maanantai 22. kesäkuuta 2015

Juhannuskähinät

Juhannukseni ei mennyt ihan toivotulla tavalla.  Kelit olivat taas kerran huonot. Tämä oli ensimmäinen juhannukseni ja luulin sitä hienommaksi. Lomaresidenssiini ilmaantui lisäksi kutsumattomia vieraita. Kirjuri lisää etteivät kissat kutsu ketään, vain ihmiset. Täydellinen kissa ei kaipaa lähelleen toisia kisuja. Tässä alla vieraat loukkaavat ruokintapaikkani rauhaa.

Kiki ja Paavo





Peto-Paavo on niin ahne, että kävi kolmeen otteeseen syömässä minun tonnikalaruokani. Lisäksi molemmat vetelivät fisuraksujani. Kähinää siis riitti kahden päivän ajan. Paavon kanssa ollaan jo vanhoja murinatuttuja. Minä en ole yhtään leppynyt, vaan pidän yllä räyhäysperinnettä. Ihmiset väittävät sen olevan pelkoa. Välillä minut pistettiin lepakkotyrmään l. pieneen huoneeseen lukkojen taakse, koska aiheutin kuulemma rähinää eikä kissojen voinut antaa olla vapaana ilman ihmisiä. Noh, jo äitini Noppa tietää, että toiset kissat ovat pomottamista varten.

Tässä väijyn Paavoa ja molemmat murisevat


Mammakissa Kiki ei kuitenkaan ottanut räyhäämistäni kovinkaan vakavasti. Katseli vain tyyliin "noi kollit on jo nähty" ja antoi nuorempien lähinnä kähistä keskenään. Kevyesti piti välillä sähähtää. Tulin Kikin kanssa paremmin juttuun: rouva sai jopa pari kertaa haistella minua ja koskea ilman sähinöitäni. Ihminen oli tyytyväinen, kun en osoittanut mitään merkkailemisen merkkejä. Minun pitäsi olla toimiva kolli, mitähän se tarkoittaa? Ainakin puolustan sinnikkäästi omaa reviiriäni.

Kähiskööt kakarat keskenään



Pääsin viimein sunnuntaina kunnolla ulkoilemaan. Lystiä oli. Jo perjantaina olin jahdannut melkein menestyksellä lintuja. Tiainen ärsytti minua tsirpittämällä aivan lähellä pienen vaahteran rungossa. Minäpä tein kaikkien aikojen nopeimman lepakkoloikan pari metriä eteen ja ylös. Lähellä oli ettei tullut törpölle kylmää kyytiä. Päädyin täsmälleen samaan paikkaan, missä lintu oli istunut. Noloa oli ettei pikkuvaahtera kestänyt painoani, vaan päädyin puun kanssa maan kamaralle. Hyvä taipuvuus puulla kuitenkin, ja todellakin iskin täsmälleen siihen rungon kohtaan mistä lintu pakeni hädissään.


Sunnuntaina sitten löysin ihka oikean sammakon. Sammakko loikki ja minä juoksin perässä mäiskien varovasti tassulla. Ihminen katsoi päältä etten tapa sakua. Vähän tuntui etten ihan tiennyt mitä tällä pitää tehdä. Leikkikalu vai saalis? Kadotin hyppyjalan sitten viinimarjapuskaan. Kuvassa sammakko on ruskea läntti korvani yläpuolella. Kuva on huono kun ei saalistuksen lomassa löytynyt kuvausassaria paikalle.


Kovaa oli meno. Ihminen valitti kun piti kiivetä kaikki jyrkät kalliot ja mennä puskiin. Pääsin pitkän flexin ansiosta tekemään monta kunnon lintuspurttia. Lystiä kun törpöt huutavat varoitushuutojaan.

Täällä on harvinaisia vesiliskoja




3 kommenttia:

  1. Hyvä VB, omaa reviiriä pitää puolustaa ja varsinkin sitä ruokakippoa!
    Mä en kyllä ymmärrä miten joku voi olla noin rentona ulkona, mun pitää jatkuvasti tarkkailla, että ei tuu vieraat liian lähelle ja paras paikka ulkoilla onkin ihmisen olkapäillä - ei likaannu omat tassut ja vieraat ei uskalla tulla niin lähelle kun toi ihminen on niin pelottava näky. :D
    -Pena

    VastaaPoista
  2. Arvoisa Pena!

    Ulkoilut alakavat varmaan pian sujua sielläkin. Harjoitusta vaan kehiin, niin täälläkin päästiin pelosta. Tosin ulkoilumaastoni ovat rauhallisemmat. Kotighetossani en kuulemma pääse ulos: kaupungissa kun on tylsää asvalttia ja liikaa melua.

    VastaaPoista
  3. Kiki-mamma! <3 <3 Ja Paavokin on kasvanut hurjasti sitten viime näkemän. Terkkuja velipojilta! Ja Viggobatmanille jaksamisia ruokakupin jaon kanssa. Se on joskus meillekin vaikeaa, vaikka ollaankin pienestä asti syöty samasta kupista.

    VastaaPoista