sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Tanskalaiset Tienenissä


Tämä ei ole todellista, kissanäyttelyssä!

Ihminen on kirjoitusvuorossa, koska oma tekstini sisältäisi liikaa sähäkkää sadattelua.

Lauantaiaamulla käännettiin auton nokka kohti Tieneniä. Matka Brysselistä noin 50 kilometrin päähän sujui hetkessä, koska moottoritie oli puolityhjä. Parkkipaikalla iski tunne siitä, että nyt ovat amatöörit kyllä tulleet ihan väärään paikkaan, ja täysin varustautumatta. Paikoituksessa oli asuntovaunuja, pakettiautoja, tila-autoja ja henkilöautoja takakärryllä varustettuna. Ihmiset purkivat autoistaan tavaroitaan ja kissojaan suuriin metallisiin matkatavarakärryihin.

Eläinlääkärin tarkastus oli urheiluhallin käytävällä kolmessa erillisessä huoneessa, niin että kissat saivat olla rauhassa huoneessa tarkastettavana, kun toiset odottivat käytävässä. Oikein toimiva ratkaisu. Sisäänkirjautuessa sanottiin minun maksaneen liikaa 30 euroa. Joku sähläys on tapahtunut ilmottautuessa näyttelyyn.  Tarkoitus oli ilmottautua sekä lauantaille että sunnuntaille, mutta jättää toinen päivä väliin , jos saataisiin puuttuva serti. Asia ei ollut ongelma , voitaisiin kuulemma tulla hyvin sunnuntainakin ja rahat maksetaan takaisin, jos en tule. Näyttelymaksu oli hieman halvempi kuin Suomessa 30€ päivä, kahdesta 55€.

Paikallisten suosima tavarankuljetusratkaisu
Viggo ei ole koskaan ollut näyttelyissä viihtyvää tai poseeraavaa tyyppiä. Tarkoitus oli jättää näytelmät championin titteliin, sen takia että pennut saisivat papereihinsa isälle jonkun tittelin. Sitten tuli Somakissin erikoisnäyttely, jossa piti voittaa loo-a-like luokka pojan kanssa, mutta toisin kävi. Turun näyttelyyn mentiin hyvän studiokuvan perässä. Se kuvaussessio taas päätyi kollin karkaamiseen ja muutamaan ok-laatuiseen kuvaan. IC-tittelistä puuttui sitten enää yksi serti. Kun oli lomaa elokuussa ja muutenkin tarkoitus mennä Brysseliin päädyttiin menemään Tienenin näyttelyyn.


Nuori abytyttö, Valandil´s Make My Day
Paikalliset häkit ovat suomalaisia korkeampia. Seurasimme valmista numerointia. Meidät oli sijoitettu erilleen muista abyistä. Naapurimme olivat muita pidemmän matkan takaa tulleita mm. Lontoosta ja Ukrainasta.Näyttelyssä esiintyi aika paljon joustoa. Omat sturdit olivat kiellettyjä, mutta naapureillamme oli sturdihäkit. Eläinlääkärintarkastuskin venähti yli tunnilla ohi virallisesti määrätyn ajan. Arvostelujen piti loppua 14 aikaan, mutta meidänkin arvostelumme oli vasta tämän jälkeen ja perässä vielä tulossa muita kissoja. Paneelit olivat  ohi vasta 19 jälkeen. Kukaan ei halunnut/voinut poistua ennen tätä, koska arvostelusetelit jaettiin vasta paneelin jälkeen.Harvoin tulee vietettyä kissanäyttelyssä 12 tuntia.

Poseraajakolli Saksasta Roland Emmanuelle



Viggo oli aluksi näyttelyhäkissä aika levollisesti. Tosin naamasta näki, että homma ei miellytä. Parin tunnin jälkeen mieluisin paikka oli sylissä, josta oli kiva rähähdellä kun naapurihäkeissä uskallettiin vaihtaa kylkeä. Aamulla tulivat ensimmäiset abyihmiset häkillemme, Valandil-kasvattaja Hollannista. Olivat kuulemma etsineet jonkin aikaa paikalla olevia tanskalaisia. Sitten tulivat seuraavat katselijat katsastamaan tanskalaiset. Tulimme siihen lopputulokseen, että abyväki oli keskenään katsonut luettelosta paikalla olevan jotain eksoottisempaa pohjoismaista. Flaameilla on tapana vähän niputtaa maat yhteen, ei sen niin väliä Tanska vai Norja. Aika monta kertaa saimme korjata olevamme Suomesta. 

