Hikinen iltapäivä Tessan studiolla

Ihminen vei minut TUROKin näyttelyyn marraskuun lopulla, koska Siuntion näyttelyssä ei ehditty kuvaukseen. Jonkun mielestä lopputuloksessa on toivomisen varaa. Meille oli varattu aika heti toisena kun kuvaus alkoi 8.30. Oltiin paikalla 8.45, mutta siellä olikin meidän tilallamme jo toinen kissa. Siitä piti lähteä sitten tuomarin arvosteluun.

Häivy kamerasi kanssa

Palvelija on aina pitänyt Messuhallia hyvänä paikkana,
koska siellä arvostelut ovat yleensä rauhallisessa auditoriossa, jossa ramppaa vähemmän ihmisiä ja kissoja. Nyt jouduttiin sitten arvosteluun halliin käytävän puolelle, jossa liikennettä oli sekä edessä että takana. Tapani mukaan tuli vähän räyhättyä ohikuljetettaville kissoille.

Onneksi pääsimme kuitenkin ujoja poikia ymmärtävälle tuomarille. Donatella Mastrangelo paijasi minua niin, että lopussa istun arvosteluseteliä kirjotettaessa nätisti tuomarin kainalossa eikä tullut mieleenkään karata minnekään. Sitä ennen olin puskenut tuomaria.

Tuomari kehui erityisesti vartaloani ja kokoa. Ihmeiden aika ei ole ohi: ensimmäistä kertaa tuli kehuja lihaksikkaasta vartalosta. Tai no joo tokan kerran , joskus nuorempana ihailtiin kerran. Sen jälkeen onkin sitten putki näitä: "tarvitsee lisää lihasmassaa"; "kolliposket ja pää hyvin kehittyneet, mutta muu vartalo liian ruipelo"  ja"ei jatkoon laihuuden takia"-kommentteja.
Saatiin serti. Värin parasta valittaessa tuomari totesi minun tarvitsevan lisää itseluottamusta, ja että väri voisi olla hieman syvempi.

Sitten takaisin Tessan studion oven taakse. Siitä tuli pitkä odotus. Maltoin kuitenkin olla räyhäämättä kahdelle 10-kiloiselle Coonipojalle, jotka olivat seuranani. Kuvaukseen ´päästyäni olin kypsä koko touhuun; poseraaminen ei innostanut. Siinä samassa huoneessa jökötti pöydällä kaksi ragdollia. Tottahan niille piti vähän murista. Tessan mies pelkäsi, että hyökkään hänen kimppuunsa. Ihminen koitti selittää, että murisen toisille kissolle, ja siksi että jännitän niitä. Kuvan otosta ei oikein tahtonut tulla mitään. Asiaa ei auttanut se, että kuvauksen loppupuolella keksin karata. Laukkasin innokkaasti ympäri huonetta ihmiset perässäni. Häntäkin nousi koipien välistä: viimeinkin hupia, kunnon jahtileikit. Ihmisiä ei tämä leikki huvittanut. Palvelijan naamakin punoitti jostain kumman syystä. Tessalle totesi, ettei minusta nyt vain tänään saada kunnon kuvia. Kun ovi sulkeutui minut uhattiin taas vaihtaa isääni Waloon. Lisäksi kuulin uhkauksen Rahkamuijan prässiin joutumisesta.

Kaipa tässä on lihasta tullut, joulukuun lopun vaakalukema 4 288g

Tekeleen testaus

On niin pimeetä, että pitäisi olla valonheittäjät mukana

Viime viikonlopulla oli kylmä. Minulle oli pakko laittaa päälle villapaita. Toisilla ei ole kädentaitoja. Ihminen oli "suunnitellut" ja toteuttanut moisen tekeleen jo melkein vuosi sitten. Totesi silloin etteivät mitat tainneet mennä ihan kohdilleen. Lupasi korjata liivin, mutta tekemättä jäi tämäkin homma. Niinpä jouduin käyttämään tätä kolttua kun ei muutakaan ollut olemassa. Typerää. Kaulaosa on liian lyhyt ja selän takaosa kanssa. Etujaloille ei ollut myöskään kunnon aukkoja.
Ainoa hyvä puoli kuteessa on villan tuoma lämpö.

Marraskuun jupinaa

Tämä ei ole ihmisen mielestä kaikkein inspiroivin vuodenaika.

Kesä takaisin ja sassiin

En itsekään ole ihastunut lyhentyneisiin ulkoiluhetkiin. Lumi oli todella inhan tuntuista. Ravistelen aina tassuistani sitä pois kun joudun kävelemään lumisessa maassa. Kylmyys ei nappaa tätä kotileijonaa.

Hyvä tässä marraskuun pimeydessä on se, että nyt vedellään ihmisen kanssa normaalia enemmän päikkäreitä yhdessä päiväpeiton alla,  Sitten tulee iso mutta. Joku käyttää usein osan yhteisestä ajastamme typerästi hymyillen joidenkin videoiden katselemiseen. On kuulemma normaali marras-joulukuuangstin lievennyskeino. Hetkinen, musiikkia ja muotia pahoinpitelevä Günther-setä muka hauska? Ja sitten se vielä kehtaa ängetä allaolevan linkin kissablogiini. Asiaa lieventää, että tämä on omistettu tutulle ja kivalle A tädille.

https://www.youtube.com/watch?v=RLaTYRBJmE8

Armando Turokin näyttelyssä

Palvelija kävi viime lauantaina nopeasti kääntymässä Turokin näyttelyssä. Siellä oli komea poikani Armando, joka käyttäytyy näyttelyissä todella esimerkillisesti ja rennosti. Saan olla ylpeä näin hyvästä jälkikasvusta. Minut raahattiin näyttelyyn sunnuntaina. Motiivina oli saada hyvät studiokuvat. Ihan putkeen ei tuo keikka mennyt. Siitä lisää myöhemmin.

Elämään saa kuulemma lisää sisältöä ja maailma paranee Güntherin neljällä käskyllä: Champagne, Love, Sex and Respect. Juups, rakkautta ja kunnioitusta kaikille minultakin.

Enemmän ja vähemmän kollihormoneja

Palvelija kertoo alla implantin vaikutuksesta käytökseeni. Ei olisi kuulemma uskonut, että joitakin kollimaisempia juttuja voi tulla ikävä.

Viggo sai Suprelorin-implantin toukokuun lopulla. Oikeastaan ainoa syy tähän oli kollin syömättömyys, johon oli kokeiltu kaikki mahdolliset ruokintakeinot, letkuruokintaa lukuunottamatta. Ihmisiltä tuli runsaasti kommenttia kollin kurjasta ulkonäöstä. Ratkaisevan mielipiteen antoi vakituinen eläinlääkäri, joka totesi kissan olevan hälyttävän laiha. Saatiin diagnoosiksi laihuus.

Kastraatiota en vielä tähän vaiheeseen halunnut, koska pelkäsin nukutusta, enkä voinut olla varma syömättömyyden johtuvan kollihormoneista.Ideana oli saada selville johtuiko ruokanirsoilu hormoneista.  Olin ajatellut myös viedä pojan vielä yhteen näyttelyyn leikkaamattomana, jos massaa tulisi lisää.

Kropan malli huhtikuussa, tästä lähti vielä pois massaa

Viggo on mielestäni ollut aina vähemmän hormonaalinen kolli. Kollimourut ja merkkaamiset eivät koskaan olleet  ongelma. Merkkaamattomuuta esiintyy sekä isän että äidinpuoleisissa sukulaisissa. Ulos merkkailtiin vähän enemmän, silloin enimmäkseen kohteina olivat aina samat puut, ja asia toimitettiin liki istuma-asennossa. Harvemmin ruiskittiin seisaaltaan.

