keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Metsästystaidot hakusessa




Äitienpäiväviikonloppu oli kelien puolesta täydellinen. Sain olla runsaasti ulkona. Olen alkanut ulkona vähän huudella mennessäni mahdollisille lähistön tytöille, ennen en ole sellaista harrastanut.Ihmisen mielestä lisääntynyt kolleilu näkyy yleisenä säheltämisenä ulkona muutenkin. Saatan lähteä jahtaamaan perhosta, mutta kesken juoksua keksinkin ihan jotain muuta. En mukamas keskity ollenkaan. Yhtenä aamuna ryntäsin viiden minuutin sisällä kolmen eri rusakon perään! Ihmisen veli nauroi nähdessään nurkissa pyörivän jättirusakon, että siinä käy kuulemma runopojalle hassusti, jos tuon takatassujen monotukseen joutuu. Sitten minua vietiinkin pellolle tutustumaan aitoihin myyränkoloihin. Peli ei ole kuulemma menetetty, koska haistelin innokkaasti näitä reikiä maassa. Pitää vielä kuulemma oppia kissalle soveltuvat saaliseläimet. Pääsin auttelemaan myös ihmisten halonhakkuu-urakassa.

1 kommentti:

  1. Hah, meidän ihminen on ihan kateellinen sun ihmiselle, kun sä oot tollanen ulkoilija. Ihminen haluis raahata meitäkin lenkille, mut me ei vaan suostuta. Punkku joskus suostuu rattaissa ulos, mutta ei kyllä niistä tuu pois ku korkeintaan ihmisen syliin.
    Noi rusakot kuulostaa kyllä vähän siltä, että pitää ehkä sittenkin vähän harkita jos kuitenki joskus kävis ulkona. Tuoretta paistia...
    -Pena ja Punkku

    VastaaPoista