Tuomari Stephe Bruin tarkastelee  Fay-Lynn van de Aalstreep -neitoa

Arvostelu ei mennyt kollin osalta ihan putkeen. Koitimme parhaamme mukaan seurata tilannetta tuomarin taululta, mutta yhdessä vaiheessa hän päättikin yllättäen arvostella abyjen jälkeen listalla olevat Devon rexit jossain alkupuolella. Tuomarin assistentti tuli meille sitten häkille ilmoittamaan, että puolisen tuntia vielä. Menimme paikalle, mutta sitten alkoikin pitkä ruokatauko. Kolli ei ollut ollenkaan mielissään kun sai herätyksen joskus kahden jälkeen ehdittyään juuri nukahtaa. Rähinä toisille kissoille arvostelurivissä oli  näin taattu.

 Kun tuomari kysyi mitä kieltä haluan käytettävän kuului ympäriltämme useasta suusta "Danish, they are Danish". Abyihmiset olivat aika tiiviinä joukkona tarkastelemassa toisten tuomarointia. Ilmoitin tuomarille, että en sitten halua tätä kissaa jatkoon kähisemään muille. Tuomarin pöydällä oltiin aluksi tuttuun tapaan lysyssä häntä koipien välissä. Sitten vähän rentouduttiin. Tässä vaiheessa tein itse ratkaisevan virheen. Vetäydyin taaksepäin, ja pian sen jälkeen Viggoa vietiin. Karkumatka päättyi kuitenkin alkuunsa erään Felis Belgican-toimihenkilön loistavaan maataklaukseen, ja kolli päätyi takaisin pöydälle. Ihan koulutusmielessä päätin sitten vielä pistää kollin värin parhaseen. Tuomaroinnista en kuullut juuri mitään vain "excellent ticking". Tuomari puhui enemmän puolalaiselle tuomarioppilaalle. Saimme sertin, kilpailua ei ollut. Arvosteluseteli oli puoliksi ranskaa ja puoliksi englantia. Selvittämisen meni kyllä aikaa. Ranskaksi siinä lukee jotain erinomaisesta paneelikissasta. Tämä huvitti meitä aika paljon, kun kuviteltiin kollia rähisemässä vielä paneelissa. Onneksi rähinöinti meni osittain tanskalaisten piikkiin. 

Tanska-teemaan oli yksi poikkeus. Logistiikkapäälliköllemme, joka vastasi hienosti kuljetusten ja ruokahuollon sujuvuudesta, tultiin alussa sanomaan, että hän tuntee Pirkon (Viggon kasvattaja) ja teillä on hieno kissa. Kysessä oli ranskalainen de Moeris kasvattaja, jolta tuotiin Suomeen hieno Pate Pantteri-kolli vähän yli vuosi sitten.

Kaiken kaikkiaan näyttely oli erilainen ja hauska kokemus. Jouduin ensi kertaa tekemisiin sihteeristön kanssa. Tiloissa oli neljä miestä, joilla riitti huumoria, itseironiaa ja kevyttä flirttiä. Pääseremoniamestari tunnusti minulle "we have sabotaged ourselves". En ollut siis ainoa, joka sääti näyttelypaikalla. 

Kissoja oli paikalla luettelon mukaan 410. Näistä 87 oli Maine Cooneja. Suomen näyttelyihin verrattuna outoa oli ettei edustamassa ollut yhtään Somalia eikä Cornish Rexiä. Abyjä oli 12, 2 sinistä, 2 punaista ja loput riistoja. Eniten osallistujia oli Hollannista, Saksasta ja Ranskasta, belgialaiset olivat vähemmistönä. Viggo oli 3-vuotiaana vanhin aby. Pojasta tuli sitten International Champion.

Lopuksi vielä arvostelusetelipähkinä, tämä kappale on varmaan ollut vaikein tulkita, lähes kaikki kuitenkin selvisi kun aikansa tavattiin.