Noin viikko implantin jälkeen pojalle tuli sitten kollitteluvaihe. Kollista tuli oikeasti levoton. Ei pystynyt keskittymään mihinkään tekemisiinsä, vaan kaikki jäivät kesken kun jo sännättiin seuraavaan. Pyöri myös kirjaimellisesti jaloissa lähes koko ajan ja vaati jatkuvasti huomiota. Laulelu lisääntyi. Ulkona alkoi selvempi merkkailu takapäätä täristettiin enemmän, tiukka katse ihmiseen ja sitten äijäasento tyyliin "nyt lentää " sitten lensi pitkä kaari seisaaltaan tarkoin valittuun kohteeseen.  Pahinta oli ettei syönyt sitäkään vähää kuin ennen ja laihtui lisää. Tässä vaiheessa aloin olla aika epätoivoinen. En uskaltanut pistää ollenkaan punnitukseen tässä vaiheessa. Kollille tuli näkyviin jopa kylkiluiden muodostuma. Tätä kauhuvaihetta kesti noin kymmenisen päivää. Vähitellen Viggo alkoi syödä enemmän ja levottomuus väheni.

Elokuussa näytin normaalipainoiselta

Hyviä puolia on se, että hiekkalaatikolla haisee vähemmän pistävälle. Parasta on lisääntynyt paino. Viimeisin lukema oli vähän yli 4,1 kiloa. Kissa myös näyttää paremmalta, kun kylkiluut eivät paista. On edelleenkin tyypiltään runopoika-mallia. Lihaksia saisi olla enemmän.

Toisaalta kolli oli ennen implanttia jotenkin hellempi ja herkempi luonteeltaan. Ikävä on tullut myös ulkonuuskuria, joka jäi haistelemaan luonnon tuoksuja usein suu hauskan näköisesti auki. Vaikka nytkin nuuskitaan, ei suu enää jää auki. Viggo saattoi aiemmin oikein hellänä ollessaan heruttaa yhden tipan nestettä suustaan. Nyt tilanne on pahempi hellyyskohtauksen ilmetessä saattaa suusta tulla useampi tippa. Ja minä kun pentua hankkiessa kyselin: "etteivät vanhemmat ja sukulaiset sitten vaan ole näitä kuolaavia kissoja". Oli myös kätevää pissattaa kollia kuin koiraa: aina kun mentiin ulos piti merkata tietyt paikat. Nän säästyi mailla mukava määrä kissanhiekkaa, eikä tarvinnut juuri siivota hiekkalaatikkoa.

Yllättävää on, että implantin kanssa näyttelyssä räyhää enemmän toisille kissoille kuin hormonaalisempana versiona. Olin kuvitellut asian olevan päinvastoin. Testattu 2 kertaa toisella kerralla oli suurempi näyttelytauko takana,toisella ei. Rähinän määrä oli sama molemmilla kerroilla.

Kaiken kaikkiaan implantti ei olennaisesti muuttanut käytöstä, mutta lisäsi ruokahalua. Kolli leikkii nyt myös vähän enemmän kuin ennen implanttia.

Pilttien piirittämänä

Olen palvelijan mukaan alkanut urputtaa taas liikaa kuljetuskassissa.

Vielä jokin aika sitten matkat bussilla saattoivat mennä niin, että olin koko matkan ajan ihan hiljaa. Tässä voisin todeta, että koko bussilla  matkaaminen on todella tasotonta touhua.

 Jos pitää siirtyä paikasta toiseen, niin se pitäisi tehdä henkilöautolla, eikä millä tahansa 15-vuotta vanhalla rakkineella, vaan kunnon kaaralla. Sen auton konepellin nokasta pitää löytyä hopeanvärinen loikkaava jaguaari. Auton pitää olla siis Jagge. Hätätapauksessa leijonankin kuva kävisi.

Eilen koettelin ihmisen hermoja urputtamalla koko palumatkan kopassa vaimeita Määy-protesteja. Ääneni on onneksi melko vaatimaton, eikä bussissa koneen äänen yli kuulu kuin parin penkin päähän, jos sinnekään. Torilta samaan bussiin änkesi sitten kuuden hengen ryhmä reippaita pilttejä kahden aikuisen valvojan kanssa. Ihmispennut olivat iältään arviolta 2-6 vuoden välissä. Lapsoset asettuivat istumaan sivulleni ja taakse. Kunnossa olivat myös heidän korvansa, koska keksivät heti, että nyt on kyydissä jotain mielenkiintoista. "Hei kassi liikkuu, onko siellä kissa, kattokaa kopassa liikkuu".

Kunnes yksi keksi: "Hei, tuolla on oikeesti lammas."  Ihmistä alkoi hymyilyttää. Sitten pennut alkoivat matkia ääntäni "mää, mää , lammas",  ja olisivat kovasti halunneet tulla katsomaan mitä kopassa oikein on. Valvoja kielsi liikkumasta minnekään. Lapsoset eivät paikoiltaan nähneet kassini etuosaa. Annoin lampaaksi pilkkaamisen anteeksi kun pennut näkivät minut bussista poistuessamme. Silloin kuului "ihana, söpö pikkukisu, äiti me halutaan samanlainen".

Näytänkö muka lampaalta?

Sukulaisia

Mahtikolli, isäni Walo

Ihminen alkoi höpistä jostain sukulaistapaamisesta jokin aika sitten. Inha yllätys oli, kun huomasin päätyneeni kissanäyttelyyn Siuntioon! Mulle melkein on luvattu, ettei enää tarvitse niihin mennä.

Enkä edes ollut edustuskunnossa: päässä muutama kalju kohta. Yhden vedin puun oksaan kiipeillessä ja toinen tuli ilmeisesti yöllisen ruokakaappimurtautumisen seurauksena vajaa 2 päivää ennen näyttelyä. Sitten on vielä se pienehkö mahapussi.

Paikalle mentiin selityksen mukaan siksi, että siellä oli mahdollisuus tavata monta sukulaista yhtä aikaa.  Lisäksi tarkoitus oli kisata poikani Wigin kanssa Somakissin erikoisnäyttelyn Look-a-like luokassa.

Kuvat tässä ovat nopeita räpsyjä, joiden laatu ei päätä huimaa. Ihminen ihastui isääni Waloon niin paljon, että uhkasi vaihtaa minut siihen kattiin.
Walo ei ole käynyt näyttelyssä  yli kahteen vuoteen, mutta otti erittäin rennosti koko näyttelyn ajan. Vaikka tämä edelleen leikkaamaton kolli asuu perheen ainoana kissana, ei Walo stressannut ollenkaan muita kissoja. Ihminen totesi katkerana, että joku näyttelyhermogeeni on hypännyt yhden sukupolven ohi pojilleni Wigille ja Armandolle, jotka ottivat myös erittäin rennosti.  Walolla on erittäin kiltti ja rauhallinen luonne, lisäksi tämä kaunis kolli ei merkkaile. Waloa kiinnostaisi tavata lisää kissadaameja, yhden emäntä kävikin katsastamassa kollin. Paikalla oli myös suloinen tätini Wenla, jota ujostutti näyttelykokemuksen puutteessa niin paljon, että kuvaa oli vaikea saada.

