keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Viggo 1 vee

Onnittelukukat etuajassa juhannuksena



Eilen oli ihka ensimmäinen syntymäpäiväni. Olen nyt siis liki aikuinen kolli. Päivän kunniaksi sain syödä koko päivän katkarapuja. Aamulla haistoin äyriäisten olevan sulamassa kissalta murtovarmassa kaapissa. No, minä kuitenkin sain oven auki. Palvelija lähti katsomaan mitä keittiössä tapahtuu kun sieltä kuului niin kovaa ääntä. Ehti juuri viedä puolijäätyneet katkikset nokkani alta. Olin juuri saanut jotenkin lautasen kiskottua kaapin takaosasta etuosaan ja aloittamassa ruokailua. Normaalisti en ole rouka-ahmatti, katkaravut ovat kuitenkin poikkeus sääntöön. Kuvaamisen kohteena olosta en liiemmin illalla välittänyt. Kirjurin mukaan ei saatu aikaan kunnon synttäriposeerausta.

Toisit nyt vaan katkiksia, synttärikuva on turha








3 kommenttia:

  1. Hyvää synttäriä!
    Ihmiset on niin liikuttavia kun ne luulee, että herkut ois jossain muka kissalta turvassa... :)

    VastaaPoista
  2. Onneksi olkoon Viggo! Kyllä katkikset ovat turhanpäiväisiä synttärikuvia tärkeämpiä! Tai vähintään pitäis saada hyvä palkka poseerauksesta.

    VastaaPoista
  3. Onnea !

    Mutta että jääkaappi aukeaa omasta toimesta tarvittaessa, se on jo kyl aikamoinen taito :D

    VastaaPoista