Kuvat: R.S



maanantai 4. syyskuuta 2017

Palvelu ei pelaa

Olen nyt palannut Euroopan valloituskierrokselta kotimaan nurkkiin.
Kuva: A Karpov
Ihan en ole tyytyväinen palvelun tasoon. Täällä on liian pieni kämppä ja surkeat ghettonäkymät. Minusta oli mukava valvoa Rysälän kattojen yllä ja horisontissa tapahtuvaa liikennettä. Erityisesti taivaalla lentävät rautaiset lepakot, joita lentokoneeksi kutsutaan, olivat mielenkiintoista kytättävää. Sinne jäi myös ihana turkispeitteinen lepo- ja nukkumatuolini.

Ihminen ei ollut kovin tyytyväinen sinivalkoisten siipien palveluihin. Palatessa kotimaan kentällä alkoi heti tylytys siitä, että oli mukamas liikaa käsimatkatavaraa koneeseen vietäväksi. Ei muuten tasan ollut. Ymmärrättekö, että minua nimiteltiin käsimatkatavaraksi!

Tullessa Suomeen jäätiin lentokentälle, koska lentomme oli peruttu. Siitä olisi myös ollut mukava saada ilmoitus. Onneksi päästiin seuraavalla koneella. Toivottavasti ei ihan heti jouduta tämän yhtiön kyytiin. Jos niin käy, ihminen lupasi laittaa päälleen Turkish Airlines -protestipaidan: Ottakaas pojat mallia asiakaspalvelusta.


Minä en päässyt mukaan yhtenä päivänä Vallonian maaseutukierrokselle. Olisin kuulemma ehkä päässyt, jos olisivat tienneet lähtiessään minne päätyivät. Ihmiset lähtivät seuraamaan sattumalta näkemäänsä kylttiä Montaiglen rauniolinnasta. Linnanraunoit ovat todellisessa maaseudun rauhassa, kahden pienen joen risteyskohdassa, ylhäällä kukkulalla. Linna oli jo 300-luvulla roomalaisten linnoitus, kukoistus oli keskiajalla. Paikka oli todella hieno ja sopii erinomaisesti rappioromantiikan ja historian ystäville. Rauniot omistaa yksityinen perhe, jonka tukena raunioiden säilyttämisessä on säätiö. Raunioiden lähellä on pieni museo, jossa on kaivauksissa löytyneitä esineitä ja esitellään linnan historiaa. Linnan alueella on runsaasti sisiliskoja ja muureissa pesii paljon pikkulintuja. Paikalla näitä ihmettelemässä oli koira.


Montaiglen rauhaa




Turkistuoli on kuin tehty polkemiseen, kuva: RS


Seuraavassa päivityksessä sitten tietoa ainoasta ikävästä päivästä ulkomaan reissullani.

torstai 24. elokuuta 2017

Reviirin laajennusaikeita Eurooppaan

Woluwe-Saint-Pierren kulmilla on uusi kingi
Minä Viggo ensimmäinen, Juutinmaan kuningas, päätin siirtyä katselemaan tulevaa reviiriä vähän kauempaa. Ihminen lähti kaupunkilomailemaan paikkaan nimeltä, Bruxelles, suomalaisittain Rysälä. Minut pakattiin mukaan reissuun.

Vastoin kaikkia odotuksia käyttäydyin lentokoneessa oikein mallikkaasti. Vähän ekalla lennolla oli vaimeaa urputusta alkumatkasta, mutta toisella reissulla vienoa kommenttiraitaa tuli vain nousun ja laskun aikana. Lentoasemilla kävelin reippaasti häntä pystyssä edestakaisin käytäviä. Lähtöportilla piti tutkia kaikki liikenevät nurkat ja yritin tunkea tutkimaan myös ihmisiä. Ehdin puskea yhtä liikemiestä ennen kuin ihminen pääsi väliin. Taxfree-käytävällä hyppäsin porontaljakasan päälle. Monet ihmiset ihmettelivät kun kävelin niin reippaasti hihnassa. Sain jo kotimaan kamaralla kasan uusia lapsi-ihailijoita. Sonia tyttö veljensä Seven kanssa ilahtui erityisesti, kun kuuli minun olevan Dedushka. Ihminen kommunikoi näiden lasten kanssa  muutamalla venäjän sanallaan. Olen nyt oikeasti tupla Dedushka Redcheetah-kissalaan on syntynyt neljä pontevaa pentua, äitinä tyttäreni Wendi.

