Pyykkinarulepakko

Viimeinen viikko on mennyt mailla. Eilen palattiin kahdeksi

Huovutettua avaimenperää  kolli ei voi vastustaa

päiväksi kaupunkiin, mutta sitten taas häivytään. Ihminen sai kesäkuun alussa Lahdesta pentujeni ihmisiltä hienon pentumukin. Minä pidän toisesta lahjasta vähän liikaa. Olivian tekemä kissa-avaimenperä on erityisen kiva lelu. Minulta on julmasti kielletty sen kanssa häärääminen, koska siitä tulee emännän avaimenperä. Pennut ovat kovasti kasvaneet ja aiheuttavat melkoista ryminää juostessaan ympäri taloa.

Nyt on vähän yli kaksi kuukautta implantin otosta. Olen viimein saanut vähän lisää massaa: tavoitepainoon on enää kymmenisen grammaa. Painoin eilen 3 988 grammaa. Nyt on luovuttu penturuuasta, kun ei enää tarvitse lihoa nopeasti. Ihmisellä on suunnitelmissa myös vähentää reippaasti raksujen määrää. Nappuloita on ollut pakko antaa, koska jossain vaihessa söin vain niitä, kun ei katkiksiakaan tippunut.

Implantti on vähän rauhoittanut yleistä säätämistä, mutta sitten toisaalta olen alkanut tehdä kuulemma kaikkea typerää, mitä ei ole ennen nähty. Ensin olen ihan rauhassa, ja sitten äkkiä loikkaan tai säntään jonnekin. Yhtenä päivänä avustin ihmistä pyykkien ripustamisessa. Hyppäsin kunnon lepakkoloikan narulla olevan täkin päälle ja yritin kävellä siellä. Kun se ei kauaa onnistunut jäin etutassuista roikkumaan narulle yrittäen tarmokkaasti takaisin täkin päälle. Naru ei ole ihan matala, vaan liki kahden metrin korkeudessa.




Luonteeltani olin kuulemma ennen suurempien kollihormonien aikaan jotenkin rakastavampi ja herkempi tapaus. Nyt on enemmän sellaista tasaista menoa.

Ai niin. Olen ruokaillessa osoittanut välillä tosiäijä-menoa. Leikin eräänä päivänä vimmattuja paiskomisleikkejä olohuoneen lattialla. Mulla oli uusi lelu. Olin nyysinyt edelliseltä päivältä jääneen grillimakkaran keittiöstä. Iso pala oli jo jyrsitty pois. Lopulta sain syödä sen makkaran ihan kokonaan, vaikka se ei kissanruokaa olekaan. Oli kuulkaa hyvää. En ihan ymmärrä miksi se makkara ei enää kelvannut ihmisille:  olin somistanut sitä somilla hampaanjäljillä ja kuolannut mukavan pehmeäksi.

Tästä kun lähtisi suoraan vettä pitkin, niin vastaan tulisi lopulta Tanska