maanantai 6. marraskuuta 2017

Tralalaa

Paheksun  ettei ole enää vihreää luontoa eikä sieniä
Huh, huh.Taas on tämä aika vuodesta. Ihminen löhöää sohvalla,enkä paljoa ulos pääse. Pahinta on kuitenkin luokaton musiikki, jota olen joutunut kuuntelemaan. Sanoituksetkin ovat pääosin syvällisyydessään täydellisyyttä hipovia: tralalaa, ding dong, ping pong, singsong ja vielä päälle varmaan titityy. Ihminen sanoo tarvitsevansa G-videoita marrasväsymyksen ehkäisyyn. Tekstin lopussa on kammonäyte, ei kuulemma sovellu niille, jotka osaavat saksaa.

Eilen käytiin pikaisesti ulkona. Tihkusateessa tuli tassuihin vilu, ja halusin nopeasti takaisin tuvan lämpöön. Valokuvat jäivät ottamatta, koska oli niin pimeää päivällä, ettei ilman salamaa olisi saanut kunnon kuvia. Sain kuitenkin tehokkaasti merkattua ulkoreviirini vieraiden kisujen karkottamiseksi. Tosin reviirilläni ei ole näitä katteja juuri näkynyt, ovat kai jääneet odottelemaan ihanaa kevättä ja kesää. Tarkka nenuni haistoi kuitenkin paikalla olleen epämääräisiä hiippareita.

Ihmisen mukaan sen hameesta on  alkanut taas iltaisin kuulua vienoa ulvontaa. Minä olen ryöminyt sohvalla röhnöttävän selluliittikasan hameenhelmoihin lämmittelemään ja nukahtanut sinne. En kuulemma ole ikinä ulvonut valveilla. Kolliunet ovat kyllä jänniä.

Kiitti vaan A-täti tästäkin videosta


https://youtu.be/GSwTLyOeZvQ


1 kommentti:

  1. Hameesta kuuluva ulvonta sai täällä ihmisen nauramaan niin, että jos naapurissa joku jo nukkui, ei luultavasti nuku enää. :D

    VastaaPoista