Seuraava pidempiaikainen lapsilähmijäni oli parivuotias belgialainen tyttö, jonka unirievusta ja tutista sain pariin otteesen päähäni ja selkääni. Tämä Pikku Myy -paitaan pukeutunut tyttö sai kunnon raivarin, kun äitinsä halusi viedä hänet pois luotani. Palasi raivarin jälkeen takaisin ja sai vielä toisen kevyemmän raivokohtauksen kun äiti yritti viedä uudestaan pois.Olen lasten kanssa hyvin kärsivällinen.

Brysselin lentokentällä oli sitten vastassa tuttu täti. Kotiuduin aika nopeasti hänen asuntoonsa. Vähän petyin, kun ei ekana päivänä huomannut miten reippaasti kävelin häntä vastaan kadulla kun palasi töistä. Luuli kuulemma koiraksi.

Rysälän taivasta valvomassa
Kiva täti oli hankkinut käyttööni hauskan raapima-alustan. Tätä tulikin vähän raadeltua. Omassa kotighetossani en pääse ollenkaan ulos. Nyt sitten pääsin suoraan tutustumaan vähän suuremman kaupungin katuihin. Suhtauduin asiaan oikein reippaasti, ainoa epäilyttävä asia olivat kadulla kaasuttavat autot, ja ihmisestä se kun poikkesin yhtäkkiä jalkakäytävältä kadun puolelle.

Asunossa oli hieno terassi, jossa oli myös kiva ulkoilla ja uhota lähistön harakoille. Eivät yrittäneet enää parvekkeelle kun olin paikalla. Läheisessä puistikossa elää muuten villiintyneitä vihreitä papukaijoja.

Launtai oli todella kypsä päivä. Siitä myöhemmin. Päivään kuitenkin liittyy kaksi ketkua tanskalaista, jotka täten julistan syylliseksi tylsyyteen.

Terassilla oli mukavaa ottaa aurinkokylpyjä




Poikani Silkkihienon Wigilia Rickey on laatutietoinen. Ihmiselläkin on syytä skoolata tällä aineella jonkin kunniaksi, siitä seuraavassa päivityksessä. Kuva: Reino Sarka.


Häipykää harakat!



Hauska raavintalauta, miksi näitä ei saa Suomen L-kaupasta?



perjantai 21. heinäkuuta 2017

Kevyttä kettujahtia ja painonpudotus

Vajaassa kolmessa viikossa on tultu alaspäin ja reippaasti. Ai missä?
Painoni on keventynyt yli 300 grammaa vähän yli 2 viikon aikana.  Ihmisellä on vähän epätoivoinen olo. Kollihormonit ovat saaneet taas niskalenkin vartalostani. Ihminen on joutunut taas käsisyöttöhommiin. En siis ole vähään aikaan syönyt ruokaa juuri muualta kuin ihmisen kädestä.

Eilen sitten emäntä kävi hakemassa jotain ihmerohtoa, jotta ruokahaluni palaisi edes vähän. Lisää painoa ei kuulemma ole varaa menettää tai suunniteltu lomanvietto pitää unohtaa. Eilen suostuinkin syömään normaalia enemmän. Jopa monta viikkoa täysin pannassa olleet raksut kelpasivat. Epävirallisten tietojen mukaan olen taas joutunut eläinlääkärin painontarkkailulistalle. Paino on taas alle neljä kiloa.

Eränä päivänä lähdin iltalenkillä flexi rymisten pellolta vilistävän jäniksen perään. Ihminen kuitenkin huusi perään. "pysähdy heti, se on kettu". Vajaan sadan metrin pyrähdyksen jälkeen jäinkin metsän reunaan odottelemaan ihmistä. Homman sanotaan kääntyvän vaaralliseksi, jos kettu tajuaa katsoa taakseen. Kissat ovat ketun saalislistalla eikä päinvastoin.  Sama tapahtuma toistui seuraavana aamuna. Mielestäni kyseistä kapihäntäisen näköistä kettua voi hyvin jahdata, mutta emäntä on eri mieltä.