Poikani Armando ja Wigi vasemmalla

Omat näyttelyhermoni eivät olleet parhaassa terässä. Viimeksi olin näyttelyssä tammikuussa Lahdessa. Kähisin ja murisin muille kissoille, jos tulivat liian lähelle. Lisäksi koitin lähteä pariin otteeseen litomaan Sturdi-häkistä.

Serti tuli, vaikka sitä ei edes lähdetty hakemaan. Look-a-like luokkaa ei voitettu, vaikka kovasti tuomari kehuikin minun periyttäneen samaa näköä pojalle. Wigi valmistui championiksi, Armando sai erittäin hyvät arvostelut. Walo ja Halma olivat paneelissa. Sukulaisista nuorin, siskontyttö Halma, kehräsi kaikille ihmisille, jotka koskivat, leikki häkissä uupumatta koko päivän, heittäytyi paneelissa tuomarin käteen selälleen ja päivän päätteeksi vielä karkasi häkistä.  Melkoinen elosalama siis.

Ihminen näki myös ekaa kertaa Haikon, Peto-Paavon isän.


Paikalle oli ilmoitettu peräti 51 abya ja 41 somppua, melkoinen määrä upeita kissoja. Erikoisnäyttely oli ihmisestä päivän parasta antia.
Kuvassa alhaalla: elohopeatyttö Halma

Katoilevia tavaroita

Ihmisellä on ongelma.Kämpästä on salaperäisesti kadonnut erilaisia tavaroita. Tiskialtaan viimeinen toimiva tulppa on ollut kadoksissa nyt kolmisen viikkoa, eikä sitä ole kiivaasta etsinnästä huolimatta löytynyt. Sukat tuppaavat häviämään erityisen usein. Niitä tosin sitten löytyy mm. eteisestä ja sängystä. Olen jostain syystä taas saanut asiasta syyt niskoilleni. Törpön mukaan kukaan muu kuin minä ei kuljettaisi kylpyhuoneen altaan tulppaa eteisen välioven taakse. Olisi tyytyväinen kun löytyi.

Painavampaa asiaa: viimeinen vaakalukema näytti 4 250 grammaa. Alan olla äijämitoissa.

Kuutamourakointia

Olen viaton

Ihmisen keittiön kulmakaapista on öiseen aikaan alkanut kuulua ihmeellisiä ääniä. Jotain jymähtelee, sitten kolisee ja rapisee. Koska minä en ole ollut normaaliin tapaan sängyssä öisen töminän aikaan, olen joutunut syytösten kohteeksi. Yhtenä aamuna keskelle keittiön lattiaa oli vieritetty viinipullo ja kissankuivaruokapussia oli revitty. Ruokaa ei ollut ihme kyllä juurikaan kadonnut.

Näkeehän sokea Reettakin tuon pussin revintäjäljistä, että asialla on  ollut opossumi.

Oolannin koira

Puhutko mulle, mustarastas?

Kesä on jatkunut mukavasti lintujen jahtauksen merkeissä. Yhden sain melkein kiinni. Kesän haittapuoliin lukeutuu kolmen punkin poisto saman viikon aikana.Olivat asettuneet loisiksi päähäni ja kaulanseudulle.

Yhtenä iltana meille tuli erikoinen vieras. Patrik Ahvenanmaalta tuli vaimoineen kylään. Sylissä vaimolla oli koira, jonka tassu oli paketissa. Nemo-hauva joutui mantereelle jalan ristisiteen leikkaukseen, koska kotisaarella ei moisia tehdä. Minä menin otusta katsomaan aika reippaasti. Vähän pörhistelin häntää ja kerran sähisin, kun kehtasi haukkua minun reviirilläni. Ensin kiersin ihmisten sylit ja sen jälkeen yritin hypätä koiran viereen. Moinen räkyttäjä ei minua paljoa pelottanut. Kiinnostava se sen sijaan oli, ja kiertelin tiiviisti hauvan ympärillä. Saimme myös uuden kutsun vierailla Ahvenanmaalla.

Viimeisimmässä punnituksessa vaaka näytti 4 070 grammaa. Nyt loppui kuulemma lihotus.

Pyykkinarulepakko

Viimeinen viikko on mennyt mailla. Eilen palattiin kahdeksi

Huovutettua avaimenperää  kolli ei voi vastustaa

päiväksi kaupunkiin, mutta sitten taas häivytään. Ihminen sai kesäkuun alussa Lahdesta pentujeni ihmisiltä hienon pentumukin. Minä pidän toisesta lahjasta vähän liikaa. Olivian tekemä kissa-avaimenperä on erityisen kiva lelu. Minulta on julmasti kielletty sen kanssa häärääminen, koska siitä tulee emännän avaimenperä. Pennut ovat kovasti kasvaneet ja aiheuttavat melkoista ryminää juostessaan ympäri taloa.

Nyt on vähän yli kaksi kuukautta implantin otosta. Olen viimein saanut vähän lisää massaa: tavoitepainoon on enää kymmenisen grammaa. Painoin eilen 3 988 grammaa. Nyt on luovuttu penturuuasta, kun ei enää tarvitse lihoa nopeasti. Ihmisellä on suunnitelmissa myös vähentää reippaasti raksujen määrää. Nappuloita on ollut pakko antaa, koska jossain vaihessa söin vain niitä, kun ei katkiksiakaan tippunut.

Implantti on vähän rauhoittanut yleistä säätämistä, mutta sitten toisaalta olen alkanut tehdä kuulemma kaikkea typerää, mitä ei ole ennen nähty. Ensin olen ihan rauhassa, ja sitten äkkiä loikkaan tai säntään jonnekin. Yhtenä päivänä avustin ihmistä pyykkien ripustamisessa. Hyppäsin kunnon lepakkoloikan narulla olevan täkin päälle ja yritin kävellä siellä. Kun se ei kauaa onnistunut jäin etutassuista roikkumaan narulle yrittäen tarmokkaasti takaisin täkin päälle. Naru ei ole ihan matala, vaan liki kahden metrin korkeudessa.




Luonteeltani olin kuulemma ennen suurempien kollihormonien aikaan jotenkin rakastavampi ja herkempi tapaus. Nyt on enemmän sellaista tasaista menoa.

Ai niin. Olen ruokaillessa osoittanut välillä tosiäijä-menoa. Leikin eräänä päivänä vimmattuja paiskomisleikkejä olohuoneen lattialla. Mulla oli uusi lelu. Olin nyysinyt edelliseltä päivältä jääneen grillimakkaran keittiöstä. Iso pala oli jo jyrsitty pois. Lopulta sain syödä sen makkaran ihan kokonaan, vaikka se ei kissanruokaa olekaan. Oli kuulkaa hyvää. En ihan ymmärrä miksi se makkara ei enää kelvannut ihmisille:  olin somistanut sitä somilla hampaanjäljillä ja kuolannut mukavan pehmeäksi.

Tästä kun lähtisi suoraan vettä pitkin, niin vastaan tulisi lopulta Tanska 

Kassan kautta kotiin

Viimeinkin ohitse tämä EM- fudisvillitys. Ihminen on tyytyväinen, koska oli sijoittanut

pikkuisen rahaa sekä Portugalin että Ranskan turnausvoittoon. Tämä tietää nyt sitä, että minäkin saan katkarapuja. Näin minulle luvattiin, kun Ranska pudotti ansaitusti konemaisen ja ylimielisen Saksan. Emännän muutaman vuosikymmenen kestänyt Portugalin maajoukkueen kannatus palkittiin viimein.

