maanantai 4. syyskuuta 2017

Palvelu ei pelaa

Olen nyt palannut Euroopan valloituskierrokselta kotimaan nurkkiin.
Kuva: A Karpov
Ihan en ole tyytyväinen palvelun tasoon. Täällä on liian pieni kämppä ja surkeat ghettonäkymät. Minusta oli mukava valvoa Rysälän kattojen yllä ja horisontissa tapahtuvaa liikennettä. Erityisesti taivaalla lentävät rautaiset lepakot, joita lentokoneeksi kutsutaan, olivat mielenkiintoista kytättävää. Sinne jäi myös ihana turkispeitteinen lepo- ja nukkumatuolini.

Ihminen ei ollut kovin tyytyväinen sinivalkoisten siipien palveluihin. Palatessa kotimaan kentällä alkoi heti tylytys siitä, että oli mukamas liikaa käsimatkatavaraa koneeseen vietäväksi. Ei muuten tasan ollut. Ymmärrättekö, että minua nimiteltiin käsimatkatavaraksi!

Tullessa Suomeen jäätiin lentokentälle, koska lentomme oli peruttu. Siitä olisi myös ollut mukava saada ilmoitus. Onneksi päästiin seuraavalla koneella. Toivottavasti ei ihan heti jouduta tämän yhtiön kyytiin. Jos niin käy, ihminen lupasi laittaa päälleen Turkish Airlines -protestipaidan: Ottakaas pojat mallia asiakaspalvelusta.


Minä en päässyt mukaan yhtenä päivänä Vallonian maaseutukierrokselle. Olisin kuulemma ehkä päässyt, jos olisivat tienneet lähtiessään minne päätyivät. Ihmiset lähtivät seuraamaan sattumalta näkemäänsä kylttiä Montaiglen rauniolinnasta. Linnanraunoit ovat todellisessa maaseudun rauhassa, kahden pienen joen risteyskohdassa, ylhäällä kukkulalla. Linna oli jo 300-luvulla roomalaisten linnoitus, kukoistus oli keskiajalla. Paikka oli todella hieno ja sopii erinomaisesti rappioromantiikan ja historian ystäville. Rauniot omistaa yksityinen perhe, jonka tukena raunioiden säilyttämisessä on säätiö. Raunioiden lähellä on pieni museo, jossa on kaivauksissa löytyneitä esineitä ja esitellään linnan historiaa. Linnan alueella on runsaasti sisiliskoja ja muureissa pesii paljon pikkulintuja. Paikalla näitä ihmettelemässä oli koira.


Montaiglen rauhaa




Turkistuoli on kuin tehty polkemiseen, kuva: RS


Seuraavassa päivityksessä sitten tietoa ainoasta ikävästä päivästä ulkomaan reissullani.

2 kommenttia:

  1. Tosi ihanan näköinen turkistuoli! Varmasti pehmee ja lämmin. Tuolla linnalla ois varmana ollu hyviä hiiruja, harmi, ku et päässy mukaan sinne.
    -Pena

    VastaaPoista