Muikun mussutusta

Nautintoa kun aurinko on viimein  tulllut kämpille

Olin pienempänä ruuan suhteen valikoivampaa ja laatutietoisempaa sorttia. Turha tulla tarjoamaan  surkeaa broileria. Kysyn vaan miksi minulle tarjotaan sellaista, mitä ihminenkään ei suostu syömään?

Jossain vaiheessa ihmisen vakaana aikeena oli luopua lähes kokonaan raksuista ravinnossani. Siitä ei tullut mitään, koska söin niin vähän muutenkin, ja nappuloita oli tämän takia pidettävä jatkuvasti esillä. Sillon minulle tarjottiin silakkaa, mutta ei sen syöminen oikein onnistunut. Oli kirjaimellisesti liian suuri urakka pikkukollin suuhun ja hampaille. Kaikenlainen fisu on tosin suosikkiruokaani. Äyriäisistä katkikset aiheuttavat pienimuotoista villiintymistä. Kerran synttäreillä sain ahmia liki kokonaisen pussin katkarapuja. Tämän jälkeen pääsi suusta sitten elämäni toistaiseksi ainoa kunnon miehinen röyhtäisy. Tätä päivää muistelen vieläkin kaiholla.

Ihminen löysi paikallisesta kaupasta viikko sitten palvelutiskiltä halpoja pikkumuikkuja, jotka näyttivät tosi tuoreilta. Kilohinta oli tarjouksessa vain 95 senttiä. Koe-erä oli suuri menestys. Minä vetelin pikkumuikkuja raakoina kitaani innolla. Sinne menivät siis ruodot, päät, sisälmykset ja pyrstöt. Sain  myös voi-kasvirasvaseoksessa paistettuja muikkuja, jotka olivat erittäin herkullisia. Isoimmat näistä muikusta sai vaivatta peruttua/fileoitua ja palvelija päätti lähteä ostamaan lisää tätä herkkuruokaa itselleen. Parissa tunnissa muikut olivat kuitenkin päässeet loppumaan. Onneksi saatiin sentään kilo tätä herkkua minua varten. Ruodot ovat kuulemma jotenkin terveellistä syötävää.

Odotan innokkaasti lisää kalaisia ruokauutuksia kehiin, ja sassiin. Palvelija on tylsä, kun sanoo etttei kissan ole hyvä saada kalaa kovin montaa kertaa viikossa. Jostain olen kuullut ostereiden olevan todellista sapeur-ruokaa. Ihminen päivittelee taas laskenutta ruokahaluani. Kyllä minä syön innolla, kunhan ruuassa on joku taso.

Ihminen ei jaksa nyt korjata fontteja. Kirjoitti pohjan uudella tekstinkäsittelyllä.