Minäkin osallistuin peleihin, mutta lähinnä löhöömällä ihmisen sylissä. Tökeröä oli, kun juuri simahtaneena Pikku-Pogba kiskotttiin uniltaan ilmaan tekemään tassutuuletuksia jonkun  vaivaisen Ranskan maalin takia. Nyt minut uhataan viedä hoitoon, koska jonkun pitäisi poiketa Helsinki Cupissa.

Muuten olen nauttinut viikonloppuisin lämpimästä kesästä. Sammaloituneella nurmikolla on ihana röhnöttää lämmön hivellessä kaikkia jäseniä. Penturuoka alkaa tehdä tehtävänsä, vaikka siitä ei kollihormonien aikana apua ollutkaan. Viimeisin vaakalukema näytti 3 760 grammaa. Pian ollaan alimmassa tavoitepainossa 3 800 grammaa.

Vähemmän järkevää toimintaa

Juhannus meni mukavasti mailla. Pääsin paljon ulkoilemaan ja kelitkin olivat

mahtavat. Sunnuntaina oli niin lämmin, että läähätin pariin otteeseen suu auki pellolla perhosten jahtauksen lomassa. Sitten alkoi vähän laiskottaa, ja mätkäisin itseni pariin otteeseen makuuasentoon ulkona.

Emäntä ei hirveästi tykännyt, kun keksin kiivetä sähkötolppaan. Minut kiskottiin hihnasta takaisin maankamaralle. Se tolppa oli tosi lupaavasti pellon laidassa, kuin tehty kissojen kiipeilypuuksi. Lauantaina keksin tuija-aidan vierestä jotain mielenkiintoista ja aloin vetää sinnepäin. Äkkiä sieltä lähti pinkomaan teini-ikäinen kettu, ja minä lähdin salamana perään. Olin tyrmistynyt kun ihminen ei päästänytkään flexistä irti. Joskus saan jahdata lintuja ja jänöstä flexi perässä kolisten. Minä olen kuulemma kettujen saaliseläin eikä päinvastoin. Sitten seurasi urputusta siitä, että talon entiset kissat eivät ikinä jahdanneet kettuja tai jäniksiä, ja olivat loistavia hiirestäjiä ja myyrästäjiä. Minun pitäisi pitäytyä lajityypillisissä kohteissa. Ihminen huokaili, että seuraavaksi koitan varmaan hyökätä hirven tai peuran kimppuun.

Eilen koitti sitten kotiinpaluu. Ilahdutin ihmistä hyppäämällä raapimispuuta apuna käyttäen katonrajaan kaakeliuunin päälle. Tämä on yli satavuotias möhkäle ja nykyisiä uuneja korkeampi, joten sen päällistä eivät eräät ylety siivomaan. Minä päätinkin kuopsutella ylhäällä oikein kunnolla. Joku ei  ilahtunut maahan putoavasta moskasta mm. todella isoja ja mustia "villakoiria" ja muuta todella inhaa kamaa. Sainpahan  myös likastettua itseni kunnolla, niin ja vähän tuli noettua turkkiakin. Tämä olikin uusi ja kiinnostava paikka.

Palloilua ja lapsosia

Päivitykset ovat jääneet vähille. Ihminen on ollut nyt paljon kotona ja tulee kotiin normaalia aikaisemmin. Periaatteessa hyvä, mutta sitten se on vääntänyt töllön päälle ja rojahtunut sohvalle, jossa onkin sitten viihtynyt seuraavan vuorokauden puolelle. Mustakin on kiva löhötä sohvalla vieressä, mutta 15.30 alkava laiskottelu, joka kestää tollaset 10 tuntia on vähän liikaa. Saan kyllä rapsutuksia ja katson itsekin vähän aikaa pallon perässä kirmailevia miehiä, mutta välillä menee hermo ja kannan itse leluja ihmiselle heitettäväksi.

Sitten minulle vielä annettiin uusi lempparinimi: pikku Pogba. Siellä on kuulemma joku hemmo, joka kaivaa pitkillä ja joustavilla jaloillaan pallon paikasta kuin paikasta ja omaa niin vikkelät jalat, ettei pysty sanomaan montako jalkaa vilistää alla. Vähän kuin mustekala. Ihminen väittää sen täsmäävään myös hyvin minuun.

Läskitysprojektini etenee myös lupaavampaan suuntaan. Strateginen  painoni oli viimeksi 3 628 grammaa. Tässä on yli 100 gramman lisäys edellisen viikon punnituslukemaan. Implantin rauhoittava vaikutus alkoi näkyä vasta 16 vrk kuluttua sen otosta. Ruokahalu on lisääntynyt jonkun verran, mutten edelleenkään ole mikään superimuri. Tällä hetkellä mennään liha- ja penturuokavaliolla. Ihminen yritti tarjota taas kanaa, joka oli sotkettu fisuun, mutta en tietenkään suostu moista moskaa syömään! Luultavasti implantin ja sitä seuranneen ruokahaluttomuuden takia turkkini meni myös huonoon kuntoon. Nyt karvapeite on alkanut saada kiiltoaan takaisiin.

Pennut 3-viikkoisina, kuva: Tero ja Minna

Ihminen kävi ystävänsä kanssa Lahdessa katsastamassa jälkikasvua. Minä en taaskaan päässyt mukaan, koska pentujeni emo kuulemma voisi repiä isukin kappaleiksi. Mikä vääryys. Pitäisikö valittaa Euroopan kissojen oikeuksien tuomioistuimeen.

Pennut olivat ylisulosia pieniä energiapakkauksia. Erityisesti sinisellä tytöllä riitti virtaa. Pennuilla oli hieno iso leikkikehä. Samba-emo oli vieraille oikein ystävällinen. Kuvia ei yritetty vakavissan ottaa, vaan päätettiin keskittyä ihanien lämpien pikkuisten karvakasojen paijaamiseen. Ihminen sai mukaansa hienon lahjan, josta enemmän kun saadaan kuvattua.

Söpötystä ja kolleilua

Ylpeänä esittelen kauniit pentuni

Lahdessa vilistää melkoisia söpöläisiä. Samban ja minun pennuillani on nyt viralliset nimet. Nettesin Iotake Tatanka riistapoika ja sininen tyttö on Mni Wakan Cante. Pennut kehittyvät kovaa vauhtia.

Itse saisin kuulemma rauhoittua. Implantti on voimistanut levotanta käytöstä ja yleistä kolleilua. Lisäksi en syö sitäkään vähää mitä tätä ennen. Implantin otosta on nyt yli viikko ja ihminen odottaa kovasti, että alkaisi tehota. Ravaan ympäri kämppää sekä laulelen normaalia enemmän. Ennen en juurikaan kolleilut, nyt kyllä. Joku valittaa ettei pysty aamuisin nukkumaan kun on häirikkö kimpussa.

Hävitty taisto

Jatkuva punnituslaatikkoon joutuminen on syvältä

Käytiin eilen eläinlääkärillä. Minun kahdeksan päivää kestänyt hyvinsyöntiputkeni näet loppui pari viikkoa sitten ja aloin taas laihtua. Juuri kun jotkut kehuivat pyöristyneitä muotojani. Emäntä tuli siihen tulokseen, ettei enää jaksa katsella laihtunutta olemustani, ja on aika ryhtyä radikaalimpiin toimenpiteisiin lisämassan saamiseksi. Lisäksi käytökseen oli tullut lisää kollimaista yleistä levottomuutta.