                                             Pysy kaukana reviiriltäni kettu Repolainen


On tässä viime aikoina nähty muitakin reviiriloukkauksia. Mäessä on alkanut hiippailla kissoja. Ovat tosin tervetulleita, mikäli ovat viehkeitä tyttöjä. Ennen meillä päin oli rauhaisampaa, mutta nyt lähelle on rakennettu paljon uusia taloja. Tiikeritabbytyttö kehtasi murista ja kähistä minulle kun naukuilin hänelle vienosti. Kähisin takaisin ja murisin. Kollia ei taas ymmärretä. Halusin vain päästä lähemmäksi, mutta jos ei komea kolli viehätä, niin pitäköön tunkkinsa ja pysyköön poissa minun kesäpihaltani!

Seuraava tapaus on neiti Nökö. Yhtenä päivänä tämä makaili keskellä tietä auringossa, eikä halunnut väistyä, vaikka ihminen laski kantokassin, jossa olin minä, noin metrin päähän. Neitokainen vain vähän pörhisteli häntäänsä, mutta jatkoi lokoilua. Kun ihminen ajoi kissaa pois meinasin minä tulla kassin läpi. Samainen neito palasi vielä kahdesti päivän mittaan löhöämään asvaltille. Ihminen ajaa pois, koska keskellä tietä ei ole turvallista loikoilla.  Samana päivänä tämä neito palasi kehiin vielä neljännen kerran, jolloin ei ollut moksissaan, vaikka ruohonleikkurilla vedettiin löhöpaikan vierestä. Jahtailen ihmisen kanssa tätä neitoa aina välillä kotiinsa päin, mikäli on väärässä paikassa, kuten keskellä tietä löhöämässä. Sitten on vielä sinivalkolaikullinen kissa, joka katselee rauhassa matkan päästä, ja minä rauhassa tuijotan takaisin, kun ihminen ei päästä narua löysälle. Nämä ovat vakiovieraita.


Tässä Nökö vähän pörhistää häntäänsä, mutta ei halua siirtyä pois tieltä

Nämä kukat ovat ainoastaan hyväkäytöksisille kissaneidoille




perjantai 7. heinäkuuta 2017

Haisuhemmon paluu

Jollain on ollut kotitietokone raatona, enkä ole päässyt kertomaan kuulumisia. Kaikenlaista pientä on tapahtunut.

Ihminen koki pari päivää sitten vähemmän mieluisan yllätyksen. Tunnetusti olen luonteeltani kevyt sylissä pesijä. Vessassa käytyäni palasin televisiota kyyläävän sohvaperunan syliin. Sitten alkoi kuulua kevyttä nuuskutusta ja tökeröä ihmettelyä: "haisetko kolli, vai kuvittelenko vaan". Sitten kun lähdin sylistä ihminen totesi peiton haisevan selvästi Parfum de kollille. On kuulemma niin tujua ainetta, että tippa nestettä riittää löyhkän aikaansaamiseen. Ihminen kaivoi kaapista pitkään käyttämättä olleen "hajunsyöjänesteen" ja pesi osan peitosta Olen vähän eri mieltä tuosta löyhkästä. Voisin kuulemma siivota itse takapääni vessakäyntien jälkeen.

Maalla olen kaivanut keittiön ihmekaapista lisää hiiriä tuhottavaksi. Yöt menevät keittiön kaappia kytätessä. Ihmiset ovat ilahtuneet siitä, että nyt hiiren öinen vingutusaika on selvästi lyhentynyt. Tapan siimahännät nyt nopeammin. Kesän kelit ovat olleet niin kylmiä, että jyrsijät tulevat kesälläkin sisään roskiskaappiin. Ottaa pattiin, etten pääse öisin ihmisten sänkyihin nukkumaan. Ovet pysyvät öisin kiinni siksi, että en toisi eläviä hiirileluja sänkyihin. Protestoin jonkun aikaa naukumalla ja raapimalla turhaan oven takana. Kollia ei taas ymmärretä.





