tiistai 22. syyskuuta 2015

Kinttu paketissa


Side on yhtä syvältä kuin ulkoilupuvutkin

Eilen jouduin eläinlääkäriin verikokeeseen. Tampereen viikon takaisen riiureissun huonoin kokemus oli eläinlääkäri. Ihmisen törttöilyjen takia matka Nääsvilleen kesti kolmisen tuntia, ja olin aika ärtynyt vastaanotolle tultaessa. Tarkoitus oli ottaa Felv ja Fiv-testit, tarkistuttaa polvet ja pallukat hännän alla sekä uusia rokotukset. Ensin minut yritettiin laittaa verikokeeseen. Jouduin jollekin harjoittelijalle, joka törkki neulalla  ensin toista jalkaani ja sitten toista kun ei löytänyt verisuonta. Minä hermostuin tästä: murisin ja sähisin sekä rimpuilin. Paikalle hälytettiin toisesta huoneesta eläinlääkäri, joka katsoi ettei koetta nyt saa otettua kun olin niin hermostunut. Lääkäri antoi sitten rokotukset, teki polvitestin ja tarkasti killuttimet. Vasen polveni on hieman löysä, 1 tasoinen , oikea täysin normaali. Sitten lääkäri ehdotti,  että minut jätetään rauhoittumaan klinikalle, jotta voidaan yrittää verikoetta uudestaan. Ihminen esitti tässä vaiheessa epäilynsä, että tuskin rauhoitun häkissä vieraassa ympäristössä, hajuissa ja mikä pahinta näkö/kuuloyhtyeys myös toisiin häkissä oleviin kissoihin. No eihän siitä mitään tullut. Olin ihmisille tosi närkästynyt kun tulivat parin tunnin kuluttua hakemaan. Rauhoitun aika nopeasti jo autossa. Bea-neito pelasti sitten tilanteen. Ihmiset eivät halunneet turvautua rauhoittaviin treffien takia.

Uusinta Univetin klinikalla meni huomattavasti paremmin. Olin hyvin rauhallinen jo vastaanottotiloissa. Ihminen oli tilannut klinikan "rauhallisimman ja kissoihin erikoistuneen" -lääkärin. Tällä kertaa ei ollut kiirettä ja koko homma meni oikein leppoisasti. Sain rauhassa käppäillä ympäri huonetta ja lääkäri sekä hoitaja paijasivat minua vähän. Ihmiselle näytettiin akupiste, josta kehotettiin rapsuttamaan aika lujaa. Suoni löytyi heti, tuli kunnolla verta ja olin koko ajan oikein rauhallinen. Vähän urahdin kun jalkaan kiinnitettiin lilaa laastaria. Ei kai ton näköistä? Ihmisestä laastari oli söpö, minä yritin tarmokkaasti ravistella sitä tassusta irti. Ihminen oli tyytyväinen kun en ollutkaan saanut piikkikammoa. Testitulokset olivat negatiiviset, ei leukoosia eikä immuunikatoa. Veriryhmä on A. Mukaan lähti myös meille sopiva alla oleva tarra.


tiistai 15. syyskuuta 2015

Nääsvillen lumoava neito

Tampereen neito Bea, kuva Reino Sarka





Tässä kirjoituksessa pääosaa en nyt esitä minä, vaan ihana abyneito Bea. Meille oli kasvattajani buukannut tapaamisen viime perjantaina. Nääsvillen ihmiset toivat minut kotiin eilen illalla. Mitä matkasta sanoisi. Lyhyesti: niin upea reissu, että vieläkin olen ihan reporankana. Tampereella oli niin kivaa, että yritin lähteä eilen Miian, Reinon ja Pirkon perään. Aikani ihmettelin ulko-ovella mihin katosivat. Kaikki tämän jutun kuvat ovat Reinon ottamia.

Jouduin ensin Tampereella eläinlääkäriin, josta ei sen enempää kuin ettei ihan nappiin mennyt kyseinen reissu. Joudun vielä kotona uusintakäynnille. Aluksi pelkäsin vähän Beaa ja  murisin sekä sähisin. Neito oli ensin häkissä. Kun pääsi sieltä ulos alkoi varsinainen keimailu ja minun rauhoitteluni. Bea räpsytteli silmiään ja kieriskeli lattialla. Ihmiseni lähdettyä takaisin kotiinsa jäimme kasvattajani kokeneen silmälläpidon alaiseksi. Siitä lähtien aloimme sitten kurista toisillemme. Jossain välissä innostuin kovasti neidon kissanminttulelusta ja se piti ottaa minulta pois. Alla olen lelun kimpussa ja neito ei ole tyytyväinen.