Reissun varsinaisena tarkoituksena oli hankkia implantti ennen kaikkea ruokahalun parantamiseksi. Lääkäri totetesi heti minut nähtyään, että ottaisi mielellään myös verikokeet, koska en ole enää hieman laiha, vaan erittäin laihassa kunnossa. Jouduin taas vaakaan, joka näytti pari grammaa vajaa 3,5 kg. Saisin painaa kevyesti neljäkin kiloa.

Onneksi lääkärinä oli taas mukava Karoliina-täti, jollla ollaan käyty ennenkin. Pienestä protestoinnistani välittämättä implantti saatiin sutjakasti paikoilleen. Minulta tunnusteltiin kilpirauhanen ja munuaiset, jotka tuntuivat normaaleilta. Laihuudesta on se hyöty, että kaikki nahan alla oleva tuntuu todella selvästi. Päädyttiin siihen, että jos en kahden kuukauden kuluttua ole saanut selvästi lisää massaa, joudun palaamaan lääkäriin tarkempia tutkimuksia varten. Tällä kertaa verikoe siis jätettiin. Suutahdin kevyesti siitä hirveän isosta neulasta, joka tungettiin takajalkani eteen. Tosin lääkärikin nauroi, että nyt äsken närkästynyt kissa on taas pyrkimässä rapsuteltavaksi, ja taidan olla erityisen anteeksiantavainen tapaus.

Mulla on kotighetossa uusi lempparipaikka. Olen nykyään mielelläni avatun sisäikkunan ja ulkoikkunan välissä tiirailemassa pihan tapahtumia. Meidän yli satavuotiaassa talossamme on kivat vanhat turvonneet ikkunanpuitteet, niin että ikkunan voi vetää voiman kanssa kevyesti raolleen ilman että eläimet pääsevät laajentamaan koloa. Tästä kolosta huutelen pari kertaa viikossa muutamat MOUUU-kollijoikut lähiseudun mahdollisille tytöille.

Pihamyyrät (puutarhaliike siis) pilasivat sen vähänkin nurmikon mitä pihassa oli, en pidä en

Metsästystaidot hakusessa

Äitienpäiväviikonloppu oli kelien puolesta täydellinen. Sain olla runsaasti ulkona. Olen alkanut ulkona vähän huudella mennessäni mahdollisille lähistön tytöille, ennen en ole sellaista harrastanut.Ihmisen mielestä lisääntynyt kolleilu näkyy yleisenä säheltämisenä ulkona muutenkin. Saatan lähteä jahtaamaan perhosta, mutta kesken juoksua keksinkin ihan jotain muuta. En mukamas keskity ollenkaan. Yhtenä aamuna ryntäsin viiden minuutin sisällä kolmen eri rusakon perään! Ihmisen veli nauroi nähdessään nurkissa pyörivän jättirusakon, että siinä käy kuulemma runopojalle hassusti, jos tuon takatassujen monotukseen joutuu. Sitten minua vietiinkin pellolle tutustumaan aitoihin myyränkoloihin. Peli ei ole kuulemma menetetty, koska haistelin innokkaasti näitä reikiä maassa. Pitää vielä kuulemma oppia kissalle soveltuvat saaliseläimet. Pääsin auttelemaan myös ihmisten halonhakkuu-urakassa.

Sometimes It Snows in April

Riistapoikaa väsyttää, kuva: Tero

Palaan viime kuun loppuun, jolloin meille satoi lunta tupaan konkreettisesti ja kuvitteellisesti. Huonot uutiset ensin. Huhtikuun 20. päivä toisesta pentueestani kaksi pentua siirtyi paremmille hiirestysmaille. Samba-neito alkoi vuotaa verta illalla. Koska Lahdessa ei ollut päivystävää eläinlääkäriä, joutuivat ihmiset ajamaan Hämeenlinnaan asti. Kaksi pentua syntyi kuolleina istukan irtoamisen takia. Kahta muutakin piti elvyttää alkuun. Ensin alkuun emon  oli kipujen takia vähän vaikea tajuta mitä pennuille pitäsi tehdä, mutta sittemmin Sambasta on kehittynyt todellinen leijonaemo, joka haluaa kätkeä pennut kameraltakin. Pentupesässä ryömii nyt yksi riista poika ja sininen tyttö.

Sometimes it snows in April
Sometimes I feel so bad, so bad
Sometimes I wish life was never ending,
And all good things, they say, never last

- Minneapolisin Prinssi

Näytän tässä normaalipainoiselta

Ihminen sanoi, että siitä tietää olevansa keski-ikäistä raatoluokkaa, kun levyhyllyssä alkaa olla enemmän edesmenneiden artistien tuotoksia kuin elävien.Tämänkin hyypiön musiikkiin liittyy kuulemma liikaa hyviä muistoja. Minä autoin aktiivisesti sitten koko levykasan järjestelyssä. Välillä pyydettiin jopa menemään pois levyjä pahoinpitelemästä. Hetkinen,  paria levynkulmaa tuli purtua, ei muuta.

Emäntä väitti myös huhtikuun lopun lumesta olleen todellista haittaa, tai oikeastaan raekuurosta. Mailla näet yllättäen hyppäsin suoraan lattialta ihmisen päähän. Juu, hieno vähän yli 170 cm aito lepakkoloikka. Ihminen siinä sitten vähän huusi ja reuhtoi minut irti, koska käytin loikkaan tehokkaasti kynsiäni. Tämän jälkeen olin sitten aika pois tolaltani. Ihminen ihmetteli kovin miksi normaalisti niin rauhallinen ja kiltti kissa tekee jotain tällaista, mitä ei ole koskaan ennen tapahtunut? Loikan jälkeen sydämeni kuulemma hakkasi hurjasti ja jouduin keittiöön rauhoittumaan. Syy oli se, että hetkeä aiemmin olin joutunut todella inhaan raekuuroon. Niskaan satoi jotain terävää ja satuttavaa. Emäntä oli saunan pesää sytyttämässä, ja minä saunan takana flexiin sidottuna. Ihminen havahtui siihen kun ulkoa alkoi kuulua melkoista kissan mouruhuutoa. Hihnani oli sen verran lyhyt, etten päässyt saunan ovesta sisään. Sitten juostiin kovaa vauhtia talolle. Heti sisällä sitten hyppäsin päähän. Seuraavana päivänä siten emäntä meni Turokin näyttelyyn toinen puoli naamaa turvoksissa ja kynsien jäljillä varustettuna takatassujeni jäljiltä. Tämän jälkeen jouduin kynsienleikkuseen. Kynnet olivat olleet normaalia pidempinä, jotta olisi helpompi kiivetä oikeiden puiden runkoja pitkin.

 Siskostani Maesta tuli äiti 23.4. Yöllä syntyi Vaasassa neljä potraa sinistä pentua. Kaikki meni synnytyksessä  ja sen jälkeen oikein hyvin. Olen nyt siis enomies.

Huhtikuun lopulla raekuuroviikonlopun jälkeen tapahtui jotain kummaa. Aloin äkkiä syödä valtavat määrät ruokaa. Ihmiset miettivät tajuanko puhetta. Kuulin puhetta sekä leikkauksesta että jostain implantista ratkaisuna kroppaongelmiin ja syömättömyyteen. Saatoin syödä 150 g raakaa lihaa päivässä ja päälle reippaasti raksuja. Emäntä toivoo trendin jatkuvan.

