perjantai 21. heinäkuuta 2017

Kevyttä kettujahtia ja painonpudotus

Vajaassa kolmessa viikossa on tultu alaspäin ja reippaasti. Ai missä?
Painoni on keventynyt yli 300 grammaa vähän yli 2 viikon aikana.  Ihmisellä on vähän epätoivoinen olo. Kollihormonit ovat saaneet taas niskalenkin vartalostani. Ihminen on joutunut taas käsisyöttöhommiin. En siis ole vähään aikaan syönyt ruokaa juuri muualta kuin ihmisen kädestä.

Eilen sitten emäntä kävi hakemassa jotain ihmerohtoa, jotta ruokahaluni palaisi edes vähän. Lisää painoa ei kuulemma ole varaa menettää tai suunniteltu lomanvietto pitää unohtaa. Eilen suostuinkin syömään normaalia enemmän. Jopa monta viikkoa täysin pannassa olleet raksut kelpasivat. Epävirallisten tietojen mukaan olen taas joutunut eläinlääkärin painontarkkailulistalle. Paino on taas alle neljä kiloa.

Eränä päivänä lähdin iltalenkillä flexi rymisten pellolta vilistävän jäniksen perään. Ihminen kuitenkin huusi perään. "pysähdy heti, se on kettu". Vajaan sadan metrin pyrähdyksen jälkeen jäinkin metsän reunaan odottelemaan ihmistä. Homman sanotaan kääntyvän vaaralliseksi, jos kettu tajuaa katsoa taakseen. Kissat ovat ketun saalislistalla eikä päinvastoin.  Sama tapahtuma toistui seuraavana aamuna. Mielestäni kyseistä kapihäntäisen näköistä kettua voi hyvin jahdata, mutta emäntä on eri mieltä.

                                             Pysy kaukana reviiriltäni kettu Repolainen


On tässä viime aikoina nähty muitakin reviiriloukkauksia. Mäessä on alkanut hiippailla kissoja. Ovat tosin tervetulleita, mikäli ovat viehkeitä tyttöjä. Ennen meillä päin oli rauhaisampaa, mutta nyt lähelle on rakennettu paljon uusia taloja. Tiikeritabbytyttö kehtasi murista ja kähistä minulle kun naukuilin hänelle vienosti. Kähisin takaisin ja murisin. Kollia ei taas ymmärretä. Halusin vain päästä lähemmäksi, mutta jos ei komea kolli viehätä, niin pitäköön tunkkinsa ja pysyköön poissa minun kesäpihaltani!

Seuraava tapaus on neiti Nökö. Yhtenä päivänä tämä makaili keskellä tietä auringossa, eikä halunnut väistyä, vaikka ihminen laski kantokassin, jossa olin minä, noin metrin päähän. Neitokainen vain vähän pörhisteli häntäänsä, mutta jatkoi lokoilua. Kun ihminen ajoi kissaa pois meinasin minä tulla kassin läpi. Samainen neito palasi vielä kahdesti päivän mittaan löhöämään asvaltille. Ihminen ajaa pois, koska keskellä tietä ei ole turvallista loikoilla.  Samana päivänä tämä neito palasi kehiin vielä neljännen kerran, jolloin ei ollut moksissaan, vaikka ruohonleikkurilla vedettiin löhöpaikan vierestä. Jahtailen ihmisen kanssa tätä neitoa aina välillä kotiinsa päin, mikäli on väärässä paikassa, kuten keskellä tietä löhöämässä. Sitten on vielä sinivalkolaikullinen kissa, joka katselee rauhassa matkan päästä, ja minä rauhassa tuijotan takaisin, kun ihminen ei päästä narua löysälle. Nämä ovat vakiovieraita.


Tässä Nökö vähän pörhistää häntäänsä, mutta ei halua siirtyä pois tieltä

Nämä kukat ovat ainoastaan hyväkäytöksisille kissaneidoille




4 kommenttia:

  1. Höh, sä oot liian laiha, ja mä liian painava. Ihmiset ei sit oo kyl mihinkään tyytyväisiä.
    Sellanen kettu ois mielenkiintoista nähdä läheltä, mä oon nähny vaan tosta tiputelkkarin läpi. Näyttää kyl aika herkulliselta. Meillä ei noita vieraita kissoja pyöri, mut varmasti sähisisin niille niin, et ei uskaltais tulla enää ikinä lähelle. Ehkä.
    -Pena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihinen on miettinyt kissojen välistä rasvansiirtoa. Pena voisi lainata meille vähän. Osittain samat geenit takaisivat ehkä operaation turvallisuuden.

      Poista
  2. Siellä kuljeksii kyllä paljon vierailijoita. Ei ihme, jos ruokahalukin katoaa. Kettu ja kaikkea! Kaunis tuo kesäinen niitty ja unikot (vaikka ei kissaneitoja ollakaan) (no, Ilmo on välillä vähän neiti).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokahalu katosi jo ennen kulkijakissoja. Onneksi on nyt palannut. Ihmelääke . Meni jopa monta kuukautta heittoleluna toiminut ja sohvan alle jäänyt kuivattu kalkkunankaula nassusta alas.

      Poista