tiistai 20. kesäkuuta 2017

Piikkiä peppuun



Viime viikolla jouduin eläinlääkäriin. Tiesin heti vastaanottohuoneeseen päästyäni, että tässä kidutuskammiossa on käyty ennenkin. Siellä oli tuttu eläinlääkäri vastassa. Hän vähän ihmetteli mitenkä vuosi sitten asennetulla implantilla oli kestänyt suunnilleen kolme viikkoa ennen kuin oli alkanut toimia. Minun tapauksessani tämä tarkoitti normaalia ruokailua ja implantin myötä alkaneen rauhattomuuden vähenemistä. Vähän kähisin alkuun eläinlääkärille, mutta olin kyllä aika rauhallinen. Häntäkin nousi takakinttujen välistä pystyyn ja lepyin lääkärille. Olemukseni kyllä muuttui kun lääkäri käänsi selkänsä ja alkoi kuulua rapinaa: häntä palasi sukkelaan ala-asentoon tiiviisti kinttujen väliin. En ole tyhmä tiesin, että sieltä oli tulossa jotain ikävää. Sain sitten piikin takapuoleen. On mahdollista, että suuntaamme lomalle vähän kauemmas, ja siksi tarvittiin raivotautirokotus. Eläinlääri totesi minun olevan oikein hyvässä kunnossa ja hampaiden näyttävän hienoilta. Vaakalukema  näytti tasan 4 300 grammaa. Painan siis noin kilon enemmän kuin vuosi sitten.

Sunnuntaina aamulla tein perinteisen tilusten tarkastuksen. Ihmisen perunaviljelmä oli kohtalaisessa kunnossa. Ikinä ennen ei ole käynyt niin, että toukukuun ekalla viikolla istutetut ensimmäiset rivit olisivat paleltuneet. Tänä vuonna näimme ensimmäiset paleltuneet perunat. Kasvit kuitenkin toipuivat kun kaikki kylmettyneet lehdet riivittiin pois.

Kun lähdimme ylös mäkeä alkoi läheisestä metsästä kuulua ääniä, jotka kiinnostivat kovasti minua. Kuulosti siltä kuin siellä olisi ollut giganttisen kokoinen jänis. Ihminen oli kuitenkin tylsä eikä halunnut lähteä kanssani ryteikköön.

Olenko kertonut, että tiluksilla on hiippaillut useaan otteeseen valkoisilla sukilla varustettu tiikeritabby tyttökissa. Kerran osuimme kohdakkain, mutta siitä lisää kunhan kohtaamme ehkä taas.  Ei ollut mikään vuosisadan rakkaustarina.



Tätä ei voi lähettää vuoden luontokuvakilpailuun, mutta kuvassa on oikeasti kauris piilossa aika keskellä kuvaa, oksien takana. Uskokaa vaan on se siellä. Kesympiä kauriita ja kissoja täällä

Sitten keksin mikä mäessä piti ääntä. Näin hienon metsäkauriin ja kovasti olin kiinnostunut lähtemään tekemään lähempää tuttavuutta. Saatiin napsaistua muutama kuva tieltä käsin, kunnes kauris tuli oikein unelmapaikkaan, jossa ei ollut puskia peittona. Ihminen oli juuri ottamassa kuvaa, kun flexistä lähti inha jarrutusääni, ja kameraan kauniisti katsonut kauris lähti juoksemaan ylemmäs metsän rinnettä. Ihminen syytti minua kuvan pilaamisesta. Hetkinen, enkö muka saa yrittää lähteä katsomaan läheltä tätä hienoa eläintä.

Kollin yksityistie, pääsy kielletty

Onko metsäkauris taas liikkeellä



 
                              






maanantai 5. kesäkuuta 2017

Tappajaetana


Kesä on pahasti myöhässä. Vasta nyt on nähty ensimmäiset omenapuun kukat. Pikaisen reviiritarkastuksen jälkeen totesimme mustarastaan poikasten lähteneen pesästään. Ulkona olevasta puukasasta löytyi oikea ällötys: tappajaetana. Tällä nilviäisellä oli pituutta yli 10 cm. Kuvassa näyttää pieneltä, kun olin vähän tassulla töninyt sitä kasaan.  Tämä etana ei sitten tainnutkaan olla hirveä espanjalainen tappajaetena, vaan kotimainen ukkoetana, joka on vaaraton kasvimaille.



      Luulevatko ihmiset oikeasti, että söisin tätä? Saaliiksi aivan liian hidas eikä edes vingu.


        Saunan nurkalla on hyvä väijyä mustarastaita, tomaatit ovat selvinneet vielä hengissä.


Voitteko kuvitella, että yksi mustarastaista otti minut kohteekseen ja teki valesyksyjä minua kohti. Syöksyt loppuivat kyllä lyhyeen, kun tein yllättäen parimetrisen lepakkoloikan suoraan ylöspäin ja lintu oli vähällä jäädä kynsiini.




Kielojen keskelle on hyvä piiloutua