Pojasta polvi paranee

Tässä minä nuorena otan rennosti näyttelyssä, oikeasti kuvassa poikani Viki

Ihminen kävi eilen katsastamassa Turokin näyttelyn raviradalla. Minut jätettiin suosiolla kotiin. Kropasta puuttuu kuulemma edelleen vähintään 400 grammaa toivotttua massaa.Olen kyllä lihonnut parisen sataa grammaa, mutta ei kuulemma riitä alkuunkaan. Noin vuosi sitten oltiin tässä samassa näyttelypaikassa ihmisen kanssa. Silloin oli kovasti ahdasta tiloissa, ja emäntä päätti ettei tähän paikkaan enää kissan kanssa tulla. Nyt oli kuitenkin käyttöön saatu lisätilaa, varsinkin alakerrassa oli hyvät tilat, ja tunnelma ihan toinen.

Paikalta bongattiin monta blogikissaa. Punkku otti mahtavasti lintuvalaistussa häkissään erittäin rauhallisesti. Katalogista keksittiin, että paikalla ovat myös Cinnan kaksi pentua, joita sitten etsittiin numeron perusteella. Myöhemmin vasta tajuttiin, että pentuja ennen löydettiin itse Cinna ja Neiti Cassinen. Pennut olivat vielä ihanan pentumaisia. Coco ja Lilja nähtiin myös. Poikani Vikin häkkinaapurina oli Nala.

Paikalla oli myös emäntäni suuri ihastus ihanainen Dante-poika, jonka sinistä väriä ja ihanan vihreitä silmiä ei voi vastustaa.  Danten naapurina oli oma sisko, joka oli todella paljon veljeään sirompi ja pienempi: pää oli ehkä puolet pienempi kuin veljellään. Mutta jollain ihmeen tavalla sisko ei näyttänyt  rääpäleeltä ja omasi myös selvät lihakset. Danten lihakset olivat erittäin hyvin kehittyneet.

Päähuomio emännällä kuitenkin kohdistui kissaan nimeltä Silkkihienon Wigilia Rickey, kotoisammin Viki. Viki oli ekassa näyttelyssään ja otti todella rennosti. Käytös oli todella esimerkillistä. Samaa ei voi sanoa äidistään ja minusta kuulemma.  Molemmat olivat häntä tiiviisti takajalkojen välissä ensimmäisissä näytelmissään. Viki sai tuomarilta kovasti kehuja. Vartaloa kehuttiin elegantin hoikaksi, mutta samalla lihaksikkaaksi.

Kameraa ei ollut mukana, joten muista  kissoista ei ole nyt kuvia.

Pojan ilmeessä on paljon minulta perittyä

Peto-Paavo

Tule alas sieltä lälläri

Viikonloppuna ilmestyi maille pitkästä aikaa kissaseuraa. Osat olivat hieman vaihtuneet viime kerrasta. Tällä kertaa Paavo murisi ja meni minua pakoon. Itse käyttäydyin erittäin siivosti: naukuilin vähän ja kurisin. Jos kyse olisikin Peto-Paavon turkkiin pukeutuneesta kissaneidosta?

Meikäläinen seurasi vierasta kuin hai laivaa. Paavo pakeni sohvan taakse tai sängyn alle. Kun sain Paavon ahdistettua nurkkaan lähestyin edestä päin, silloin Paavo läppäsi tassulla eteensä. Silloin katsoin viisaksi perääntyä hetkiseksi, mutta kiersin taas vastahakoisen vieraan luo edestä tai sivulta. Välillä käytin toista taktiikkaa poistumalla huoneesta ja naukumalla kutsuvasti. Näin sainkin Paavon pari kertaa perääni. Kovaa yritystä oli siis ilmassa. Välillä juostiin peräkkäin, Paavo edellä ja minä perässä. En kuitenkaan ahdistellut liikaa ja jätin jahdin suosiolla kun toinen kähisi liikaa.

Pysy kaukana hirviö

Peto-Paavo on kissana melkoinen lällykkä ihmisille, joten Peto-etuliite on minusta lähinnä vitsi. Nimittäisin Paavoa myös mammanpojaksi: ihan sillä perusteella, että on koko ikänsä asunut äitinsä kanssa. Oma äitini Noppa vetäisi minua nykyään varmasti turpaan, ja kunnolla. Paavon äiti oli tällä kertaa jätetty kotiin.

Ihmiset sitten ajatettelivat, että jos viedään Paavo kanssani ulos, niin saattaa pelokkaana rohkaistua hakemaan turvaa minusta. Paavo kun ei ole kauheasti ulkoillut. Näin sitten kävikin, ja pääsin ulkona paljon paremmin haistelemaan maassa nököttävän Paavon kuonoa. Minun oli tarkoitus näyttää Paavolle miten reippaasti kissat ulkoilevat ja kävelevät, vaikka narun päässä ovatkin. Saatan vetää hihnassa parikin sataa metriä kunnon kävelyä ja ravia samaan tahtiin ja suuntaan ihmisten kanssa, kun sille päälle satun. Paavo ottikin silloin tällöin aina muutaman askeleen, mutta oli vielä vähän pelokas tulemaan kunnolla perässäni.

Mä lähden nyt kävelemään, seuraa perässä

Illalla Paavo sitten lähti takaisin äitinsä luo. Minulle jäi naukumisvaihe päälle ja mesosin koko yön. Koko ajan en naukunut, sillä osa yötä meni rytinän ja vinkumisen säestämänä. Ihminen ei ollut ilahtunut siitä, että toin hiirijahtini makuuhuoneeseen. Hiiri huusi kauhuissaan ja minä rymistelin lepakkoloikkia perässä. Viimeinkin sain roskisdyykkarihiiren lähempään käsittelyyn! Emäntä katsoi kahteen otteeseen kelloa silloin kun pahiten rytisi ja vinkui. Ekan kerran kello oli kolme ja seuraavaksi viisi aamulla. Nyt sitten pelkäävät, että jostain seinänkolosta löytyy mädäntyneeltä haiseva hiirenkalmo. Aamulla kun ei kuollutta hiirtä löytynyt mistään. Sunnuntaikin meni normaalia levottomammissa ja touhukkaissa merkeissä. Ihmiset eivät pitäneet päälle jääneestä kolliääntelystä. Tähän asti en olekaan mouruillut keväällä yhtään. Onneksi bussissa takaisin kotiin mennessä ääneni oli normaali vieno valitus, joka juuri kuuluu seuraavalle penkkiriville. Edessä istunut täti kääntyi aikansa kuunneltuaan ympäri ja totesi " ai siellähän on kissa, luulin erikoiseksi kännykän soittoääneksi." Patentti-idea: kollimouruntaa soittoääneksi? Kotona illalla sitten nukutti ja kunnolla. Ihminen veti takatassuista, mutta en suostunut heräämään tai liikahtamaan.

Jäljestystä ja jälkeläisiä

Päästäinen oli ja meni. Minä pääsin maalle vähän nuuskimaan ulkoilmaa

Jäljestämässä hirviöjänistä

ja syömään mummon katkarapuja. Nyt ramaisee kunnolla, koska maalla olen jatkuvasti valppaana. Yöt menivät osittain hiirikaapin oven rämpytyksessä. Jos sulotuoksuista roskakaappia ei jätetä auki, alan availla sitä.  Tuloksena on ihmisten mielestä hirveä meteli keskellä yötä. Silloin yleensä avaavat oven suosiolla. Aamulla sitten saavat korjailla keittiön  lattialta kananmunan- ja banaaninkuoria sekä nostaa kaapista kumollaan olevan roska-astian. Vielä en ole saanut siimahäntää kiinni.

