhtenä päivänä avustin ihmistä pyykkien ripustamisessa. Hyppäsin kunnon lepakkoloikan narulla olevan täkin päälle ja yritin kävellä siellä. Kun se ei kauaa onnistunut jäin etutassuista roikkumaan narulle yrittäen tarmokkaasti takaisin täkin päälle. Naru ei ole ihan matala, vaan liki kahden metrin korkeudessa.




Luonteeltani olin kuulemma ennen suurempien kollihormonien aikaan jotenkin rakastavampi ja herkempi tapaus. Nyt on enemmän sellaista tasaista menoa.

Ai niin. Olen ruokaillessa osoittanut välillä tosiäijä-menoa. Leikin eräänä päivänä vimmattuja paiskomisleikkejä olohuoneen lattialla. Mulla oli uusi lelu. Olin nyysinyt edelliseltä päivältä jääneen grillimakkaran keittiöstä. Iso pala oli jo jyrsitty pois. Lopulta sain syödä sen makkaran ihan kokonaan, vaikka se ei kissanruokaa olekaan. Oli kuulkaa hyvää. En ihan ymmärrä miksi se makkara ei enää kelvannut ihmisille:  olin somistanut sitä somilla hampaanjäljillä ja kuolannut mukavan pehmeäksi.

Tästä kun lähtisi suoraan vettä pitkin, niin vastaan tulisi lopulta Tanska 

Kassan kautta kotiin

Viimeinkin ohitse tämä EM- fudisvillitys. Ihminen on tyytyväinen, koska oli sijoittanut

pikkuisen rahaa sekä Portugalin että Ranskan turnausvoittoon. Tämä tietää nyt sitä, että minäkin saan katkarapuja. Näin minulle luvattiin, kun Ranska pudotti ansaitusti konemaisen ja ylimielisen Saksan. Emännän muutaman vuosikymmenen kestänyt Portugalin maajoukkueen kannatus palkittiin viimein.

Minäkin osallistuin peleihin, mutta lähinnä löhöömällä ihmisen sylissä. Tökeröä oli, kun juuri simahtaneena Pikku-Pogba kiskotttiin uniltaan ilmaan tekemään tassutuuletuksia jonkun  vaivaisen Ranskan maalin takia. Nyt minut uhataan viedä hoitoon, koska jonkun pitäisi poiketa Helsinki Cupissa.

Muuten olen nauttinut viikonloppuisin lämpimästä kesästä. Sammaloituneella nurmikolla on ihana röhnöttää lämmön hivellessä kaikkia jäseniä. Penturuoka alkaa tehdä tehtävänsä, vaikka siitä ei kollihormonien aikana apua ollutkaan. Viimeisin vaakalukema näytti 3 760 grammaa. Pian ollaan alimmassa tavoitepainossa 3 800 grammaa.