Tästä sitten asiat kuitenkin etenivät aika nopeasti. Pääsin Bean niskaan ja jotain tuli harrasteltuakin. Lemmenharjoitusten tahti oli kuulemma kahden ensimmäisen päivän ajan aika tiivis. Emme malttaneet paljoa syödä emmekä halunneet olla ollenkaan erossa toisistamme. Välillä vedettiin juoksurallia ympäri kämppää.


Bean kotona on hieno Catmax-kiipeilypuu. Tahdon samanlaisen. Ja sitten tälläinen lasitettu parvekekin on kiva juttu. Kotighetossani näitä ei ole näkynyt.


Sunnuntaina alkoi jo olla pientä väsymystä ilmassa. Aloin jo lauantaina olla enemmän perso ihmisseuralle. Tapani mukaan muutin Miian ja Reinon sänkyyn koisimaan seuraksi ja kehräilin peiton alla ihmisten vieressä. Tässä kohtaa unelmien neitoni sitten muuttui hieman mustasukkaiseksi. Talon sohvassa oli myös mukava koisia ihmisten vieressä.


Alla olevassa kuvassa minua vietellään vaikka väsymys jo painaa silmissä ja tassuissa.


K-16




Kaiken kaikkiaan käyttäydyin todella hienosti mihinkään en merkkaillut, eikä sen puoleen merkkaillut morsiokaan. Jos ei ekalla kerralla tärppää otamme kuulemma uusiksi. Jee, takaisin Miian ja Reinon hyvän hoitoon. Minä odotan uutta tapaamista tyrmäävän Bean kanssa, ihmiset kuulemma toivovat jotain palleroita.











torstai 3. syyskuuta 2015

Bengalimies ja kauniita kissoja

Ihminen raahasi minut sitten ystävänsä kanssa Hyvinkään näyttelyyn. Minusta paikalla oli kypsää ja aiemmasta näyttelystä tuttu murina sai jatkoa eilisessä tapahtumassa, tosin hyvin vähäisessä määrin. Sen verran pitää toisia kissoja kommentoida. Tuomareille en tällä kertaa murissut. Jouduin ensin Pia Nymanin käsittelyyn ja sitten Carin Sahlbergin.

Ihmisillä taisi olla hauskempaa. Paikalla oli todella paljon kauniita kisuja. Emännän mielestä kissanäyttelyissä tapaa mukavia, persoonallisia ja joskus vähän hassujakin ihmisiä. Kummankin ihmisen mieliin jäi tältä reissulta erityisesti puhelias bengalimies. Selvyyden vuoksi ei maasta nimeltä  Bangladesh, vaan tällä sedällä oli mukanaan kaunis bengalikissa. Miksihän kissaihmisten väitetään usein olevan hassahtaneita täti-ihmisiä?

Näyttelyssä tuli vastaan myös blogikissoja: Ruusu, Coco ja Lilja nyt ainakin.  Coco otti erityisen rennosti. Lisäksi ihminen ihastui joskus häkkinaapurina olleeseen Rufuksen upean lihaksikkaaseen vartaloon. Minulle on tilattu samanlainen. Kotimatkalla ihmiset tosin jaksoivat vielä nauraa Rufuksen valmistujaiskuvalle (champion). Oli kuulemma pönötyksen huipentuma. Niin ja se Amajan iso komea punainen kolli jäi erityisesti jonkun mieleen.

Minä en päässyt kuvaan ollenkaan. Patalaiskalla ihmisellä ei ollut kameraa edes mukana. Sain kyllä hyvät arvostelut. Mitä nyt päätuomarilta tuli vähän ihmettelyä turkin rasvaisuudesta verrattuna kilpailevin kolleihin. Tuomarin mukaan jotkut kissat on paras pestä pari päivää ennen näyttelyä eikä viikkoa, niin kuin törppö ihminen teki minulle. Paikalla oli vain 3 riistaa abya. Värin parhaassa ei ollut paljoa mahiksia kokeneita superkissoja vastaan. Se vielä oli eroa edellisiin näyttelyihin, että yleensä olen pyrkinyt häkistä ihmisten syliin, nyt en halunnut ekaa kertaa häkistä pois.