Päivisin oli kylmää ja tuuli. Tästä syystä ulkoilut jäivät aiottua lyhyemmiksi. Nuuskin innolla tiettyjä jälkiä. Ihmiset ovat kertoneet epäilyttävän maatiaiskissan rantautumisesta lomapaikkani pihapiiriin. Ei muuten onnistu ilman lupaa!

Kauhea havainto:  ihan merkkaustuijani vierestä pihalta löytyi ensimmäinen hirviöpupun peräpään vähemmän sulotuoksuinen  kasa. Hetkinen: enkö muka ole tarpeeksi hajustanut tuijaa oman reviirini merkiksi kunnon Parfum de Kollilla? Selvä loukkaus. Ihminen oli tylsä ja väitti kasan olevan peräisin hirvestä. Minä löysin pieneltä alueelta monta samannäköistä kasaa. Todella mahtavan kokoinen rusakko papanat ovat ainakin 3 cm pitkiä. 

Haiseva kasa merkkauspaikallani

Jo sulaneet ja kutistuneet jäljet ihan ikkunan lähellä

Löysin heti ekana päivänä tunnistamattoman eläimen jäljet. Olivat normaaleja ketunjälkiä selvästi suuremmat. Pituus arviolta 8-10 cm. Ikävä kyllä ei saatu enää eilen kunnon kuvaa kun olivat sulaneet ja kutistuneet lähes olemattomiin.  Ihminen epäilee ilvestä tai sitten tylsästi irrallaan ollutta koiraa. jotenkin polkuanturoiden jäljet olivat selvästi leveämmällä kuin ketuilla/supeilla/koirilla. Minä olen varma: kyseessä on reviirille tunkeutunut tunnistamaton kissaeläin.

Morsioni Samba-neito odottaa nyt sitten jälkikasvua syntyväksi huhtikuun lopulla Nettesin-kissalaan Lahdessa. Kuvassa näkyi normaalia suurempi määrä pikkulepakoita. Siskoni Mae saa myös pennut vähän oman pesueeni jälkeen Vaasassa.

Hiihto- ja toimintalomani

Voi tylsyyttä... Olen taas kotiutunut kotighettooni, missä keittiön ikkunasta saa ihailla vastapäisen talon tiiliseinää. Vietin viikon Lahdessa samaan aikaan kun joillakin oli täällä päin Suomea hiihtoloma.

Ensin ihmisen mielestä positiivisia uutisia. Painoni lisääntyi loman aikana täsmälleen 100 grammaa. Viimeinen punnituslukema oli vielä aivan liian alhainen 3 488 g, mutta suunta on lupaavasti ylöspäin. Kiitos Minnalle, Terolle ja lapsille hyvästä hoidosta.

Ihminen oli ihmeissään kun olin lomalla syönyt tosi hyvin. Tein kiltisti kaikkea muutakin, mitä ei normaalisti kotona näe. Suostuin esimerkiksi käyttämään kristallihiekkaa. Matkalla Lahteen huusin vienosti kopasta alkumatkan, mutta loppureissun olin ihan hiljaa. Paluumatka olikin sitten normaalia urputusta omalle ihmiselle. Käyttäydyin muuten kuin herrasmies, mutta ainakin kerran ärjähtelin kissaneidon pois ruokakupilta ja vedin naamaani hänenkin ruokansa.

Mitä sitten tein Lahdessa? Juoduin vähän hoitelemaan toisten kollien hommia, jotka olivat tällä kertaa estyneitä toimimaan. Perillä minua odotti kaunis sininen Samba-neito, jolle alkuun vähän murisin. Tosin vajaan tunnin päästä olimme jo lemmentouhuissa. Kissaneito oli vähän ujompaa sorttia ja halusi hoidella nämä touhut sängyn alla. Mikäs siinä, sopi minulle. Touhuaminen oli varsin tiivistahtista. Kun neidolta loppui juoksu, loppui myös minulta kiinnostus, ja loput neljä päivää riekuttiin ympäri kämppää juosten ja painien.

Alkuun vähän arvellutti perheen 2 tiibetinspanielia, mutta lopuksi haistelin niitäkin nokasta. Hyppäsin myös raapimapuusta suoraan näiden keskelle, ja tein kähisemällä tilaa itselleni. Jossain vaiheessa joukkoon liittyi myös kolmas spanieli 5 kk ikäinen Romeo, joka oli eniten innoissaan kissojen jahtauksesta. Tosin ihminen yllätti minut ärsyttämästä tätä hauvaa. Juoksin suoraan päin ja hyppelin edessä, niin että saatiin taas jahti aikaiseksi. Tunnetusti olen myös lapsirakas, ja tämän perheen lapset olisivatkin halunneet pitää minut itsellään. Sen verran tuli taas kehrättyä ja puskettua. Yöt sain viettää mukavasti perheen pojan sängyssä yhdessä morsion kanssa.

Kaunis ja tyrmäävän viehkeä Samba-neito, kuva: Tero

Runopojan rasvaisempi tulevaisuus

Taukoa pitelee blogissa. Olen juuri nyt suorittamassa erästä tehtävää Salpausselällä, en kuitenkaan hiihdä. Ei kuulu näet ghettouskottavien kollien hommiin. Salaliitoilla on joskus hyvätkin puolensa.

Ihmistä hävetti pistää minut vieraan sedän matkaan. Olin näet niin laihassa kunnossa. Vähän yli 3,8 kilon painosta on tultu liki 500 grammaa alaspäin. Tuossa 3,8 kilon kunnossakin olin hyvin hoikka poika. Saimme myös tuomarilta jo edellisessä näyttelyssä noottia asiasta, ja Lahdessa viime kuussa sitä tuli vielä enemmän. Emäntä huutaa nykyään välillä kauhuissaan kun hyppään syliin ja köyristän selkää, olen kuulemma anorektinen.

Syynä ei kuitenkaan voi olla yleinen kolleillu, koska en ole edes laulanut viimeisen parin kuukauden aikana. Lisäksi olen taas intoutunut leikkimään melkein kuin pentu viimeisen kuukauden aikana. Palaan pian kotiin ja silloin kuulemma alkaa armoton rasvasyöttökuuri proteiineilla höystettynä. Tai oikeastaan se alkoi jo viikko sitten. Kermaakin olen suostunut nirpimään lähes ruokalusikallisen päivässä.

Kerran koitin nyysiä kermavaahtoa ihmisen pullan välistä, mutta kun sain sitä vaahtoa lautaselle ei enää kelvannutkaan.

Tässä on nyt liittenä kuva ihanalta viime kesältä, jolloin olin normaalipainoinen. Uusia kuvia ei kehtaa tähän laittaa, koska näytän silakalta.

Tampesterin termiitit

Emäntä suuntasi eilen Pirkanmaalle katsastamaan pentujani ennen kuin lähtevät lopullisesti maailmalle. Minä sain tänään aamulla tyytyä läppäilemään tietsikan näytöltä näitä surkeita kännykuvia. Ihminen on niin laiska, ettei viitsi edes ottaa kunnon kameraa mukaan, toisesta kuulemma lataus finaalissa ja toisesta patterit.  Marraskuun Muruset sen sijaan ovat hoitaneet tämän homman oivallisesti. Sieltä löytyy hienoja kuvia.

Kovasti olivat kakarat kasvaneet. Sähellys ja vipinä oli melkoista, vaikka olivatkin riehuneet pari edeltävää tuntia oikein urakalla. Nyt nähtiin oikea ihme, kun kakarat jopa nukahtivat vierailun loppupuolella.

