torstai 3. syyskuuta 2015

Bengalimies ja kauniita kissoja

Ihminen raahasi minut sitten ystävänsä kanssa Hyvinkään näyttelyyn. Minusta paikalla oli kypsää ja aiemmasta näyttelystä tuttu murina sai jatkoa eilisessä tapahtumassa, tosin hyvin vähäisessä määrin. Sen verran pitää toisia kissoja kommentoida. Tuomareille en tällä kertaa murissut. Jouduin ensin Pia Nymanin käsittelyyn ja sitten Carin Sahlbergin.

Ihmisillä taisi olla hauskempaa. Paikalla oli todella paljon kauniita kisuja. Emännän mielestä kissanäyttelyissä tapaa mukavia, persoonallisia ja joskus vähän hassujakin ihmisiä. Kummankin ihmisen mieliin jäi tältä reissulta erityisesti puhelias bengalimies. Selvyyden vuoksi ei maasta nimeltä  Bangladesh, vaan tällä sedällä oli mukanaan kaunis bengalikissa. Miksihän kissaihmisten väitetään usein olevan hassahtaneita täti-ihmisiä?

Näyttelyssä tuli vastaan myös blogikissoja: Ruusu, Coco ja Lilja nyt ainakin.  Coco otti erityisen rennosti. Lisäksi ihminen ihastui joskus häkkinaapurina olleeseen Rufuksen upean lihaksikkaaseen vartaloon. Minulle on tilattu samanlainen. Kotimatkalla ihmiset tosin jaksoivat vielä nauraa Rufuksen valmistujaiskuvalle (champion). Oli kuulemma pönötyksen huipentuma. Niin ja se Amajan iso komea punainen kolli jäi erityisesti jonkun mieleen.

Minä en päässyt kuvaan ollenkaan. Patalaiskalla ihmisellä ei ollut kameraa edes mukana. Sain kyllä hyvät arvostelut. Mitä nyt päätuomarilta tuli vähän ihmettelyä turkin rasvaisuudesta verrattuna kilpailevin kolleihin. Tuomarin mukaan jotkut kissat on paras pestä pari päivää ennen näyttelyä eikä viikkoa, niin kuin törppö ihminen teki minulle. Paikalla oli vain 3 riistaa abya. Värin parhaassa ei ollut paljoa mahiksia kokeneita superkissoja vastaan. Se vielä oli eroa edellisiin näyttelyihin, että yleensä olen pyrkinyt häkistä ihmisten syliin, nyt en halunnut ekaa kertaa häkistä pois.


4 kommenttia:

  1. Mä oon niin onnellinen kun mua ei oo pitkään aikaan raahattu mihinkään näyttäytymään! Toivottavasti ei tarvi ikinä enää mennä.
    -Pena

    VastaaPoista
  2. Täältähän löytyi komea kissa! Jaa että olisi löytynyt Hyvinkäältäkin, höh ei osattu etsiä! Mamman mielestä blogikissojen tapaaminen on joku ihmeen näytelmien suola? Mitähän sekin tarkoittaa?

    VastaaPoista
  3. Mekin (tai kröhöm, omistaja) haluaa näyttelyyn, jos vaan uskaltautuu, ehkä joulukuussa Kirkkonummelle tai sitten tammikuussa Lahteen. Onkohan teillä suunnitelmissa käydä vielä ja satutko tietämään, onko velipoika Paavo yhtään kiinnostunut näyttelyistä?

    VastaaPoista
  4. Pakko kai vielä yrittää niitä kahta serttiä. Kohde kait Turku marraskuussa. Paavoa on mietitty viedä kanssa, emännän viikonlopputyövuorot ovat vähän hankalia sovittaa yhteen näyttelyiden kanssa.

    VastaaPoista