torstai 21. tammikuuta 2016

Ashes to Ashes



Tässä viestissä ripotellaan tuhkaa oikein kunnolla, ja itsesäälistä ei tule loppua. Ihminen antoi siihen luvan, kun on itse ollut mollivoittoisella tuulella jonkun lapsuuden/nuoruuden/aikuisuuden aikaisen  idolinsa lähdön takia. Yksi päivä oli kämppä sekaisin kun taukki luuli jonkun sosialisoineen yhden universumin parhaista LP-levyistä ikinä. Se sitten löytyi sieltä mistä pitikin, muiden levyjen joukosta.Vähän puuduttaa kuunnella näitä saman tyypin lallatuksia. Kyllä kollin sulojodlaus sen aina voittaa, sanon minä.

Nykyään jotkut mieshemmot kovasti pitävät ääntä siitä, miten heitä syrjitään. Se ei kuulkaa ole yhtään mitään. Oletteko koskaan miettineet miten paljon meitä lihaa syöviä heteroseksuaalisia, miespuolisia ja autolla töihin meneviä kollikissoja sorsitaan? Lisäksi osa on meistä vielä valkoisiakin.Olemme taatusti maailman syrjityin ryhmä.

Minulta on viety omien lasten tapaamisoikeus, enkä pääse heitä hoitamaan. Ei kuulkaa riitä, että silloin tällöin kuvia näytellään. Eilen läppäilin kiinnostuneena tassulla tietokoneen ruutua kun esillä oli kuvia minun lemmenlomastani. Käsittämätöntä etten pääse osallistumaan perheeni elämään.
You´d better not mess with Major Tom (cat)
Lisäksi ruokahuolto on onnetonta. Saan valkata päivittäin vain 4 eri eläinkaupan  kuivamuonan välillä. Lihoista on ollut tarjolla viime viikolla niinkin surkeaa valikoimaa kuin lampaan lapaa, naudan vähärasvaista paistijauhelihaa, sikanautaa  ja possunsuikaleita sekä raakana että paistettuna. Eikö emäntä huomaa minun hoikistuneen entisestään.Vaadin katkarapua pöytään joka ikinen päivä.

Karmea kokemus oli taas pesuun joutuminen. Tein sen ihmiselle erittäin haastavaksi, koska tällä kertaa ei ollut avustajaa paikalla. Ihminen on jostain syystä ihastunut teepuun tuoksuiseen Fresfain-eläinshampoon käyttöön. Piti kuulemma erikseen tilata jostain. Minua vain kovasti epäilyttää, kun pesujen jälkeen on seurannut ikävyyksiä: yleensä lähtö näyttelyyn. Pesun jälkeen sain tosin pitkästä aikaa taas syödä lohduksi vähän mereneläviä



Tällä kertaa ihminen tosin lässyttää, että saatan päästä tapaamaan viehkoa kissaneitiä, mikäli käyttäydyn kauniisti.




2 kommenttia:

  1. On se kyllä ihan kauheeta kun joutuu tuolleen perheestään olemaan erossa. Ruuasta en kyllä hirveesti valittais, aika laaja ja hyvän kuuloinen valikoima on tarjolla.
    Oot tosi komee kolli, etkä ainakaan liian paksu, kuten meillä eräs meinaa olla... Kannattaa siis säästellä herkkujen pureskelu spesiaalihetkiin niin ei pääse maha muuttumaan palloksi.
    Ooh, jännityksellä odotellaan lisätietoja viehkon kissaneidin tapaamisesta! :D

    VastaaPoista
  2. Huh, onpas vihaisia ilmeitä. Kurjaa, ettei ruokavalikoimasta löydy katkiksia ja pentujenkaan hoitoon ei saa osallistua. No, ehkä elämä hymyilee taas sitten uuden viehkon kissaneidin myötä :)

    VastaaPoista