Putkessa olisi hommaa Mulderille ja Scullylle

Pennut alkavat erottua toisistaan luonteensa, näkönsä ja kokonsa puolesta. Tyttö on pienin, mutta pistää kyllä sisukkaasti pojat ojennukseen ja kärsimään. Tämän neidin silmille ei hypitä. Kolmospoika joutui vierailun aikaan kuristusotteeseen neidin monottaessa takajaloilla ja purressa lujaa. Pojan suusta kuului melkoista valitushuutoa. Toisaalta, vaikka luonnetta löytyy niin neito on kova pesemään veljiään. Veljiä toisten pesut eivät pahemmin kiinnosta. Tyttö on muutenkin päästään äitinsä näköinen kun taas kolmospoika muistuttaa eniten minua. Ihminen ihmetteli välillä leikkien rajuutta. Pennut jyrsivät ja purivat kunnolla toistensa korvia, mutta mitään jälkiä ei niissä näkynyt.

Lopulta iski väsy, oikealla eniten minua muistuttava poika

Salaliittoa pukkaa

Petos, tämähän on näyttelyhäkki!

Ashes to Ashes, osa kaksi. Tuhkaa ripotellaan tässsäkin viestissä.

Minua vastaan on selvästi vireillä jonkinlainen salaliitto. Tämän takana ei kuitenkaan ole CIA tai Bilderberg-seura, vaan tutut ihmiset. Niin, jotain puhetta oli mahdollisesta neidon tapaamisesta. Jouduin sitten Lahden kaupunkiin, jossa ekan päivän sainkin mellastaa vapaasti ihmisen sukulaisen asunnossa. Tilaa oli kunnon juoksuille ja lepakkoloikille. Lisäksi seinillä oli kaikkea kivaa, jota oli mukava räpsiä tassuilla. Illan tosi pilasi se kun ihmiset katselivat jotain Ziggy-hyypiöstä kertovaa ylipitkää ohjelmaa. Tämän hemmon rämpytyksistä olen saanut tarpeekseni. Ohjelman loputtua virkistyin uudestaan: ikkunoista näki kaikkea mielenkiintoista, ja totta kai kollin pitää päästä talon isännän sänkyyn, vaikka ovi olikin laitettu kiini. Oli jäynää herätellä ihmisiä uniltaan.

Seuraava päivä toi mukanaan järkytyksen. Juoduinkin näyttelyyn. Olivatko ne siamilaistytöt, joiden viereen jouduin muka jotain tyttöystäväehdokkaita? Pidetäänkö minua alaikäisiin sekaantujana? Olivat meinaan pentukissoja. Hypertörkeää. Olen kuitenkin luonteeltani yhden naisen kolli, ja vaimoni asuu Nääsvillessä. Tein asian selväksi kähisemällä näille pennuille. Rauhoituin kuitenkin myöhemmin ihmisen sylissä enkä enää kertonut mielipidettäni näille. Tuomarin mielipide minusta oli alkuun hyvinkin kehuva, mutta sitten tuli yksi iso mutta: lihasmassaa on liian vähän. Erittäin lihaksikas ja iso Pulle-kolli veikin ansaitusti voiton minusta. Noottia laihuudesta tuli jo marraskuussa ja nyt kun olen laihtunut lisää sitä tuli enemmän. Tässä on hyvä puolensa. Ihminen näet sanoi ettei enää tarvi ikinä mennä näyttelyyn, jos massani ei kasva takasin entisiin mittoihin. Jipii!

Ihminen oli alunperin aikonut jättää keikan välin, koska en ollut kovin edustavassa kunnossa. Lähti koska matkaliput oli ostettu ja sukulaisvierailusta sovittu. Maanantaina ihminen päätti kohdata karun totuuden silmästä silmään. Minut laitettiin vaakaan, lukema oli tämän kokoiselle kollille aika hirveä 3,4 kg. Normaalisti olen painanut 3,8 kg ja silloinkin olen ollut elegantti ja hyvin hoikka. Kooltani olen kuitenkin keskikokoinen. Ihminen nimittelee minua runopojaksi. Olen kiltti ja mukava, vähän ujo kolli, jossa lihakset eivät pahemmin viihdy. Runopojat ovat kuulemma naisten suosiossa. Tiedä häntä.

Sitten vielä ahdistava huhu, jonka kuulin sattumalta. Vaimolleni Bealle saattaa useamman ihmisen juonittelujen seurauksena ilmaantua kilpakosija Italiasta. Tämä on huutava vääryys. Kaipaan nyt positiivisia uutisia ja tapahtumia. Ehkä seuraavaan päivitykseen mennessä.

Ashes to Ashes

Tässä viestissä ripotellaan tuhkaa oikein kunnolla, ja itsesäälistä ei tule loppua. Ihminen antoi siihen luvan, kun on itse ollut mollivoittoisella tuulella jonkun lapsuuden/nuoruuden/aikuisuuden aikaisen  idolinsa lähdön takia. Yksi päivä oli kämppä sekaisin kun taukki luuli jonkun sosialisoineen yhden universumin parhaista LP-levyistä ikinä. Se sitten löytyi sieltä mistä pitikin, muiden levyjen joukosta.Vähän puuduttaa kuunnella näitä saman tyypin lallatuksia. Kyllä kollin sulojodlaus sen aina voittaa, sanon minä.

Nykyään jotkut mieshemmot kovasti pitävät ääntä siitä, miten heitä syrjitään. Se ei kuulkaa ole yhtään mitään. Oletteko koskaan miettineet miten paljon meitä lihaa syöviä heteroseksuaalisia, miespuolisia ja autolla töihin meneviä kollikissoja sorsitaan? Lisäksi osa on meistä vielä valkoisiakin.Olemme taatusti maailman syrjityin ryhmä.

Minulta on viety omien lasten tapaamisoikeus, enkä pääse heitä hoitamaan. Ei kuulkaa riitä, että silloin tällöin kuvia näytellään. Eilen läppäilin kiinnostuneena tassulla tietokoneen ruutua kun esillä oli kuvia minun lemmenlomastani. Käsittämätöntä etten pääse osallistumaan perheeni elämään.

You´d better not mess with Major Tom (cat)

Lisäksi ruokahuolto on onnetonta. Saan valkata päivittäin vain 4 eri eläinkaupan  kuivamuonan välillä. Lihoista on ollut tarjolla viime viikolla niinkin surkeaa valikoimaa kuin lampaan lapaa, naudan vähärasvaista paistijauhelihaa, sikanautaa  ja possunsuikaleita sekä raakana että paistettuna. Eikö emäntä huomaa minun hoikistuneen entisestään.Vaadin katkarapua pöytään joka ikinen päivä.

Karmea kokemus oli taas pesuun joutuminen. Tein sen ihmiselle erittäin haastavaksi, koska tällä kertaa ei ollut avustajaa paikalla. Ihminen on jostain syystä ihastunut teepuun tuoksuiseen Fresfain-eläinshampoon käyttöön. Piti kuulemma erikseen tilata jostain. Minua vain kovasti epäilyttää, kun pesujen jälkeen on seurannut ikävyyksiä: yleensä lähtö näyttelyyn. Pesun jälkeen sain tosin pitkästä aikaa taas syödä lohduksi vähän mereneläviä



Tällä kertaa ihminen tosin lässyttää, että saatan päästä tapaamaan viehkoa kissaneitiä, mikäli käyttäydyn kauniisti.