Pojasta polvi paranee

Tässä minä nuorena otan rennosti näyttelyssä, oikeasti kuvassa poikani Viki

Ihminen kävi eilen katsastamassa Turokin näyttelyn raviradalla. Minut jätettiin suosiolla kotiin. Kropasta puuttuu kuulemma edelleen vähintään 400 grammaa toivotttua massaa.Olen kyllä lihonnut parisen sataa grammaa, mutta ei kuulemma riitä alkuunkaan. Noin vuosi sitten oltiin tässä samassa näyttelypaikassa ihmisen kanssa. Silloin oli kovasti ahdasta tiloissa, ja emäntä päätti ettei tähän paikkaan enää kissan kanssa tulla. Nyt oli kuitenkin käyttöön saatu lisätilaa, varsinkin alakerrassa oli hyvät tilat, ja tunnelma ihan toinen.

Paikalta bongattiin monta blogikissaa. Punkku otti mahtavasti lintuvalaistussa häkissään erittäin rauhallisesti. Katalogista keksittiin, että paikalla ovat myös Cinnan kaksi pentua, joita sitten etsittiin numeron perusteella. Myöhemmin vasta tajuttiin, että pentuja ennen löydettiin itse Cinna ja Neiti Cassinen. Pennut olivat vielä ihanan pentumaisia. Coco ja Lilja nähtiin myös. Poikani Vikin häkkinaapurina oli Nala.

Paikalla oli myös emäntäni suuri ihastus ihanainen Dante-poika, jonka sinistä väriä ja ihanan vihreitä silmiä ei voi vastustaa.  Danten naapurina oli oma sisko, joka oli todella paljon veljeään sirompi ja pienempi: pää oli ehkä puolet pienempi kuin veljellään. Mutta jollain ihmeen tavalla sisko ei näyttänyt  rääpäleeltä ja omasi myös selvät lihakset. Danten lihakset olivat erittäin hyvin kehittyneet.

Päähuomio emännällä kuitenkin kohdistui kissaan nimeltä Silkkihienon Wigilia Rickey, kotoisammin Viki. Viki oli ekassa näyttelyssään ja otti todella rennosti. Käytös oli todella esimerkillistä. Samaa ei voi sanoa äidistään ja minusta kuulemma.  Molemmat olivat häntä tiiviisti takajalkojen välissä ensimmäisissä näytelmissään. Viki sai tuomarilta kovasti kehuja. Vartaloa kehuttiin elegantin hoikaksi, mutta samalla lihaksikkaaksi.

Kameraa ei ollut mukana, joten muista  kissoista ei ole nyt kuvia.

Pojan ilmeessä on paljon minulta perittyä